perjantai 28. joulukuuta 2012
maanantai 24. joulukuuta 2012
maanantai 10. joulukuuta 2012
Messariviikonloppu
Iso kiitos Jussille joka esitti Jumin molempina päivinä. Meillä meni ihan yli odotusten lauantaina ja ihan odotusten mukaisesti sunnuntaina. Ehkä (just maybe) mä jaksan joskus ruveta pohtimaan sasibbien keräämistä. Kuvan copy Miina Pulkkinen.
Jumi lauantai, EX2, SA, PU3, CACIB (tuomari Mette Soerum)
"2½ yrs old. Excellent proportions in head. Super mouth. Well placed ears & eyes. Lovely neck. Well placed shoulders. Good strong bone. Correct ribs & length of back. Moves with good power but uneven in front. Shows himself nicely. Good temperament."
Jumi sunnuntai, EX3, SA (tuomari Juha Palosaari)
"Erinom. mittasuhteet. Hyvä ylälinja. Hyvä runko. Tiiviissä kunnossa. Etu- ja takaosa saisi olla paremmin kulmautuneet. Liikkeessä saisi olla enenmmän voimaa. Askelpituus ok."
sunnuntai 25. marraskuuta 2012
Neljä hyllyä
En ole jaksanut hirveästi päivitellä taas kun tuntuu, että kaikki menee just niin päin helvettiä...
Käytiin Lohjalla möllikisoissa. Otettiin reippaasti kaikilta neljältä radalta hyllyt. Jumi kävi moikkaamassa ratahenkilökuntaa joka välissä ja otti siis väärän radan = hylky. Noh, onpahan minulla ainakin sosiaalinen koira.
Tuntuu ihan hirveän haastavalta mennä radalle ton koiran kanssa kun tuntuu, että pitää olla kokoajan käskemässä ja tarkkana. Hetkenkin kun hengähdät niin koira on jo tekemässä jotain muuta. Vikan radan kanssa koira kävi heti ekan esteen jälkeen moikkaamassa tuomaria (taas) ja otin sitten koiran kontaktiin (käteen kiinni) jokaisen esteen jälkeen. Vika rata olikin se paras rata.
Noh, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä :)
tiistai 20. marraskuuta 2012
perjantai 16. marraskuuta 2012
Long time no see.
Syyspimeät vievät energian myös minulta selvästikin. Mitään ei jaksa tehdä ja lähtiessäni töihin on pimeää ja kotiin mentäessä on pimeää ja lenkillä on pimeää. Mitään sen suurempaa ei olla treenattu Jumin kanssa pitkään aikaan.
Agitreeneissä käydään toki säännöllisesti ja lisäksi epäsäännöllistä tottistelua. Vireessä on tapahtunut selkeä parannus ja vielä kun sen virekestävyyden saisi hyväksi niin ollaan jo melko hyvällä pohjalla. Josko sitä uskaltaisi ensi vuonna BH-kokeseen.
Treenimotivaatio on todellakin tällä hetkellä kadoksissa. Ehkä se palautuu kun parin viikon päästä pitäisi mennä agiepiksiin ja lauantaina olisi taas tottista porukassa. Toivossa on hyvä elää :)
Ainiin, ja Jumista tulee toivon mukaan taas isi. Suunnitteilla on seuraavanlainen pentue:
Oscar of Fianna (B/B 0/0, silmät terveet) x Kesselin Kurttu-Irmeli (A/A 0/0, silmät terveet)
Katso mahdollisten pentujen sukutaulu

lauantai 3. marraskuuta 2012
Halloween
Halloween on myös pienten koirien juhla. Tosin juhlien seuraavana päivänä iskee yleensä hirveä väsy.
tiistai 30. lokakuuta 2012
Agilityä
Valmistellaan kisoja varten. Lauantaina lähdetään mahdollisesti korkkaamaan agi-ura mölleihin. En osaa sanoa lauantain aikatauluista mitään joten en ole vielä päättänyt mennäänkö vai ei. Koira ainakin tykkää ja pikkuhiljaa oma ohjaaminen alkaa olemaan koiran tasolla.
Ainiin, ja Jumin spondyloosi-lausunto on näkyy nyt Jalostusnetissä. Onpahan sekin maksettu ja lisätty sinne. Puhdas oli (onneksi).
Ainiin, ja Jumin spondyloosi-lausunto on näkyy nyt Jalostusnetissä. Onpahan sekin maksettu ja lisätty sinne. Puhdas oli (onneksi).
sunnuntai 28. lokakuuta 2012
Tottissemma
Niin hyvä fiilis edelleenkin eilisestä tottissemmasta. Maria Arfman tuli pitämään meille päiväksi semman ja minä tuttuun tapaani vein meidän ikuisen ongelman hänelle. Eli vire, sen nosto ja kestävyys.
Oli hiukan nolo tunne kun oltiin käyty läpi kaikkia asioita etukäteen ja kun tuli meidän vuoro niin Maria kysyi, että haukkuuko se. Siihen minä, että "ei hauku, ainakaan jos ihminen narun päässä". Olen saanut Jumin haukkumaan jos se on tolpassa mutta en ikinä toisen ihmisen kädessä. Siinä sitten Maria nappasi koiran ja mä en ehtinyt kuin hieman härnäämään kun Jumi päästi ekan haukun. Ei ollut mikään ongelma vissiin enää. Haukun kautta vireen nostamista ja siitä liikkeelle. Tekniikkahan siinä hajosi mutta ei se haittaa.
Meidän tekninen osaaminen on siinä pisteessä missä se voi olla ilman hyvää tunnetilaa. Nyt haluan sitä tunnetta siihen ja tekniikka saa kärsiä. Sit kun tunne on oikea voin lähteä korjaamaan tekniikkaa taas.
Tehtiin molemmilla kierroksilla tuota oikean tunnetilan hakemista ja varsinkin tokalla kierroksella seuraaminen jo alkoi sujumaan. Voi sitä tunnetta kun koira polkee kuin showponi vierellä :)
Noutoja tehtiin tokalla kierroksella vähän, lähinnä meidän ongelma on (jälleen kerran) vire. Kapulaan haettiin lisää virettä leikkimällä kapulan kanssa ja se tuottikin ihan hyviä tuloksia.
Tästä on taas hyvä jatkaa.
keskiviikko 24. lokakuuta 2012
Ei näin maanantai-agia
Tässä on teille mallia miten maanantaisin vedetään agia. Eli siis mallia miten EI pitäisi tehdä. Kaksi ekaa kierrosta meni ihan ok, tällä kolmannella jota videoitiin niin meni sit kaikki niin väärin kun voi... Mut julkinen nöyryytys videon muodossa ehkä muistuttaa ens viikolla ja ohjaaja on vähän skarpimpi sit (ja koirakin voisi olla vähän terävämpi eikä tippuilla puomilta).
tiistai 23. lokakuuta 2012
Koirani viikonloppu Rakveressa
Oheisessa videossa Jumin kohokohdat viikonlopusta. Ikävä kyllä ulkona oli sen verran märkää ja ilkeän pimeää ettei koiria metsässä voitu juoksuttaa mutta hotellihuone toimi hyvänä leikkialustana.
sunnuntai 21. lokakuuta 2012
Rakvere 20-21.10
Näyttelyissä oli menestystä (reippaasti) yli odotusten. Lauantaina Jumi pötki itsensä PU1, CAC, ROP ja sertin ansiosta valmistui EE MVA (Eestin muotovalioksi). Ryhmässä sijoittuminen kolmanneksi kruunasi päivän. Siellä se Jumi taaperteli kaikenlaisten terriereiden seassa tuomarin mielestä niin hienosti, että sija tuli. Tuomarina oli Dodo Sandahl, Ruotsi.
Sunnuntaina Jumi oli Christian Stefanescun mielestä myös ROPin arvoinen. Serttiä ei otettu vastaan ja kiire laivaan esti ryhmiin jäämistä (mikä harmittaa toki). Tästä on kuitenkin hyvä taas jäädä hetkellisesti näyttelytauolle.
torstai 4. lokakuuta 2012
Iltakävelyllä
tiistai 2. lokakuuta 2012
Treeneissä
Niin tyypillistä. Agitreeneissä harjoitukset meni niin ja näin. Sit kaikki lähti kotiin ja mä jäin tekemään kokonaista harjoitusrataa yksin. Kaksi kertaa putkeen virheittä. Eikä kukaan todistamassa.
lauantai 29. syyskuuta 2012
16km takana, päivä edessä
Ihanat lauantaiaamut! Nukuimme pitkään ja heräsin vasta siinä 10 tienoilla. Sängystä suoraan ulkoiluvaatteisiin, koira hihnaan ja pihalle. Aurinkokin paistoi. Hetken siinä pohdin, että lähdetäänkö kävelemään ja mihin suuntaan kunnes päässä välähti, että fillarillakin pääsee.
Hain siis pyörän varastosta ja mietin, että pitääkö kipaista hakemaan kiinnitysvehkeet ja valjaat koiralle kun normaalisti Jumi on valjaista kiinni takaa ja mulla vielä sit varmistuksena edestä puolikurraava panta ja hihna. Päätin kuitenkin tehdä sen mitä olen jo kauan suunnitellut eli lähteä lenkille koiran kanssa niin, että se on mulla pelkästään hihnassa. Koiran ei silloin tarvitse vetää pyörää ja se antaa liikkumatilaa ihan erilailla pyörän vieressä. Silloin kun aloiteltiin pyöräilemään pelkkä puolikurra ja hihna olisi ollut mahdotonta sillä koira ei tajunnut, että pyörän vieressä piti juosta eikä sen edessä / takana ja pissoja ei voinut jäädä haistelemaan.
Pyöräily koiran kanssa on mukavaa ja kokeiluni sujui yllättävän hyvin, olin itsekin siitä hyvin hämmästynyt miten kauniisti Jumi jaksoi juosta. Sellainen mukava 16km lenkki tuli tehtyä ja tavoitteena toki AD ensi keväänä mahdollisesti :)

perjantai 28. syyskuuta 2012
Ostovimma
Mä en niin kestä. Pompalta (www.pomppa.fi) on tullut uusia värejä takkeihin. Normaalisti tykkään hillityistä väreistä (musta, ruskea, harmaa) mutta mikä olisikaan iloisempi talven kylmille päiville kuin tämä:
Pakko ehkä käydä ostamassa yksi tällainen Messarista joulukuussa....
Talvi on muutenkin hauskaa aikaa (ei oikeasti ole mutta se tulee enivei joten pakko riipiä edes jotain hauskaa tästä). Saa taas hinkata matalvireisiä koiria hallissa (Jumi on niin epä-hallikoira kun vaan mahdollista). Voin myös käyttää nahkapantoja mitä en raaski kesällä käyttää kun tuo koiranen kuitenkin pulahtaa uimaan tai käy rypeämässä jossain lätäkössä.
Olen jo vuoden verran kuolannut yhtä Nahka-Nastan valkoista nahkapantaa (www.mustijamirri.fi) ja mä en nyt jotenkin pääse siitä yli enkä ympäri. Ei mulle käyttöä sille ole muuta kuin, että se olisi niiiiiin siisti kun käydään esim. kaupungissa lenkillä (sen kerran puolessa vuodessa...).
Se on tämännäköinen mutta siinä on lisäksi keskellä kauniita timangeja ja ompeleita...
keskiviikko 26. syyskuuta 2012
Kausi korkattu
Käytiin tänään ekaa kertaa piiiiitkään aikaan Hyvinkäällä uimassa. Jumi viihtyi yhtä hyvin kuin meressä, pieni uintihirviö. Kepa oli mukana jakamassa allasta mutta Kepan uintityyli on vielä vähän hakusessa... Lenkeillä korvatkin on ruvennut löytymään ja ehkä tämä pöllöilykausi jää parin päivän mittaiseksi :)
maanantai 24. syyskuuta 2012
Joskus raivostuttaa
Välillä mietin mitä pienen koiran pään sisällä oikein tapahtuu. Kivasta, mukavasta koirasta mennään hetkessä korvia (ja kuuloa!) kadottavaan teini-angsti-moodiin jossa mikään ei tapahdu ekalla, tokalla tai edes viidennellä käskyllä. Mun kukkahattu lensi nurkkaan taas viikonloppuna kun tuntui, että mikään ei mene perseaivoon asti perille.
Eikä tuo pahaa tee mutta missä vaiheessa on ollut ok jäkittää hihnassa tai karata paikallaolosta? Entä lällättäminen lelun kanssa? Kaikki työ tuntuu kuin olisi vedetty vessasta alas kun ei mikään mene perille. Sunnuntaina laumaan ei päässytkään niin helposti enää takaisin ja tänään mentiin sitten koko lenkki lyhyellä hihnalla. Ehkä tää tästä tai sit mulla on tosi kaunis talja kohta tossa olkkarin lattialla... :)
torstai 20. syyskuuta 2012
Ei pitäisi olla niin hätäinen...
... niin ei tulisi lauottua kaikennäköisiä turhuuksia. Jumin "virallinen" lausunto tuli Anu Lappalaiselta tänään. Jumi sai 0/0! Mä oon niin onnellinen! :)
keskiviikko 19. syyskuuta 2012
Eilinen DOBO ja tänpäivän jännitys
Eilinen DOBO meni loistavasti. Aivan ihanaa jälleen saada pomppia pallon päällä ja selvästi koirakin tykkäsi. Väsyttää kyllä niin koiran kuin omistajankin :) Pitää kyllä harkita sen oman pallon ostamista kun huomasin tunnin jälkeen, että veri kiertää taas niskassa. Doboilussahan osan tunnista koira on pallon päällä ja loppuajan omistajan pitäisi siellä pysyä. Harvinaisen vaikeaa välillä...
Sitten se tämänpäivän CT-tutkimus. Jumi kävi pieneläinkliniikalla Anu Lappalaisen luona jossa ensin oli ortopedin ja fyssarin tutkimukset. Ortopedi kopeloi käsin, fyssarin luona juostiin astinlaudoilla ja sensorimatolla ja seistiin vaa'lla jnejne. Todella mielenkiintoista puuhaa. Sitten vähän nukuttavaa ainetta kankkuun ja koira röntgeniin. Otettiin kuvat kyynäreistä sekä ylimääräiset selkä, kintereet, että olat. Kyynäreet pysyy samana eli 0/1. Olat, selkä ja kintereet puhtaat. Koiralla on tasapainoinen askel ja liikerata. Sai kehuja käytöksestään :) Selkäkuvat lähti liittoon lausuttavaksi spondyloosia varten ja samalla otettiin ristiselän kuva jossa näkyi lonkat. Oli edelleen puhtaat ja kauniit :)

sunnuntai 16. syyskuuta 2012
Onnea Kepa!
Jumi toivottaa blondille tyttöystävälleen Kepalle huisin paljon onnea syntymäpäivänään! Täältä pääset lukemaan Kepasta ja Kepan laumasta: http://pulan.nettisivu.org/
Jälkipuintia osa 2
Himmeet suunnittelemista ollu viimeiset päivät. Tänään sitten toteutettiin. Ensin parin tunnin lenkki jotta pahimmat höyryt saadaan pois. Eilen koira oli vajaalla annoksella ruokaa ja tänään sitten kaverin polkema namijälkeä. Ei ollut pitkä jälki, sellainen +/- 100m. Toisaalle poljin itse metsäpohjalle keppisuoran jossa 8 keppiä. Harmi vaan etten huomannut, että viereisellä tiellä oli mies joka oli juuri kävellyt juuri siihen oman namijäljen. Onneksi hän huomasi ja tuli asiasta kertomaan joten osasin olla varuillani.
Namijälki meni yllättävän hyvin. Nenä pysyi maassa, pientä seilaamista mutta suht tarkkaa työtä. Noita lisää! Keppijälki meni ihan ok, selvästi edelleen vähän hakusessa keppien nostot metsäpohjalta mutta hyvä siitäkin tulee. Pientä painostusta ilmassa keppijäljellä kun en antanut koiran edetä kepin yli. Jumi otti vähän paineita mutta kun vihdoin ilmaisi kepin palkkasin ja kehuin niin koira otti hyvin vastaan kehut ja jatkoi etsimistä erittäin tarmokkaasti.
Tätä nyt jatketaan niin pitkään kun kautta riittää. Jätetään tätä hautomaan sitten talven yli ja katotaan josko keväällä saisi tuotua kepit uudestaan jäljelle. Kyllä tää tästä :)

perjantai 14. syyskuuta 2012
Iiks Skriiks
Vähän jännittää ens viikko. Eteenkin keskiviikko. Ja vähän myös tiistai. Keskiviikkona Jumilla on kyynäreiden CT-kuvaus joten sen jälkeen onkin sit vähemmän epäselvää, että onko tuo ED-tulos todellakin 0/1 vai 0/0 vai 3/3 vai joku muu. Pelonsekaisin tuntein odotan sitä tutkimusta. Samalla pohdin tässä lompakon paksuutta, että ottais samalla röntgenit selkärangasta, kintereistä ja olkavarsista. Kun se ei kuulema monta satasta siihen päälle ole. Täytyy katsoa miten paljon lompakko on syönyt kahisevaa ens viikkoon mennessä...
Tiistaikin jännittää mutta vähän eri syistä. Jatketaan Jumin kanssa DOBOn jatkeiskurssilla ja aina uusi kurssi vähän jänskää. Jumi tykkäs siitä ekasta kurssista niin paljon, että päätin jatkaa ohjatusti vaikka tuollainen pallo maksaa suurinpiirtein saman verran kuin kurssi itsessään. Eikä mulla ole oikein tilaa edes säilyttää tuollaista palloa...
torstai 13. syyskuuta 2012
Seuraaminen on kivaa
Mun pieni suuri koira ♥
Vielä reilu kuukausi sitten seuraaminen ilman talutinta (tai taluttimen kanssa) oli melko mahdotonta koska koira jäi reilusti taakse, jätätti ja kaikki oli yhtä puuroa. Seuraamista ei voinut edes harkita ilman, että palkka oli näkyvissä. Koiran vire oli miinuksella ja tekeminen paskaa. Lelujen noudoissa koira lähti omille teilleen eikä tullut pyydettäessä.
Kävin Ruokosen tottissemmassa ja asiat vaan alkoi loksahtamaan paikoilleen. Juuri ennen semmaa aloitettiin naksuttimen käyttö ja Jannelta saatiin hyviä vinkkejä kulmien kautta patoamisesta.
Vire, paikka ja etäisyys ei vielä ole sitä luokkaa mitä haen mutta helvetin paljon lähempänä kuin mitä se oli aikaisemmin. Ja ekalla kierroksella koiran häntä on melkein jopa selän päällä :)
Treenipaikkana toimii yleinen puisto jossa liikkuu muitakin enkä olisi aiemmin ikinä uskaltanut palkata koiraa vapaasti.

Jälkipuintia
Kesän mittaan olen enemmän ja vähemmän aktiivisesti käynyt ajamassa jälkeä. Koko kesä- ja heinäkuu käytettiin itseasiassa pelkkään ilmaisun harjoitteluun; keppejä nosteltiin nurtsilta niin, että ilmaisu oli pomminvarma.
En tiedä mitä sen jälkeen tapahtui, ilmeisesti jonkinasteinen aivopieru ohjaajalta. Sen sijaan, että ilmaisujälki oltais asteittain siirretty metsään (eli suora jossa keppejä) niin päädyin suhaamaan pitkän jäljen jonne kepit oli tiputeltu. Lopputulos oli melko huono, kepit nousi ilman ongelmaa mutta jouduin ohjaamaan koiran vahvasti koska sen tapa tehdä töitä on huomattavasti laajemmalla skaalalla.
Sit tuli aivopieru numero 2. Korjataan tätä ongelmaa lisäämällä keppejä. Ei auttanut. Koira joka on muutenkin innoissaan jäljelle lähtiessään eikä osaa 100% nostaa keppejä metsästä sai peräänsä ohjaajan jonka korvista nousee savua. Koira meni lukkoon ja ohjaaja meni lukkoon ja päivä oli aika pitkälti siinä.
Tän fiaskon jälkeen päätin ettei keppejä merkata. Viimeinen keppi merkataan jotta tiedän mihin jälki päätyy. Jälki tallattiin vähän tiiviimmin ja keppejä oli jäljellä (en halunnut tietää miten monta). Ei se loistava jälki ollut, eikä keppejä noussut kuin 2/10 MUTTA
1) koira teki töitä aivan äärettömän hyvin
2) koira kävi varmistamassa kulmat todella hienosti ja haki jäljen uudestaan kun hävitti sen ilman apua
3) koira päätti jäljen merkkiin, eli koko jälki ajettiin vaikkakin seilattiin
Jumi siis ajaa aaltoillen jäljen ja ilm. niin, että kepit jää aina niiden risteyskohtien väliin koska törmätessä keppiin se nostaa sen mutta se ei hae niitä kuten esim. nurtsijäljellä.
Seuraava projekti ennenkuin kausi loppuu on siis saada pari tarkkaa namijälkeä alle ja kepit siirrettyä suoralla jäljellä metsään.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012
Suomen tuorein Muotovalio
Voi vitsit mikä päivä :D
Vaikka vähän "säälillä" sertti saatiin (eipä ollut kilpailua) niin arvostelu oli ihana ja PU-kehässä tuomari perusteli kakkoseksi jättämisen sillä, että Jumi kaipaa vielä massaa rungon ympärillä (ihan kun olisin kuullut tän aikaisemmin).
Tästä on hyvä jäädä lepäämään näyttelyistä hetken ja kuten tuolla veispuukissa jo mainitsin niin nyt kun koira on muotovalio niin oisko seuraava tavoite sit käyttövalio... *virne*
Jumin arvostelu > ERI1, SA, PU2, SERT > FI MVA
"Erinomainen tyyppi. Urosmainen, vahva luusto, hyvät mittasuhteet, urosmainen pää, oikea ilme. Vahva kuono-osa. Hyvä purenta, vahva kaula. Hyvä ylä-linja & hännän kiinnitys. Hieman suora edestä, hyvin kulmautunut takaa. Pitkä, tilava rintakehä. Esiintyy ja liikkuu hyvin."
Ja koska mä en harrasta pönötyskuvia (ja se ainoa mitä otettiin on vielä kamerassa) niin tässä teille kuva tuoreesta valiosta tuoreen juustohampparin kanssa (joka toki syötiin myös kokonaisena kuin sorsa aikonaan...)

lauantai 1. syyskuuta 2012
torstai 30. elokuuta 2012
maanantai 20. elokuuta 2012
Baltic Winner & Baltic Terrier Winner
Ihan mahtava reissu!
Olen todella tyytyväinen omaan koiraan ja molempiin päiviin. Matkaseurueeseen saatiin myös yksi Balter JV-12 kun nääpiöbulli nappasi tittelin. Kiva reissu ja matkaseura sekä kehänlaita teki reissusta kovin leppoisan ja mukavan.
Sunnuntain tuomarista tykkäsin (ja arvostan) erityisen paljon, lauantain tuomari... niin noh, voisko sanoa, että tuomarin mieltymykset oli aika selvät kun yksikään luomukorva ei menestystä niittänyt.
Jumi oli lauantaina EXC1, SA ja serttikehässä ainoana luomuna neljäs mutta PU-kehässä ei pärjännyt.
Sunnuntaina EXC1, SA ja serttikehässä toka > EE CAC ja lisäksi vielä PU-kehässä toinen sija!

tiistai 14. elokuuta 2012
Jumi ja Jumin klooni
Jumi sai naisseuraa keväällä ja tästä yhdistymisestä seurasi yksi pentu. Tämä onkin sitten Pentu isolla P:llä. Tyttö sai nimekseen Nala ja on todella muikeanoloinen pentu jolla luonne kohdillaan. Oikealta nimeltä hän on Cotta's Dreams Bit of Magic.
sunnuntai 12. elokuuta 2012
Erikoisnäyttely '12
Olen todella ylpeä pikkukoirastani tänään. Lejuin pilvissä pelkästä luokkavoitosta, niin kova taso ja niin paljon mä ite tykkään kaikista tänpäivän nuorista uroksista. Voittajille isot peukut ja onnea! Onnea myös muille tuloksiinsa tyytyväisille! Sää suosi ja päivä oli järjestelyjen puitteessa onnistunut. Kiitos siitä!
Susalle ja asianosaisille en voi muuta kuin toivottaa voimia ja sanoa, että olette ajatuksissani. Amstaffitaivaalle syttyi kirkas tähti.
Jumi, EXC1, SA, PU4, vaSERT
maanantai 6. elokuuta 2012
Sawo Show 3-5.8
Kiitos kaikille kehänlaidalla olleille, oli mukava viikonloppu! Me lähdettiin keräämään kokemusta useamman päivän kisoista ja sitä saatiin Suurempaa menestystä ei tullut mutta sitä ei kyllä odotettukaan. Kaikkina kolmena päivänä hyvät arvostelut ja useampaan otteeseen toivottiin lisää massaa... No niin toivoisin minäkin :)
Jumin arvostelut:
Perjantaina, ERI2, SA
"Good type and balance. Should have wider front for his size. Very good rib cage and topline, very good angulations. Excellent movement"
Tuomarin suusta lisäksi, että tykkäsi ja paljon mutta koira saisi saada enemmän massaa.
Lauantain, ERI2, SA
"Excellent type. Very good balance and size. Masculine, strong head and very good expression. Very good strong neck and topline. Very good chest. Muscled body. Can fill out a little and get more volume. Very good bone, well angulated. Very free and stabile in movement."
Tuomarin suusta lisäksi, että tykkäsi ja paljon mutta koira saisi saada enemmän massaa.
Sunnuntaina, ERI1, SA
"Almost 2 years old. Correct head and expression and bite. Enough neck and front angulation. Correct topline and croup. Enough rear angulation. I would like better tail set. Moves very well, high tail set"

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012
Jumin MH-kuvaus
1a Kontakti, tervehtiminen : Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
1b Kontakti, yhteistyö : Lähtee mukaan halukkaasti. Kiinnostuu TO:sta.
1c Kontakti, käsittely : Hyväksyy käsittelyn.
2a Leikki, leikkihalu : Aloittaa nopeasti, leikkii aktiivisesti.
2b Leikki, tarttuminen : Tarttuu esineeseen etuhampailla
2c Leikki, puruote ja taisteluhalu : Tarttuu hei koko suulla, vetää vastaan kunnes TO irrottaa
3a Takaa-ajo : Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille
3b Tarttuminen : Ei tartu, nuuskii saalista
3a Takaa-ajo : Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille
3b Tarttuminen : Tarttuu heti, pitää saalista suussaan väh. 3 sek.
4 Aktiviteettitaso : Tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä toimintoja
5a Etäleikki, kiinnostus : Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja
5b Etäleikki, uhka/aggressio : Ei osoita uhkauselkeitä.
5c Etäleikki, uteliaisuus : Saapuu avustajan suoraan ilman apua.
5d Etäleikki, leikkihalu : Tarttuu, vetää vastaan, ei irrottaa
5e Etäleikki, yhteistyö : On kiinnostunut leikkivästä avustajasta
6a Yllätys, pelko : Kyykistyy ja pysähtyy
6b Yllätys, puolustus/aggressio : Ei osoita uhkauseleitä
6c Yllätys, uteliaisuus : Menee haalarin luo kun ohjaaja seisoo sen edessä
6d Yllätys, jäljellejääväpelko : Pieni niiaus tai liikkumisnopeuden vaihtelu jollain ohituskerralla
6e Yllätys, jäljellejääväkiinnostus : Ei osoita kiinnostusta haalariin
7a Ääniherkkyys, pelko : Kyykistyy ja pysähtyy
7b Ääniherkkyys, uteliaisuus : Menee räminälaitteen luo ilman apua
7c Ääniherkkyys, jäljellejääväpelko : Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita vai väistämistä 7d Ääniherkkyys, jäljellejääväkiinnostus : Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan
8a Aaveet, puolustus/aggressio : Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä
8b Aaveet, tarkkaavaisuus : Tarkkailee aaveita, pitkiä taukoja, kumpaakin puolet ajasta tai koko ajan toista
8c Aaveet, pelko : Peruttaa enemmän kuin taluttimen mitan
8d Aaveet, uteliaisuus : Menee katsomaan ilman apua kun ohjaaja on ottanut avustajalta hupun pois
8e Aaveet, kontaktinottoaaveeseen : Hyväksyy avustajan tarjoaman kontaktin mutta ei vastaa siihen
9a Leikki, leikkihalu : Leikkii - aktiivisuus lisääntyy
9b Leikki, tarttuminen : Tarttuu esineeseen etuhampailla
10 Ampuminen : Häiritsevyys lisääntyy leikin aikana, sen jälkeen välinpitämätön
sunnuntai 24. kesäkuuta 2012
Uimaharjoitusta
Maalattiin ja pestiin aurinkotuolit mökillä ja koira piti saada hetkeksi pois jaloista pyörimästä. En viitsinyt laittaa toista paikallamakuuseen puoleksi tunniksi joten keksin pienen jekun sen sijasta. Narusta dummy kiinni ja naru kiinni laituriin. Siinä se yks urpo sitten ihmetteli miksei dummy lähde hänen matkaan vaikka miten polskii...
Saatiin hyvin tuolit pestyä ja myrkkysuojattu ilman koiran apua :D
Saatiin hyvin tuolit pestyä ja myrkkysuojattu ilman koiran apua :D
sunnuntai 6. toukokuuta 2012
perjantai 27. huhtikuuta 2012
Toimistolla
perjantai 30. maaliskuuta 2012
Tuomarikolleegiossa
Käytiin tänään tuomarikolleegiossa. Ulosanti uudella (ja vanhoilla) tuomarilla oli vähäinen kun arvostelivat hyvin hiljaa mutta saatiin kiva seisotuskuva. Kiitos Petralle!
tiistai 21. helmikuuta 2012
Luntaluntalunta
Kohta ei kyllä nuppi enää kestä tuota lumentuloa. Koira viihtyisi ulkona varmaan ikuisuuden, minä en. Eteenkin nyt kun sitä lunta on jokapuolella eikä lenkkipolkuja ole juurikan (kun ne on kaikki latuja!?!) niin ärsyttää lähteä lenkille. Oon kiertänyt samoja paikkoja jo viimeiset pari kuukautta.
Nyt olenkin päätynyt siihen ettei me enää lenkkeillä. Ainakaan ennenkuin tuo lumi on edes osittain jossain muualla kasassa. Olen käynyt Jumin kanssa läheisellä montulla heittämässä palloa ja leluja. Se on osoittautunut äärimmäisen hyväksi liikunnaksi sillä lunta on kyseisellä montulla minua ainakin yli polven. Liikunta on hyväksi Jumin lihaksille ja pääkopalle ja lisäksi sen mielestä äärimmäisen hauskaa. Mä taas vähän kärsin tästä koska se tarkoittaa sitä, että itse en saa liikuntaa yhtään (yritän kyllä parhaani mukaan tarpoa siellä hangessa, että pulssi edes vähän nousis). Joten tervetuloa kilot!

perjantai 10. helmikuuta 2012
Talvivarusteet
Koska minulle sattui tulemaan se yksi ja ainoa lyhytkarvainen koira joka ei vihaa mitään kelejä ja jonka menoa ei estä -30 asteen pakkaset olen joutunut pohtimaan sitä millä tavoin tekisin koirani elämästä mahdollisimman helpon tuon vaatetuksen kannalta.
Koira liikkuu ja lämmittää hyvin itseään ja olenkin jättänyt pois kaikki turhat kommervenkit ja haalarit. Kun koira pääsee juoksemaan kunnolla niin se lämpenee hyvin. Lisäksi lyhytkarvaisilla koiraroduilla yleensä jäätyy tassut. Tossut voi tuntua todella tyhmältä ajatukselta mutta se on se ainoa kohta koirasta joka on kosketuksissa maahan ja se kohta jossa on todella huono lämpöeriste.
Meillä siis mennään Pompan perustakilla (mastiffi-versio) ja kun on -25 tai enemmän niin tossuilla. Nuo jokasään tossut on todella hyvät ja istuvat, laitan ne yleensä niin, että käännän resorin tarran päälle. Kertaakaan eivät ole lähteneet irti ainoastaan kääntyvät silloin tällöin (ja sekään ei menoa haittaa).
Kaikille takkia harkitseville suosittelen tuota Pomppaa ihan täydellä sydämellä. Se istuu hyvin, se on leikattu niin, että siinä ei tarvitse pitää jalkaremmejä ja se kaikinpuolin on hyvä takki. Jumilla on jo kolmas Pomppa alla (kaksi aiempaa ovat jääneet liian pieniksi kun ostin hyvät takit jo pennusta lähtien).
Nuo kaksi asiaa ovat ainoat varusteet mitä meillä on näin talvea varten. Ei ole haalareita, pipoja tms. Ja hyvin sujuu 10km lenkit säällä kuin säällä.

Liian kylmä
Tällä hetkellä on aivan liian kylmä tekemään yhtikäs mitään. Sisätreeneihin ollaan turvauduttu ja siinä treenit lähinnä painottuu tuohon agilityyn. Tottista kävin viimeksi lauantaina vääntämässä pari kiekkaa ja kotona ollaan tehty istu-maahan-seiso -sulkeisia. Muuten tuo motivaatio on kyllä todella matala kelin takia.
Tällä hetkellä seuraaminen on melko hyvässä kunnossa enkä halua sitä tappaa liian epävireisillä treeneillä joten siksi en treenaa :) Jos minulla on mieli maassa ja kylmä niin en voi olettaa, että koiran pitäisi olla koko ajan viulunkireä ja innokas eteenkin kun mun on vaikea lähteä sitä motivoimaan kun tekis mieli vaan painua talviunille.
Jotain hyvää tässä kuitenkin on. Koska siihen seuraamiseen on nyt kiinnitetty huomiota (PALJON) niin minulta tultiin jopa yksissä treeneissä kysymään, että mitä olen tehnyt jottaa olen saanut koirani seuraamisen niin suoraksi? Meinas meikäläiseltä leuka tipahtaa lattian läpi kun luulin, että minulle vittuiltiin mutta ihan aidosti sitä kysyttiin. Ja kyllä, koirani seuraaminen on suoraa. Tosin se vaati 28 kuukautta ja kerran kokonaan alusta aloittaminen. Ohjaajavirheiden korjaaminen ja ohjaajan kouluttaminen teki seuraamisesta suoran.
Seuraamisen toimivuuden kautta ollaan saatu nopeutta myös muihin liikkeisiin. Eteentuloa ollaan harjoiteltu tuolla ulkona kun koira saa juosta vapaana aamulenkeillä ja aina välillä huudan koiran luokse. Tämä toimii äärimmäisen hyvin esim. kapeilla poluilla jolloin koira on aina ohjaajaan nähden suorassa.
Nyt tää lähtee ulkoilemaan tuonne kylmään koiran kanssa. Brrr.
Ainiin ja ilmoittauduin mölleihin taas pitkästä aikaa.

tiistai 24. tammikuuta 2012
Uusi vuosi, uudet näyttelyt
Uusi vuosi aloitettiin Turun näyttelyssä 21. tammikuuta. Ilmoittautumisessa tuomariksi oli ilmoitettu Torsten Himmrich mutta ilmeisesti amstaffeja oli sen verran paljon, että junnut ja pennut oli eriytetty Leila Kärkkäälle. En ollut alunperinkään kovin innoissani tästä tuomarinmuutoksesta ottaen huomioon, että jalostusnetin mukaan viime neljän vuoden aikana Leila on tuomaroinut yhden amstaffiluokan jossa kaikki (kolme) amstaffiurosta oli saanut EH:n. Toiveet ei ollut kovin korkealla.
Kun ei toivo paljoa ei tipu korkealta. Jumi esiintyi kehässä ihan hyvin, ei erityisen nätisti tai rumasti. Matot oli älyttömän liukkaat ja mielestäni huonot. Junnu-uroksia oli yhteensä kahdeksan ja Jumi oli toinen (ERI2). Ei saanut SA:ta. Toisaalta en sellaista edes tohtonut toivoa :D
Jumi JUN ERI tuomari Leila Kärkäs
Hyvät mittasuhteet omaava miellyttäväkäytöksinen uros, jonka askelissa saisi olla enemmän voimaa ja ulottuvuutta. Koon ylärajoilla. Hyvä kallo ja korvat, sekä silmät. Hieman lyhyt ja kevyt kuono. Hyvä kaula ja ylälinja. Olkavarsi saisi olla viistompi. Hyvä takaosa ja häntä. Sopiva luusto. Hyvä karva. Ikään sopiva rintakehä, eturinta saa vielä kehittyä.

maanantai 2. tammikuuta 2012
Historiaa nimen takana
Jumihan on alunperin Unkarista tuotu poikanen enkä tiedä millä perusteella kennelinpitäjät ovat valinneet nimensä mutta kävi ilmi kuukkelissa, että Fianna on myös Irlannin mytologiassa sotilasjoukko.
"Fianna was a warrior band, established to protect the high king of Ireland and the kingdom. It was generally called Fianna Éireann."
Tarina ei lopu siihen. Tämän lisäksi tässä sotilasjoukkueessa oli sotilas nimeltä Oscar.
"Oscar was the son of Oisín (Oisin) and Eibhir, and the grandson of Finn.
Oscar was the strongest and fiercest fighter of the Fianna. Oscar appeared frequently in battles. In his first battle, he was in love with Níam, the daughter of Áed Donn, who was king of Ulster. But Níam was betrothed to Áed, the son of King Fidach of Connacht. Áed received aids from Ulster and Leinster in the war against the Fianna. In the fighting, Oscar beheaded Áed, and also killed Áed Donn and Baetán, the king of Leinster. Oscar won Níam.
In Bruidhean Chaorthainn (Fairy Palace of the Quicken Trees), Oscar swept off the head of Sinsar, the King of the World, in the battle on the ford of Shannon.
In the Fianna was defeated in the Battle of Gabhra. Oscar killed Cairbre, high king of Ireland in single combat, but he was also mortally wounded in this encounter."
Sellaista historianoppia tällä kertaa :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)