Välillä mietin mitä pienen koiran pään sisällä oikein tapahtuu. Kivasta, mukavasta koirasta mennään hetkessä korvia (ja kuuloa!) kadottavaan teini-angsti-moodiin jossa mikään ei tapahdu ekalla, tokalla tai edes viidennellä käskyllä. Mun kukkahattu lensi nurkkaan taas viikonloppuna kun tuntui, että mikään ei mene perseaivoon asti perille.
Eikä tuo pahaa tee mutta missä vaiheessa on ollut ok jäkittää hihnassa tai karata paikallaolosta? Entä lällättäminen lelun kanssa? Kaikki työ tuntuu kuin olisi vedetty vessasta alas kun ei mikään mene perille. Sunnuntaina laumaan ei päässytkään niin helposti enää takaisin ja tänään mentiin sitten koko lenkki lyhyellä hihnalla. Ehkä tää tästä tai sit mulla on tosi kaunis talja kohta tossa olkkarin lattialla... :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti