Aloitetaan lauantaista. Aamupäivällä käytiin (varmaan viimeinen tälle talvelle) pitkä lenkki jäällä, pari tuntia siinä vierähti pallon perässä ja muuten vaan haahuilemassa. Aivan mahtava keli. Jotain pientä turhautumishaukkua otin mutten mitään sen rajumpaa. Tultiin kotiin siinä ~yhden aikoihin ja koira meni samantien nukkumaan. Olisi pitänyt ymmärtää tässä vaiheessa mutta tyhmästä omistajasta kärsii koko koira.
Perjantaina olin käyttänyt Jumin rokotuksilla (sen perhanan Latvian takia) eikä tullut mieleen (tyhmä kun olen), että koira kenties saattaisi vähän reagoida pistoksiin vaikkei mitään patteja tms noussut. No, siinä sitä sitten ollaan. Lauantai-iltapäivä ja mä puen treeneihin. Koira makaa edelleen sängyssä. Kilistelen remmiä ja sieltähän se tulee, todella unisen näköisenä (tässä vaiheessa viimeistään olisi hyvä tajuta jotain, mutta ei). Ajellaan kentälle. Puen itseni, kerään kamppeet ja otan koiran autosta.
Kentällä kaivan pallon liivin taskusta ja koira ei edes katso minua. Teen istu - seiso - maahan -jumputusta jos se saisi koiran vähän edes aktivoitumaan. Ei mitään. Teen pari lyhyttä luoksetuloa josta pallopalkka. Lopputulos? Koira lähtee pallon kanssa. TÄSSÄ vaiheessa tyhmempikin tajuaa. Koira kiinni, pallo taskuun ja pari kierrättävää (niistä se tykkää) namipalkalla. Pari lisää pallopalkalla. Sen jälkeen nopea turhautumishaukku ja koira autoon. Oli tosi siisti ja antoisa 10 minuutin treeni. Not.
Tää lauantaitreeni sai mut kuitenkin ajattelemaan. Okei, ei nyt ehkä ollut ihan otollinen ajoitus mun treenillä ja edellisillan rokotuksilla mutta tällaisia tilanteita tulee varmasti jatkossakin vastaan. Koira ei jaksa / sitä ei huvita / muut asiat mielessä ja meidän olisi pakko mennä suorittaa. Tällöin olisi ihan äärimmäisen tärkeää, että minä oppisin miten kaivan näitä asioita esille koirastani vaikka sitä väsyttää ja minusta tuntuu, että kiviäkin kiinnostaa enemmän kun koiralla ei ole korvia eikä kiinnostusta. Tässä onkin ehkä se suurin haaste "tavallisen" pk-rodun ja amstaffin välissä. Miten saat sen koiran aktivoitumaan ja pysymään aktiivisena kun sillä ei ole tippaakaan miellyttämisenhalua mikäli se on "sillä tuulella".
Poiki tämä lauantai lisää hyvää myös. Tai ainakin ihan äärettömän aivoriihin itselleni. Tajusin, että olen nyt veivannut tuota koiraa tosissani yli vuoden käyttäen kaikki maailman konsteja ja hitaasti rakentanut siitä sen mitä se tänäpäivänä on (paino sanalla hitaasti!). Samalla olen pyrkinyt niin suuresti onnistumaan, että nykyään pelkään jo epäonnistumista. Eli en halua epäonnistua koska en osaa korjata koiraa jolloin treeneistä tulee itseään toistavia onnistumisia muttei ikinä rajoja rikkovia.
Loistava aasinsilta sunnuntaille. Meillä piti olla Marian tottispäivä mutta hän oli valitettavasti estynyt ja Lari tuli paikkaamaan. Juteltiin siinä hetki ja puhuttiin tästä epäonnistumisesta ja siitä, että niitä virheitä pitäisi oikeasti hakea jotta niitä pääsee korjaa jotta niistä pääsee kehumaan. No kyllähän mä sen tiedän mutta miten? Jumille ei ole koskaan opetettu nostattavat pakotteet vaan se on aikoinaan ehdollistunut niihin laskevana. Eli nyppäys tarkoittaa koiran mielestä paskaa (voi kunpa voisin kääntää kelloja, mitä kaikkea tekisinkään eri tavalla).
No lähdettiin sit kuitenkin tekemään mieli korkealla. Seuraamiset oli tosi hyviä, haettiin virheitä, saatiin niitä, korjattiin pienellä nyppäyksellä ja samantien palkka. Meni jopa niin hyvin, että nyppäyksestä tuo ryökälekoira aloitti etuilun koska tiesi palkan tulevan. Kotiläksyä siis. Ja tokan kierroksen seuraaminen. Mun sydän suli ehkä kerran tai kaksi kun Lari juoksee meidän ympärillä ja yrittää parhaansa mukaan häiriköidä ja toi koira tiivistää kiinni jalkaan ja sen seuraaminen ja kontakti aktivoituu ihan eri tasolle. Noita mikroskooppisen pieniä hetkiä varten tää kannattaa.
Jääviä tehtiin jonkin verran ja niistä jäin pohtimaan, että mikä on hyvä liike ja milloin se on erittäin hyvä ja koska pitää ymmärtää oman koiransa rajoja? Minun esimerkki loistavasta koirakostahan on tämä (linkki vie youtube -videoon). Haluan tuollaisen tottisosuuden. Ja rehellisesti? En tule sitä ikinä saamaan ainakaan nykyisen koirani kanssa. Kuten minulle tänään todettiin, koirani jäävät on ihan hyvät. Se menee maaten suoraan (ei istumisen kautta), se istuu ja seisoo mutta niiiin hitaasti, että ehtisin käydä kahvilla siinä odottaessa. Okei, ei ihan niin hitaasti mutta minun mielestä liian hitaasti.
Josta päästäänkin tähän ongelmaan. Koska liike on hyvä ja koska se on tarpeeksi hyvä? Minun mielestä koirani pitäisi olla nopeampi jäävissä ja koirani ei siihen pysty. Ainakaan tuossa viretilassa missä sitä harjoitellaan. Joten liikehän on silloin ihan hyvä. Pystynkö kaivamaan siitä vielä nopeamman ja näyttävämmän? En tiedä, aika näyttää. Mennään varmaan takaisin sinne olkkarin lattialle harjoittelemaan operantisti tuota maahanmeno niin, että palkka tulee vain nopeista maahanmenoista. Itellä ei vaan riittäis just nyt mielenkiinto kun olisi sata muuta asiaa tehtävänä ennen sitä pirun BHta. Kuten esimerkiksi käännökset! Koska niistä tuli niin huonot? Tänään piti näyttää käännökset ja mitä koira tekee? Kääntyy kuin laiva. Ei käytä persettä ollenkaan. En tiedä, hirveästi kotiläksyjä taas...
Sunnuntai-ilta ja koira on saanut ruokaa ja lepoa. Käytiin tässä iltasella vielä heittelemässä palloa tuossa viereisessä muksujen pulkkamäessa. Reporankana se vetää tsetaa tuolla sängyssä ja taidan itsekin könytä petiin muistellen sitä intensiivistä kontaktia ja täydellistä seuraamista mitä tuo koira tarjosi hetken ja miten minusta juuri siinä vaiheessa tuntui kuin maailmanvoittajalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti