sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Tottissemma


Niin hyvä fiilis edelleenkin eilisestä tottissemmasta. Maria Arfman tuli pitämään meille päiväksi semman ja minä tuttuun tapaani vein meidän ikuisen ongelman hänelle. Eli vire, sen nosto ja kestävyys.

Oli hiukan nolo tunne kun oltiin käyty läpi kaikkia asioita etukäteen ja kun tuli meidän vuoro niin Maria kysyi, että haukkuuko se. Siihen minä, että "ei hauku, ainakaan jos ihminen narun päässä". Olen saanut Jumin haukkumaan jos se on tolpassa mutta en ikinä toisen ihmisen kädessä. Siinä sitten Maria nappasi koiran ja mä en ehtinyt kuin hieman härnäämään kun Jumi päästi ekan haukun. Ei ollut mikään ongelma vissiin enää. Haukun kautta vireen nostamista ja siitä liikkeelle. Tekniikkahan siinä hajosi mutta ei se haittaa.

Meidän tekninen osaaminen on siinä pisteessä missä se voi olla ilman hyvää tunnetilaa. Nyt haluan sitä tunnetta siihen ja tekniikka saa kärsiä. Sit kun tunne on oikea voin lähteä korjaamaan tekniikkaa taas.

Tehtiin molemmilla kierroksilla tuota oikean tunnetilan hakemista ja varsinkin tokalla kierroksella seuraaminen jo alkoi sujumaan. Voi sitä tunnetta kun koira polkee kuin showponi vierellä :)

Noutoja tehtiin tokalla kierroksella vähän, lähinnä meidän ongelma on (jälleen kerran) vire. Kapulaan haettiin lisää virettä leikkimällä kapulan kanssa ja se tuottikin ihan hyviä tuloksia.

Tästä on taas hyvä jatkaa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti