Kesän mittaan olen enemmän ja vähemmän aktiivisesti käynyt ajamassa jälkeä. Koko kesä- ja heinäkuu käytettiin itseasiassa pelkkään ilmaisun harjoitteluun; keppejä nosteltiin nurtsilta niin, että ilmaisu oli pomminvarma.
En tiedä mitä sen jälkeen tapahtui, ilmeisesti jonkinasteinen aivopieru ohjaajalta. Sen sijaan, että ilmaisujälki oltais asteittain siirretty metsään (eli suora jossa keppejä) niin päädyin suhaamaan pitkän jäljen jonne kepit oli tiputeltu. Lopputulos oli melko huono, kepit nousi ilman ongelmaa mutta jouduin ohjaamaan koiran vahvasti koska sen tapa tehdä töitä on huomattavasti laajemmalla skaalalla.
Sit tuli aivopieru numero 2. Korjataan tätä ongelmaa lisäämällä keppejä. Ei auttanut. Koira joka on muutenkin innoissaan jäljelle lähtiessään eikä osaa 100% nostaa keppejä metsästä sai peräänsä ohjaajan jonka korvista nousee savua. Koira meni lukkoon ja ohjaaja meni lukkoon ja päivä oli aika pitkälti siinä.
Tän fiaskon jälkeen päätin ettei keppejä merkata. Viimeinen keppi merkataan jotta tiedän mihin jälki päätyy. Jälki tallattiin vähän tiiviimmin ja keppejä oli jäljellä (en halunnut tietää miten monta). Ei se loistava jälki ollut, eikä keppejä noussut kuin 2/10 MUTTA
1) koira teki töitä aivan äärettömän hyvin
2) koira kävi varmistamassa kulmat todella hienosti ja haki jäljen uudestaan kun hävitti sen ilman apua
3) koira päätti jäljen merkkiin, eli koko jälki ajettiin vaikkakin seilattiin
Jumi siis ajaa aaltoillen jäljen ja ilm. niin, että kepit jää aina niiden risteyskohtien väliin koska törmätessä keppiin se nostaa sen mutta se ei hae niitä kuten esim. nurtsijäljellä.
Seuraava projekti ennenkuin kausi loppuu on siis saada pari tarkkaa namijälkeä alle ja kepit siirrettyä suoralla jäljellä metsään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti