Hirveällä innolla treenikentälle. Olin ypöyksin! Mikä pettymys... Eka kierros meni hitaasti mutta ihan ok. Koira ei ollut terävimmillään mutta ajattelin sen paranevan tokalle kierrokselle (viime aikoina ekat kierrokset olleet ok, tokat superia).
Tehtiin täyskäännöksiä ja pitkiä seuraamisia. Sain korjata ja koira kesti sen. Käännöksissä autan kädellä hieman, eteenkin tuntuu olevan näyttävät käännökset hankalia kun vire on vähän matalammalla jolloin ne helposti jää vaisuiks. Tein pari kiertoa ja jääviä "oikeinpäin". Niissä hitaasti jäävistä tuli vaan sanallinen palkka ja nopeat jäävät pallopalkalla. Tuntuu toimivan.
Laitoin koiran autoon puoleksi tunniksi ja jo mennessäni kentälle tokalle kierrokselle tunsin, että koirassa ei ole juurikaan virtaa. No, tätähän tää on - aina ei ole superviritetty koira. Silti on pakko tehdä. Tein pääosin pitkiä seuraamisia jossa hain virheitä (koira alkaa vilkuilemaan) jotta pääsen korjaamaan (pieni nykäisy) ja palkkaamaan (sanallisesti + pallo paitsi jos lähtee sanasta edistämään jolloin jatketaan pari askelta kunnes korjaa ja siitä palkka). Toimi kohtuullisen ok mutta Jumi oli selvästi väsynyt.
Olen ottanut tavaksi haukuttaa ja nostaa koiraa "äärimmilleen" juuri ennen autoon viemistä jolloin aina lähetään "kivaan aikaan" pois kentältä. Tänään sai kaivamalla kaivaa sitä haukkua ja virettä lopussa. Koira pälyili muualle ja kiviäkin kiinnosti. Lopulta sain pari keskittynyttä haukkua ja siitä sitten palkka ja autoon.
Huomenna doboilemaan ja keskiviikkona jos kehtaan ja jaksan niin käyn HPHn treeneissä ihmettelemässä jos sieltä saisi apuja.
maanantai 25. maaliskuuta 2013
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
Hyvänmielentreenit
Eilisen treenin jälkeen oli vain yksi kysymys mielessä; "Voiko se tosiaan joskus olla näin helppoa?"
Olen tässä pitkin kevättä ja näitä postauksia valitellut täyskäännöksiä ja sitä, että mä en ihan tiedä mitä niiden kanssa edes pitäisi tehdä. Ratkaisuna olen sitten ollut tekemättä niitä. Ei ehkä kovin pitkäkantoinen ratkaisu mutta se on ollut sellainen "toistaiseksi" kun en ole tiennyt miten korjata tai parantaa niitä.
Viime viikonloppuna meillähän oli se tottispäivä ja silloin vinkkinä annettiin kehon käyttöä täyskäännöstä valmistelevana. Mitään muuta en sitten maanantaina tehnyt kuin tamppasin jaloilla kulmia mutta ei siitä(kään) tullut lasta tai paskaa. Kotona se toimii namilla. Koira pyörii vaikka itsensä ympäri joka suuntaan jos saa namia. Käännökset korkeassa vietissä toimii nekin namilla (tai oikeasti käsiapu). Tekee tosi näyttäviä käännöksiä... mutta ilman namia/käsiapuja niin jaksaa hädin tuskin kääntyä.
Takaisin eilisiin treeneihin. Ekalla kierroksella tein pari käännöstä ja taas oli kakkakuraa. Muuten kierros meni hyvin ja hienosäätöä on edelleen mutta todella hyvin Jumi sietää jo korjaamista seuraamisessa ja jopa hyvin pitkiä seuraamisia. Siinä sitten pohdittiin käännösten tekemistä, opettamista ja miten saisin ne kuntoon. Syntyi suunnitelma.
Kierros nro 2. Kolme tamppaavaa täyskäännöstä namin avulla niin, että pylly lentää kauniista ja heti käännöksen jälkeen namin sijasta kainalopallo. Sen jälkeen namit jätettiin pois (käsiapu säilyi) ja tehtiin pelkkiä käännöksiä kainalopallon avulla (toki ennakoivasti tamppaamalla) kolme kappaletta. Lopuksi pallo taskuun ja valmistelin kunnolla ilman käsiapuja ja voilá nehän hitto onnistuu. Tässä oli kyse siis pelkästään asioiden yhdistämisestä.
Koira osaa jo sen käsiavulla/namilla pyörimisen. Se osaa jo täyskäännöksen vireessä mutta ei näyttävästi. Ainoa uusia asia oli tuo tamppaus (eli valmisteleva käännös). Nyt kun nämä yhdistettiin niin lopputulos oli koira joka siinä vaiheessa kun alan ottamaan lyhempää ja korkeampaa askelta alkaa keinumaan ja tarjoamaan käännöstä. Niin mieletön tunne.
Tätä harjoitellaan lisää huomenna :D
tiistai 19. maaliskuuta 2013
Katsoa saa...
Sisäinen ostohirviö iski jälleen kun eksyin Etsyyn. Siis niin tajuttoman hauskoja juttuja taas koirille. Minähän olen ostokiellossa ollut vuoden alusta, että mitään turhia juttuja ei saisi ostaa koska minulla ainakin palaa ihan turhan paljon rahaa ns. "heräteostoksiin". Ei ole ihan kielto pitänyt mutta melko hyvin olen saanut pidettyä itseni aisoissa kun olen nätisti vaan katellut, että mitä kaikkea ostan kun kielto loppuu...
1. Nimilaatat.
Oikeasti olen jo hiukan kyllästynyt Suomen tarjontaan tähän nimilaatta-asiaan. Jokaisella koiralla (ja kissalla) pitäisi olla laatta jossa vähintään puh.nro josta tavoittaa eläimen omistajan. Harmi vaan, että Suomen markkinoilla on rumia laattoja jotka ovat toistensa kopioita eikä edes kestä niin hyvin. Itse ostan mielummin kauniin (korumaisen) laatan vaikka joka vuosi jos se tarkoittaa, ettei samanlaisia tule ihan heti vastaan... Tässä muutama Etsystä pomittu esimerkki (klikkaamalla kuvaa pääset tuotteen sivulle).
1. Nimilaatat.
Oikeasti olen jo hiukan kyllästynyt Suomen tarjontaan tähän nimilaatta-asiaan. Jokaisella koiralla (ja kissalla) pitäisi olla laatta jossa vähintään puh.nro josta tavoittaa eläimen omistajan. Harmi vaan, että Suomen markkinoilla on rumia laattoja jotka ovat toistensa kopioita eikä edes kestä niin hyvin. Itse ostan mielummin kauniin (korumaisen) laatan vaikka joka vuosi jos se tarkoittaa, ettei samanlaisia tule ihan heti vastaan... Tässä muutama Etsystä pomittu esimerkki (klikkaamalla kuvaa pääset tuotteen sivulle).
2. Ruokakupit
Esteetikkona silmääni hivelee Trendy Petsien ruokakupit. Itselläni on niin hölmö asunto ettei keittiön läheisyydessä ole kuin yksi kohta johon kupit mahtuu ja siihenkin sitten menee ainoastaan sellainen hölmö rautahäkkyrä joka ei todellakaan ole silmiä hivelevä. Mikäli olisi tilaa tällainen muuttaisi ehdottomasti meille.
3. Naulakko
Mietin, että tää kolmas kohta olisi ollut pannat mutta pannoista on niin paljon juttuja jo ympäri internettiä, että jokainen varmasti osaa käyttää googlea sen verran, että löytää mieleisensä pannan. Sen sijasta olen etsinyt panta-naulakkoa kaikille ihanille pannoille mitä on vuosien varrella kertynyt. Koska minussa asuu myös pieni amstaffi-fani (ja sitä kautta amerikka-tähti-teema jutut ovat lähellä sydäntä) tää naulakko ehkä joutuu muuttaa meille. Käsityönä puusta tehty.
sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
Viikonlopun tottistelua
Aloitetaan lauantaista. Aamupäivällä käytiin (varmaan viimeinen tälle talvelle) pitkä lenkki jäällä, pari tuntia siinä vierähti pallon perässä ja muuten vaan haahuilemassa. Aivan mahtava keli. Jotain pientä turhautumishaukkua otin mutten mitään sen rajumpaa. Tultiin kotiin siinä ~yhden aikoihin ja koira meni samantien nukkumaan. Olisi pitänyt ymmärtää tässä vaiheessa mutta tyhmästä omistajasta kärsii koko koira.
Perjantaina olin käyttänyt Jumin rokotuksilla (sen perhanan Latvian takia) eikä tullut mieleen (tyhmä kun olen), että koira kenties saattaisi vähän reagoida pistoksiin vaikkei mitään patteja tms noussut. No, siinä sitä sitten ollaan. Lauantai-iltapäivä ja mä puen treeneihin. Koira makaa edelleen sängyssä. Kilistelen remmiä ja sieltähän se tulee, todella unisen näköisenä (tässä vaiheessa viimeistään olisi hyvä tajuta jotain, mutta ei). Ajellaan kentälle. Puen itseni, kerään kamppeet ja otan koiran autosta.
Kentällä kaivan pallon liivin taskusta ja koira ei edes katso minua. Teen istu - seiso - maahan -jumputusta jos se saisi koiran vähän edes aktivoitumaan. Ei mitään. Teen pari lyhyttä luoksetuloa josta pallopalkka. Lopputulos? Koira lähtee pallon kanssa. TÄSSÄ vaiheessa tyhmempikin tajuaa. Koira kiinni, pallo taskuun ja pari kierrättävää (niistä se tykkää) namipalkalla. Pari lisää pallopalkalla. Sen jälkeen nopea turhautumishaukku ja koira autoon. Oli tosi siisti ja antoisa 10 minuutin treeni. Not.
Tää lauantaitreeni sai mut kuitenkin ajattelemaan. Okei, ei nyt ehkä ollut ihan otollinen ajoitus mun treenillä ja edellisillan rokotuksilla mutta tällaisia tilanteita tulee varmasti jatkossakin vastaan. Koira ei jaksa / sitä ei huvita / muut asiat mielessä ja meidän olisi pakko mennä suorittaa. Tällöin olisi ihan äärimmäisen tärkeää, että minä oppisin miten kaivan näitä asioita esille koirastani vaikka sitä väsyttää ja minusta tuntuu, että kiviäkin kiinnostaa enemmän kun koiralla ei ole korvia eikä kiinnostusta. Tässä onkin ehkä se suurin haaste "tavallisen" pk-rodun ja amstaffin välissä. Miten saat sen koiran aktivoitumaan ja pysymään aktiivisena kun sillä ei ole tippaakaan miellyttämisenhalua mikäli se on "sillä tuulella".
Poiki tämä lauantai lisää hyvää myös. Tai ainakin ihan äärettömän aivoriihin itselleni. Tajusin, että olen nyt veivannut tuota koiraa tosissani yli vuoden käyttäen kaikki maailman konsteja ja hitaasti rakentanut siitä sen mitä se tänäpäivänä on (paino sanalla hitaasti!). Samalla olen pyrkinyt niin suuresti onnistumaan, että nykyään pelkään jo epäonnistumista. Eli en halua epäonnistua koska en osaa korjata koiraa jolloin treeneistä tulee itseään toistavia onnistumisia muttei ikinä rajoja rikkovia.
Loistava aasinsilta sunnuntaille. Meillä piti olla Marian tottispäivä mutta hän oli valitettavasti estynyt ja Lari tuli paikkaamaan. Juteltiin siinä hetki ja puhuttiin tästä epäonnistumisesta ja siitä, että niitä virheitä pitäisi oikeasti hakea jotta niitä pääsee korjaa jotta niistä pääsee kehumaan. No kyllähän mä sen tiedän mutta miten? Jumille ei ole koskaan opetettu nostattavat pakotteet vaan se on aikoinaan ehdollistunut niihin laskevana. Eli nyppäys tarkoittaa koiran mielestä paskaa (voi kunpa voisin kääntää kelloja, mitä kaikkea tekisinkään eri tavalla).
No lähdettiin sit kuitenkin tekemään mieli korkealla. Seuraamiset oli tosi hyviä, haettiin virheitä, saatiin niitä, korjattiin pienellä nyppäyksellä ja samantien palkka. Meni jopa niin hyvin, että nyppäyksestä tuo ryökälekoira aloitti etuilun koska tiesi palkan tulevan. Kotiläksyä siis. Ja tokan kierroksen seuraaminen. Mun sydän suli ehkä kerran tai kaksi kun Lari juoksee meidän ympärillä ja yrittää parhaansa mukaan häiriköidä ja toi koira tiivistää kiinni jalkaan ja sen seuraaminen ja kontakti aktivoituu ihan eri tasolle. Noita mikroskooppisen pieniä hetkiä varten tää kannattaa.
Jääviä tehtiin jonkin verran ja niistä jäin pohtimaan, että mikä on hyvä liike ja milloin se on erittäin hyvä ja koska pitää ymmärtää oman koiransa rajoja? Minun esimerkki loistavasta koirakostahan on tämä (linkki vie youtube -videoon). Haluan tuollaisen tottisosuuden. Ja rehellisesti? En tule sitä ikinä saamaan ainakaan nykyisen koirani kanssa. Kuten minulle tänään todettiin, koirani jäävät on ihan hyvät. Se menee maaten suoraan (ei istumisen kautta), se istuu ja seisoo mutta niiiin hitaasti, että ehtisin käydä kahvilla siinä odottaessa. Okei, ei ihan niin hitaasti mutta minun mielestä liian hitaasti.
Josta päästäänkin tähän ongelmaan. Koska liike on hyvä ja koska se on tarpeeksi hyvä? Minun mielestä koirani pitäisi olla nopeampi jäävissä ja koirani ei siihen pysty. Ainakaan tuossa viretilassa missä sitä harjoitellaan. Joten liikehän on silloin ihan hyvä. Pystynkö kaivamaan siitä vielä nopeamman ja näyttävämmän? En tiedä, aika näyttää. Mennään varmaan takaisin sinne olkkarin lattialle harjoittelemaan operantisti tuota maahanmeno niin, että palkka tulee vain nopeista maahanmenoista. Itellä ei vaan riittäis just nyt mielenkiinto kun olisi sata muuta asiaa tehtävänä ennen sitä pirun BHta. Kuten esimerkiksi käännökset! Koska niistä tuli niin huonot? Tänään piti näyttää käännökset ja mitä koira tekee? Kääntyy kuin laiva. Ei käytä persettä ollenkaan. En tiedä, hirveästi kotiläksyjä taas...
Sunnuntai-ilta ja koira on saanut ruokaa ja lepoa. Käytiin tässä iltasella vielä heittelemässä palloa tuossa viereisessä muksujen pulkkamäessa. Reporankana se vetää tsetaa tuolla sängyssä ja taidan itsekin könytä petiin muistellen sitä intensiivistä kontaktia ja täydellistä seuraamista mitä tuo koira tarjosi hetken ja miten minusta juuri siinä vaiheessa tuntui kuin maailmanvoittajalta.
torstai 14. maaliskuuta 2013
Kiva kotikoira ei ole kiva harrastuskoira
Usein kuulee pk-puolella sanottavan, että kiva harrastuskoira ei välttämättä ole kiva kotikoira. Sellainen huippuviritetty ja täpinöissä oleva paimen ei välttämättä pysty rauhoittumaan kotioloissa. Me harrastajat hyväksymme tämän. Koira jonka jalostuksessa on otettu huomioon, että sen tulee olla reaktiivinen, energinen ja vilkas ei ehkä ole se mukavin kotikoira. Mutta onko se kiva kotikoira ikinä kiva harrastuskoira?
Käytetään esimerkkinä vaikka tyttöä Liisa. Liisa on päättänyt ostaa koiran ja onkin selaillut kasvattajia jonkin aikaa. Hän on löytänyt sieltä jostain sopukoista kivan tuntuisen kasvattajan ja rotukin tuntuu omalta. Ei ehkä edusta sitä ihan tavallisinta rotua mutta on sillä jotain oikeuksia johonkin lajeihin mitä Liisa jostain esittelystä luki. Liisa ei kuitenkaan niistä välitä ollenkaan sillä hän etsii kotikoiraa, ehkä näyttelyissä voisi piipahtaa.
Liisa ostaa pennun. Liisa on valinnut kasvattajan sen mukaan, että sivuilla oli mukavia perhekuvia aiemmista pennuista ja kasvattaja vastaavasti on valinnut pennun Liisalle sillä ajatuksella, että sen kanssa on helppoa elää kotikoiran elämää. Kuten Liisa sanoi haluavansa. Kasvattajan mukana lähtee kattava tietopaketti koiran kouluttamisesta ja kasvattaja on tukena aina kun tulee joku ongelma eteen. Liisa kun haluaa kivan ja yhteiskuntakelpoisen koiran.
Koira on ehtinyt olla Liisalla jo hetken aikaa kun Liisa lähtee kaverin seuraksi tottis-kurssille. Kurssilla käydään läpi liikkeet ja perusasiat ja Liisan mielestä koiralla näyttäisi olevan hauskaa. Tästä intoutuneena Liisa haluaa jatkaa tottistelua. Kaverinsa kautta Liisa pääsee ryhmään jossa on saa apua ihan eri tasolla kuin tottiskurssilla ja tässä vaiheessa Liisa tajuaa, että kiva kotikoira ei ole kiva harrastuskoira.
Kaikki se energia ja vaiva mitä siihen koiraan on työnnetty jotta siitä saisi sellaisen joka ei vie leluja käsistä, on rauhallinen, ei kiihdy missään tilanteessa, joka ei omaa aloitekykyä, joka ei fokusoi kaiken energian tiettyyn tekemiseen, jota käsketään pois ihmisen seurasta kun työpäivän jälkeen väsyttää, joka ei ikinä voita yhtäkään taistelua koska omistajalle on kerrottu, että johtajuus kärsii jos koira voittaa. Koiralle jolle on opetettu olemaan kiva kotikoira on todella vaikeaa lähteä kumoamaan näitä jo opetettuja oppeja.
Näin kävi minulle. Ei ehkä ihan näin kärjistetysti mutta osia tästä on kuin omasta elämästä pennun kanssa. Seuraavan kanssa tiedänkin mitä haluan tehdä ja tulen tekemään monen asian toisin. Harmillista on vaan ne kaikki muut pennut joiden harrastustaival päättyy siihen, että omistaja on ensin käyttänyt tuhottomasti aikaa kitkeäkseen pois tietyn toiminnallisuuden johon sitten myöhemmin kentällä joudutaan käyttämään tuhottomasti aikaa jotta se saadaan sieltä takaisin mikäli kiinnostusta ikinä riittää senkään vertaa, että jaksaa tehdä sitä.
Ratkaisu? Ei minulla ole sellaista. Kai se totuus on se, että jokaisen koiran kohdalla sitä tekee vähemmän virheitä ja ehkä sitä valmiiksi tietää mihin tarkoitukseen koiransa hankkii ja yrittää tehostaa niitä harrastuskoiran ominaisuuksia siinä mukavan kotikoiran kasvatuksen lomassa.
Käytetään esimerkkinä vaikka tyttöä Liisa. Liisa on päättänyt ostaa koiran ja onkin selaillut kasvattajia jonkin aikaa. Hän on löytänyt sieltä jostain sopukoista kivan tuntuisen kasvattajan ja rotukin tuntuu omalta. Ei ehkä edusta sitä ihan tavallisinta rotua mutta on sillä jotain oikeuksia johonkin lajeihin mitä Liisa jostain esittelystä luki. Liisa ei kuitenkaan niistä välitä ollenkaan sillä hän etsii kotikoiraa, ehkä näyttelyissä voisi piipahtaa.
Liisa ostaa pennun. Liisa on valinnut kasvattajan sen mukaan, että sivuilla oli mukavia perhekuvia aiemmista pennuista ja kasvattaja vastaavasti on valinnut pennun Liisalle sillä ajatuksella, että sen kanssa on helppoa elää kotikoiran elämää. Kuten Liisa sanoi haluavansa. Kasvattajan mukana lähtee kattava tietopaketti koiran kouluttamisesta ja kasvattaja on tukena aina kun tulee joku ongelma eteen. Liisa kun haluaa kivan ja yhteiskuntakelpoisen koiran.
Koira on ehtinyt olla Liisalla jo hetken aikaa kun Liisa lähtee kaverin seuraksi tottis-kurssille. Kurssilla käydään läpi liikkeet ja perusasiat ja Liisan mielestä koiralla näyttäisi olevan hauskaa. Tästä intoutuneena Liisa haluaa jatkaa tottistelua. Kaverinsa kautta Liisa pääsee ryhmään jossa on saa apua ihan eri tasolla kuin tottiskurssilla ja tässä vaiheessa Liisa tajuaa, että kiva kotikoira ei ole kiva harrastuskoira.
Kaikki se energia ja vaiva mitä siihen koiraan on työnnetty jotta siitä saisi sellaisen joka ei vie leluja käsistä, on rauhallinen, ei kiihdy missään tilanteessa, joka ei omaa aloitekykyä, joka ei fokusoi kaiken energian tiettyyn tekemiseen, jota käsketään pois ihmisen seurasta kun työpäivän jälkeen väsyttää, joka ei ikinä voita yhtäkään taistelua koska omistajalle on kerrottu, että johtajuus kärsii jos koira voittaa. Koiralle jolle on opetettu olemaan kiva kotikoira on todella vaikeaa lähteä kumoamaan näitä jo opetettuja oppeja.
Näin kävi minulle. Ei ehkä ihan näin kärjistetysti mutta osia tästä on kuin omasta elämästä pennun kanssa. Seuraavan kanssa tiedänkin mitä haluan tehdä ja tulen tekemään monen asian toisin. Harmillista on vaan ne kaikki muut pennut joiden harrastustaival päättyy siihen, että omistaja on ensin käyttänyt tuhottomasti aikaa kitkeäkseen pois tietyn toiminnallisuuden johon sitten myöhemmin kentällä joudutaan käyttämään tuhottomasti aikaa jotta se saadaan sieltä takaisin mikäli kiinnostusta ikinä riittää senkään vertaa, että jaksaa tehdä sitä.
Ratkaisu? Ei minulla ole sellaista. Kai se totuus on se, että jokaisen koiran kohdalla sitä tekee vähemmän virheitä ja ehkä sitä valmiiksi tietää mihin tarkoitukseen koiransa hankkii ja yrittää tehostaa niitä harrastuskoiran ominaisuuksia siinä mukavan kotikoiran kasvatuksen lomassa.
tiistai 12. maaliskuuta 2013
Maanantaitreeneistä
Kerrankin (!!) oli melko hyvä keli eilen illalla. Turhan kylmä edelleen (tulispa jo kevät!) mutta taivas oli sentään kirkas ja vaatteitakin olin varannut tarpeeksi päälle. Lauantain treeneistä oli hyvä fiilis ja päätin tehdä sellaiset "vähän-kaikkea" -treenit.
Ekalla kierroksella otin seuraamista pallolla ja ilman. Pallon siirtäminen kainalosta treeniliivin tarraan ei onnistunut > koira alkoi poikittamaan heti joten nyt olen sit tehnyt 2/10 seuraamista palkka taskussa ja 8/10 seuraamisesta palkka kainalossa. Ihan ok näyttää toimivan. Kulmat on vähän kärsinyt syystä tai toisesta mutta en jaksa niihin paneutua ihan hirveästi kun niiden tiiviys selvästi seilaa edelleen. Palkkaan aina hyvistä mutta en viitsi rankaista huonoista.
Lisäksi ekalla kierroksella tein pari piilokiertoa ja jääviä. Ne alkaa olemaan suht ok kunnossa koetta ajatellen ja maahanmenokin sai ihan uutta potkua kun "opetin uusiksi" operantin tavan mukaisesti. Nythän se jo melkein tipahtaa edestä. Siis melkein on yhtä kuin "ei ole hidas kuin kilpikonna".
Tokalla kierroksella sit hauskempia juttuja, henkilöryhmää, paikallaoloa, kiertoja ja eteenmenoa liikkeestä. Eteenmenosta olin erittäin tyytyväinen > vein palkan pitkälle, palasin koiran luokse ja tein ensin henkilöryhmän ja siitä sitten suoralta linjalta liikkeestä lähetys. Pari kertaa ja hyvin meni. Erityisen tyytyväinen tähän olen siksi, että tätä liikettä ei ole harjoiteltu ollenkaan :) Eteenmenoa teen nyt pelkällä palkalla, eli koira etenee aina x metrin verran palkalle. Maahanmenoa rakennan erikseen ilman käskyä eli koira lähtee merkille ja pyydän maahan kesken matkan. En tiedä onko tässä hommassa mitään järkeä mutta kuvittelen saavani nopean eteenmenon kun koira ei ikinä ehdollistu "odottamaan käskyä" etenemisessä vaan saa aina edetä palkalle suoraan. Jossain vaiheessa nämä täytyy toki yhdistää mutta vasta siinä vaiheessa kun luotan siihen, että koira tottelee merkille lähtiessä kaukokäskyjä. Nythän olen tehnyt maahanmenoja vasta 3-4 metriä minusta.
Se mikä kuitenkin pelastaa päiväni treenikentällä nykyisin on se, että koiralla näyttäisi olevan hauskaa. Häntä heiluu kuin mielenvikaisella ja minulta tullaan kerjäämään palloa. Intoa on tehdä ja ennenkaikkea koira on ruvennut tarjoamaan asioita jos ei käskyä tule.
Pienistä asioista voi ihminen olla onnellinen.
Kamalan vaikeaa
Kohta olisi h-hetki käsillä... Pitäisi päättää tuleeko meille Jumin seuraksi yksi kappaletta Jumin jälkeläistä.
En ole käynyt katsomassa Lauran pentuja sen jälkeen kun lähdin uupuneena synnytyksen jälkeen kotia kohti. Olen tarkoituksella jättänyt menemättä kun ei niissä toukissa ole oikeasti mitään katottavaa ennenkuin alkavat liikkumaan ja tekemään asioita. Ja kun pitäisi päättää. Olen miettinyt pääni puhki ja kaikki pienemmät ongelmat on ratkottavissa kuten kotona oleminen, matkustus, yms yms.
Mutta mutta. Kevät tulee olemaan ihan hirveän kiireinen. Odotamme todennäköisesti kissanpentuja Sohjolle siinä huhtikuun loppupuolella, Jumilla on kolme tottissemmaa, kahdet ulkomaanmatkat, astukset, näyttelyt, bh-koe, jnejnejne. Tähän soppaan lisätään vielä toki se arki, eli oma leipätyö ja oma arki joka toki myös tuo mukanaan erinäköisiä asioita. Tähän päälle pitäisi vielä koiravauva lisätä. Jep. Taidan oikeasti olla pienin masokisti...
Ja mitä enemmän tajuan, että nyt ei oikeasti (järjellä ajateltuna) ole aika ottaa pentu niin sitä enemmän mä just sen yhden pennun haluaisin. Mulla ois nimikin sille valmiina. Laura on onneksi reilu ja antaa tällaiselle päättömälle kanalle harkinta-aikaa vielä hetken mutta kohtapuolin tässä pitäisi päätöksiä tehdä. Sitä päätöstä odotellessa pommitan teitä ällöpylly-pentukuvilla (urokset ylhäällä, nartut alhaalla ja kuvat Laura Harva).
Ainiin! Hieronta-harkinta on siirtynyt seuraavalle asteelle, päivitän lisätietoa heti kun on jotain päivitettävää.
En ole käynyt katsomassa Lauran pentuja sen jälkeen kun lähdin uupuneena synnytyksen jälkeen kotia kohti. Olen tarkoituksella jättänyt menemättä kun ei niissä toukissa ole oikeasti mitään katottavaa ennenkuin alkavat liikkumaan ja tekemään asioita. Ja kun pitäisi päättää. Olen miettinyt pääni puhki ja kaikki pienemmät ongelmat on ratkottavissa kuten kotona oleminen, matkustus, yms yms.
Mutta mutta. Kevät tulee olemaan ihan hirveän kiireinen. Odotamme todennäköisesti kissanpentuja Sohjolle siinä huhtikuun loppupuolella, Jumilla on kolme tottissemmaa, kahdet ulkomaanmatkat, astukset, näyttelyt, bh-koe, jnejnejne. Tähän soppaan lisätään vielä toki se arki, eli oma leipätyö ja oma arki joka toki myös tuo mukanaan erinäköisiä asioita. Tähän päälle pitäisi vielä koiravauva lisätä. Jep. Taidan oikeasti olla pienin masokisti...
Ja mitä enemmän tajuan, että nyt ei oikeasti (järjellä ajateltuna) ole aika ottaa pentu niin sitä enemmän mä just sen yhden pennun haluaisin. Mulla ois nimikin sille valmiina. Laura on onneksi reilu ja antaa tällaiselle päättömälle kanalle harkinta-aikaa vielä hetken mutta kohtapuolin tässä pitäisi päätöksiä tehdä. Sitä päätöstä odotellessa pommitan teitä ällöpylly-pentukuvilla (urokset ylhäällä, nartut alhaalla ja kuvat Laura Harva).
Ainiin! Hieronta-harkinta on siirtynyt seuraavalle asteelle, päivitän lisätietoa heti kun on jotain päivitettävää.
perjantai 8. maaliskuuta 2013
Uintia ja hierontaharkintaa
Siirrytään mukavempii aiheisiin kuin viime postaus...
Käytiin tänään taas Helsingin Koirauimalassa. Voin kyllä käsi sydämellä suositella tuota virtausvastusta koirille jotka osaa uida. Tällä kertaa pyrin pitämään Jumin vedessä mahdollisimman pitkään jotta joutuisi uimaan kunnolla. En toki estänyt koiran nousemista rampille vaan lähinnä pidin huolta siitä, että leluja lensi jatkuvasti (ja virran vastaisesti). Koira pysyi melkein koko ensimmäisen 15 minuuttia vedessä mutta läähätti sen jälkeen niin kovasti, että helpotin treeniä ja se sai uida rampille lelun kanssa ilman, että toinen lelu lensi heti perään.
Lopuksi Jumi sai vielä uida pari kierrosta ilman uimaliivejä mutta täytyy kyllä myöntää, että se on niin onneton takapotkija ettei meinaa pinnalla edes pysyä. Pari kierrosta sitä ja sit kotiin nukkumaan. Mukaan uimalasta tarttui pussi putkiluita joten tuossa jaloissa se makoilee onnellisen näköisenä jäisen putkiluunsa kanssa.
Kassan vieressä oli ilmoitus koirahierojasta ja taas tuli se ikuisuus "munkin pitäis..." -ajatus päähän. Yleensä rankkojen treenien jälkeen tai pitkien/rasittavien lenkkien jälkeen olen itse venytellyt koiraa mutta olisihan se pakko käyttää hierojalla. Koirahierojan valinta onkin sitten vähän raastavampi juttu. Mistä tietää onko hieroja hyvä vai ei? Täytyy ruveta kavereilta kysymään ja ihmettelemään, että mistä löytyisi pätevä hieroja.
Ja päivityksiä agiliidon rintamalle, saimme Jumin kanssa treenipaikan kesäksi joten kesä tulee olemaan harrastuksia täynnä. Lisäksi luvassa yhtä sun toista tottispuolella jo keväällä ja näyttelyihinkin lähdetään ulkomaille saakka. Nyt tuntuu siltä kun mitään ei tapahdu ikinä mutta tiedän, että tästä kuukausi / puolitoista eteenpäin niin olen ihan helisemässä kun koko ajan on jotain menoa.
Tässä alla vielä Jumin ääninäyte kun toinen niin kovasti haluaisi jo uimaan...
Käytiin tänään taas Helsingin Koirauimalassa. Voin kyllä käsi sydämellä suositella tuota virtausvastusta koirille jotka osaa uida. Tällä kertaa pyrin pitämään Jumin vedessä mahdollisimman pitkään jotta joutuisi uimaan kunnolla. En toki estänyt koiran nousemista rampille vaan lähinnä pidin huolta siitä, että leluja lensi jatkuvasti (ja virran vastaisesti). Koira pysyi melkein koko ensimmäisen 15 minuuttia vedessä mutta läähätti sen jälkeen niin kovasti, että helpotin treeniä ja se sai uida rampille lelun kanssa ilman, että toinen lelu lensi heti perään.
Lopuksi Jumi sai vielä uida pari kierrosta ilman uimaliivejä mutta täytyy kyllä myöntää, että se on niin onneton takapotkija ettei meinaa pinnalla edes pysyä. Pari kierrosta sitä ja sit kotiin nukkumaan. Mukaan uimalasta tarttui pussi putkiluita joten tuossa jaloissa se makoilee onnellisen näköisenä jäisen putkiluunsa kanssa.
Kassan vieressä oli ilmoitus koirahierojasta ja taas tuli se ikuisuus "munkin pitäis..." -ajatus päähän. Yleensä rankkojen treenien jälkeen tai pitkien/rasittavien lenkkien jälkeen olen itse venytellyt koiraa mutta olisihan se pakko käyttää hierojalla. Koirahierojan valinta onkin sitten vähän raastavampi juttu. Mistä tietää onko hieroja hyvä vai ei? Täytyy ruveta kavereilta kysymään ja ihmettelemään, että mistä löytyisi pätevä hieroja.
Ja päivityksiä agiliidon rintamalle, saimme Jumin kanssa treenipaikan kesäksi joten kesä tulee olemaan harrastuksia täynnä. Lisäksi luvassa yhtä sun toista tottispuolella jo keväällä ja näyttelyihinkin lähdetään ulkomaille saakka. Nyt tuntuu siltä kun mitään ei tapahdu ikinä mutta tiedän, että tästä kuukausi / puolitoista eteenpäin niin olen ihan helisemässä kun koko ajan on jotain menoa.
Tässä alla vielä Jumin ääninäyte kun toinen niin kovasti haluaisi jo uimaan...
keskiviikko 6. maaliskuuta 2013
Tappaja- ja taistelukoirat
Mediassa usein herkutellaan sanoilla tappajakoira tai taistelukoira. Se näyttää hyvältä ja siitä saa revittyä paljon raflaavampia otsikoita. "Musti söi naapurin pikkukoiran" ei varmasti myy yhtä hyvin kuin "Tappajakoira raateli pikkukoiran". Minulle ei kuitenkaan ole selvinnyt, että mitä koiria ne sellaiset tappaja- ja taistelukoirat oikeasti ovat. Sen takia ajattelin pyhittää yhden postauksen tämän asian pohdiskeluun.
Koska olet eksynyt lukemaan tätä tekstiä niin olet varmasti myös huomannut, että blogissa kerrotaan amstaffin elämästä. Amstaffi, pitbulli, ambulli, mastiffit ja samankaltaiset rodut saavat usein negatiivista huomiota ja palstatilaa mediassa. Negatiivinen leima leviää kansan keskuuteen aiheuttaen pelkoa naapureissa ja kanssakulkijoissa. Alakerran naapuri kysyy edelleen joka kerta kun nähdään, että "eihän tuo koira minua pure?". Joka kertaa vastaan, että se ei pure ja joka kerta Jumi käy nuolaisemassa naapurini kättä ja naapuri rapsuttelee sitä. Kavereiden amstaffien ja bullien perään on huudeltu kadulla kaikenlaista paskaa mitä en viitsi edes toistaa. Kaikenkaikkiaan media on onnistunut luomaan sellaisen katukuvan näistä "tappaja- ja taistelukoirista", että niitä kannattaa kusi sukassa juosta pakoon ja jos et pakoon pääse niin voit heittää hyvästejä.
Mikä on taistelukoira? Taistelukoira termihän tarkoittaa koiraa joka taistelee. Samalla viivalla taistelukoiran kanssa on mielestäni esim. jälkikoira, opaskoira tai huumekoira. Nämä kaikki ovat termejä sille työlle jota se koira tekee.
Taistelukoira ei ole mikään rotu. Se ei kuvaile mitään ulkomuodollista seikkaa tai luonnepiirrettä vaan se on sana joka kuvailee sitä toimintoa johon koira on opetettu tai pakotettu. Sana pakotettu siksi koska suurin osa koirista pyrkii välttämään tappelemista viimeiseen. Kun pakotat koiran tappelemaan niin koira oppii hakemaan sitä adrenaliinisysäystä minkä se siitä tappelemisesta saa. Opittua vai pakotettua vai kenties sama asia? Same difference.
Ihminen hyötyy rahallisesti koiratappeluista ja ilmeisesti jotkut ihmiset jopa nauttivat tästä "urheilusta". Ihminen tekee taistelukoiran. Ihminen tekee tappajakoiran. Se mikä yksilö taistelukoiraksi joutuu ja mitä rotua se edustaa on täysin tämän "urheilun" ylläpitäjän vastuulla. Rotu jota on aikoinaan jopa jalostettu tätä kurjaa "urheilua" varten (pit bull) on suosittu "piireissä" mutta varmasti löytyy yhtä hyviä ellei parempia rotuja. Eteenkin nyt kun pitit ja amstaffit on kielletty monessa maassa. Amstaffien kasvattajat haluavat tasapainoisen elämän pennulleen jossa pennun kanssa harrastetaan tai ollaan harrastamatta. Kenties siitä tulee jälkikoira. Tai hakukoira. Tai vaikkapa vesipelastaja. Taistelukoiraa siitä ei tule automaattisesti rotunsa takia.
Tappajakoira?! Kuulostaa vielä astetta vaarallisemmalta. Nopea googlaus kertoo, että sanalla "tappajakoira" enismmäisellä sivulla neljä juttua yhdeksästä oli lehtijuttuja. Toistanko itseäni? Tappajakoira on yhtä vähän "mitään rotua" kuin taistelukoira. Koiria jotka ovat jotain tappaneet löytyy varmasti tuhansia jo pelkästään Suomessa. Koiria jotka ovat tappaneet muita koiria löytyy varmasti satoja ja niiden seassa on melko varmasti sekä isoja, että pieniä koiria. Näistä kukaan ei edusta rotua "tappajakoira".
Miksi me ihmiset olemme sitten niin helppoja perässävedettäviä massoja? Miksi haluamme uskoa, että koira voi olla syntyjään paha? Ihminen tekee koirasta pahan ja rodulla ei ole merkitystä. Katselin aikoinaan telkkarista tullutta ohjelmaa eläinten pelastuksesta jossa tehtiin ratsia yhteen koiratappelurinkiin. Kaikki hyvät koirat oli viety pois rikollisten toimesta mutta jäljelle oli jätetty yksi koira siihen keskelle rinkiä. Sillä oli kuono teipattu umpeen ilmastointiteipillä jotta se ei pystyisi puremaan takaisin kun sitä käytettiin harjoittelu(puru)kappaleena muille koirille.
Alla olevassa videossa on oikeita taistelukoiria. Koiria joita on pakotettu tekemään työtä jossa ne satuttavat itsensä. Tätä(kin) ne tekevät täydellä sydämmellä palvellakseen ihmisiä. Koska sitä koirat ovat - rotuun katsomatta - uskollisia ystäviä.
Alla oleva video on kuvattu ratsiassa Jenkeissä. Video saattaa järkyttää herkempiä (tässä ei kuitenkaan näytetä varsinaista taistelua vaan pelkästään sitä ratsiaa ja niitä koiria). Minä ainakin vetistelin hetken aikaa katsottuani tämän ja mietin, että tähänkö se media oikeasti kehtaa verrata jotain naapurin Mustia joka vahingossa pääsi ottamaan yhteen sen toisen naapurin koiran kanssa.
Lue lisää aiheesta blogissani
Koska olet eksynyt lukemaan tätä tekstiä niin olet varmasti myös huomannut, että blogissa kerrotaan amstaffin elämästä. Amstaffi, pitbulli, ambulli, mastiffit ja samankaltaiset rodut saavat usein negatiivista huomiota ja palstatilaa mediassa. Negatiivinen leima leviää kansan keskuuteen aiheuttaen pelkoa naapureissa ja kanssakulkijoissa. Alakerran naapuri kysyy edelleen joka kerta kun nähdään, että "eihän tuo koira minua pure?". Joka kertaa vastaan, että se ei pure ja joka kerta Jumi käy nuolaisemassa naapurini kättä ja naapuri rapsuttelee sitä. Kavereiden amstaffien ja bullien perään on huudeltu kadulla kaikenlaista paskaa mitä en viitsi edes toistaa. Kaikenkaikkiaan media on onnistunut luomaan sellaisen katukuvan näistä "tappaja- ja taistelukoirista", että niitä kannattaa kusi sukassa juosta pakoon ja jos et pakoon pääse niin voit heittää hyvästejä.
Mikä on taistelukoira? Taistelukoira termihän tarkoittaa koiraa joka taistelee. Samalla viivalla taistelukoiran kanssa on mielestäni esim. jälkikoira, opaskoira tai huumekoira. Nämä kaikki ovat termejä sille työlle jota se koira tekee.
Taistelukoira ei ole mikään rotu. Se ei kuvaile mitään ulkomuodollista seikkaa tai luonnepiirrettä vaan se on sana joka kuvailee sitä toimintoa johon koira on opetettu tai pakotettu. Sana pakotettu siksi koska suurin osa koirista pyrkii välttämään tappelemista viimeiseen. Kun pakotat koiran tappelemaan niin koira oppii hakemaan sitä adrenaliinisysäystä minkä se siitä tappelemisesta saa. Opittua vai pakotettua vai kenties sama asia? Same difference.
Ihminen hyötyy rahallisesti koiratappeluista ja ilmeisesti jotkut ihmiset jopa nauttivat tästä "urheilusta". Ihminen tekee taistelukoiran. Ihminen tekee tappajakoiran. Se mikä yksilö taistelukoiraksi joutuu ja mitä rotua se edustaa on täysin tämän "urheilun" ylläpitäjän vastuulla. Rotu jota on aikoinaan jopa jalostettu tätä kurjaa "urheilua" varten (pit bull) on suosittu "piireissä" mutta varmasti löytyy yhtä hyviä ellei parempia rotuja. Eteenkin nyt kun pitit ja amstaffit on kielletty monessa maassa. Amstaffien kasvattajat haluavat tasapainoisen elämän pennulleen jossa pennun kanssa harrastetaan tai ollaan harrastamatta. Kenties siitä tulee jälkikoira. Tai hakukoira. Tai vaikkapa vesipelastaja. Taistelukoiraa siitä ei tule automaattisesti rotunsa takia.
Tappajakoira?! Kuulostaa vielä astetta vaarallisemmalta. Nopea googlaus kertoo, että sanalla "tappajakoira" enismmäisellä sivulla neljä juttua yhdeksästä oli lehtijuttuja. Toistanko itseäni? Tappajakoira on yhtä vähän "mitään rotua" kuin taistelukoira. Koiria jotka ovat jotain tappaneet löytyy varmasti tuhansia jo pelkästään Suomessa. Koiria jotka ovat tappaneet muita koiria löytyy varmasti satoja ja niiden seassa on melko varmasti sekä isoja, että pieniä koiria. Näistä kukaan ei edusta rotua "tappajakoira".
Miksi me ihmiset olemme sitten niin helppoja perässävedettäviä massoja? Miksi haluamme uskoa, että koira voi olla syntyjään paha? Ihminen tekee koirasta pahan ja rodulla ei ole merkitystä. Katselin aikoinaan telkkarista tullutta ohjelmaa eläinten pelastuksesta jossa tehtiin ratsia yhteen koiratappelurinkiin. Kaikki hyvät koirat oli viety pois rikollisten toimesta mutta jäljelle oli jätetty yksi koira siihen keskelle rinkiä. Sillä oli kuono teipattu umpeen ilmastointiteipillä jotta se ei pystyisi puremaan takaisin kun sitä käytettiin harjoittelu(puru)kappaleena muille koirille.
Alla olevassa videossa on oikeita taistelukoiria. Koiria joita on pakotettu tekemään työtä jossa ne satuttavat itsensä. Tätä(kin) ne tekevät täydellä sydämmellä palvellakseen ihmisiä. Koska sitä koirat ovat - rotuun katsomatta - uskollisia ystäviä.
Alla oleva video on kuvattu ratsiassa Jenkeissä. Video saattaa järkyttää herkempiä (tässä ei kuitenkaan näytetä varsinaista taistelua vaan pelkästään sitä ratsiaa ja niitä koiria). Minä ainakin vetistelin hetken aikaa katsottuani tämän ja mietin, että tähänkö se media oikeasti kehtaa verrata jotain naapurin Mustia joka vahingossa pääsi ottamaan yhteen sen toisen naapurin koiran kanssa.
Lue lisää aiheesta blogissani
sunnuntai 3. maaliskuuta 2013
Irtokoirat ja perkeleet
Minulle on kuitenkin ihan ilmiselvää miten toimisin jos koirani purisi toista koiraa. Toki koirat erotettaisiin jonka jälkeen avataan lompakko ja kysytään korvaussummia. Tai vaihdetaan yhteystietoja. Tai lähdetään eläinlääkärille koko kasa. Minusta siinä ei ole mitään epäselvää. Vahinkoja sattuu kaikille mutta fiksut omistajat osaavat kantaa vastuunsa tapahtuneesta.
Harmittavan usein saa kuitenkin lukea miten sen hyökkääjän koira on lähtenyt livohkaan. Lieneekö syy raha, omatunto (tieto, että kenties teki jotain väärin), häpeä tai pelko siitä, että vaatimus olisi oman koiran henki. En tiedä. Tiedän kuitenkin, että moni on viime aikoina jäänyt shokissa sen vertavuotavan koiransa kanssa ja syyllistä sitten etsitään jälkeenpäin Facebookista yms. Kaiken tämän olen kuitenkin ajatellut olevan yksittäistapauksia, eihän tällaista tapahtuisi minulle. Eihän?
Viime viikolla kävin jäällä kävelemässä Jumin kanssa. Oltiin juuri tulossa takaisinpäin rantaan ja otin tuttuun tapaan koiran kiinni (jäällä pidän irti kun näkyvyys on hyvä). Takavasemmalta kuului naisen huutoa ja kun käännyin katsomaan näin pienen mustan pilkun tulevan täyttä vauhtia meitä kohti. Nappasin Jumin remmin lyhyemmälle ja piilotin koiran selkäni taakse.
Pieni basenjihan sieltä tuli. Mitään kyselemättä yritti suoraan päälle ja kun tajusi koiran olevan minun takana kiersi ympyrää jotta pääsisi Jumia puremaan kintereisiin. Taisi toi Jumi jotain osumaa jopa ottaa. Potkaisin koiraa jossain vaiheessa ja karjuin omistajalle (joka jäi ~50m päähän huutelemaan koiraa). Lopuksi basenji selvästi tajusi, ettei tästä mitään tule ja lähti omistajansa luokse. Omistaja kääntyi kannoillaan samantien kun huomasin koiran tulevan luokse ja lähti poispäin.
Siihen sitten jäin. Koirani "päälle" oli käyty ja mikäli en olisi ollut niin kireä tuon kurin kanssa niin on mahdollista, että basenji olisi tässä vaiheessa entinen. Vaikka minulla on laki puolellani (minulla koira kiinni, hänellä irti) en silti toivo kenenkään koiran kuolemaa omistajansa tyhmyyden takia. Ihmiset on niin ajattelemattomia. Jos en olisi saanut pidettyä omaani niin luoja tietää mitä hänen koiralleen olisi käynyt. En välttämättä yksin olisi saanut sitä kaivettua Jumin kitusista jos niinpäin olisi käynyt.
Sen lisäksi hyviin koiranomistajan tapoihin kuuluu kysyä kun tilanne on ohi, että tuliko vahinkoja ja miten korvataan. Joten tähän päätteeksi vielä lopputervehdys sen koiran omistajalle:
Jos joku sattuu tunnistamaan niin Arabianrannassa punavalkean Atte-basenjin omistajalle terveisiä, että mikäli koirasi käy suoraan muiden koirien päälle eikä tottele käskyjäsi niin kannattaa varmasti pitää koira jonkinlaisessa hihnassa. Lisäksi on ihan suotavaa tulla hakemaan se koira kun se kerran karkaa sinulta eikä huudella sieltä 50 metristä. Ja jos nyt ei mitään muuta niin käytöstapoihin kuuluu vähintään varmistaa, että toisen osapuolen koiralla on kaikki hyvin ennenkun jatkat matkaa.
Ja tiedoksi jos nyt tämä tieto sinua joskus tavoittaa, että ensi kerralla en välttämättä estä omaa koiraani puolustamasta itseään koska se on harvinaisen epäreilua koiraa kohtaan. Joten toivo, että meidän polumme emme enää kohtaa sillä tämän parivaljakon omistajaa on ihan syytä pelätä.
Voi hitto
Voi hitto nyt se on sitten tehty. Ilmoitin itseni ja koiran BH-kokeeseen. Meni syteen tai saveen niin nyt on pari kk aikaa tehdä tosta jotain.
perjantai 1. maaliskuuta 2013
Olkkarisulkeiset
"Ai olikstää sun takki vai?" Jumi on jopa minua pahempi aamutorkku.
Sunnuntaina kotiläksynä otettu (koska ei niitä läksyjä oikeasti jaettu..) luoksetulo alkaa tuottamaan tulosta. Joka päivä heti kotiin päästyäni otan 10 minuutin sulkeiset. Miksi juuri silloin? Koska haluan opettaa tuon alun namilla ja jostain syystä mun herkkupossu-koira ei enää ole niin hirveästi herkkujen perään. Joten hyödynnän kotiintuloni aiheuttaman eufoorisen tilan koirassa jolloin se nostaa itsensä kierroksille.
Siitä sitten valmiiksi pilkottuja nameja käteen (Mureat Nappulat, omnom) ja koira istumaan. Asettelen itseni siihen eteen ja hoen käskyä. Ja palkkaan. Ja hoen käskyä. Ja palkkaan. Ja ymmärrätte varmaan yskän :) Ollaan edistytty sen verran, että olen uskaltanut tehdä pieniä välimatkoja ja vähän epäsuoria luoksetuloja. Pieni välimatka tarkoittaa tässä tapauksessa sellaista 50cm... Tavoitteena on saada luoksetulo kuntoon parissa viikossa koska en jaksa veivata sitä yhtään sen enempää kun on tarve (johan sitä on hinkattu 2 vuotta). Totuushan on, että koira osasi käskyn ja liikkeen mutta ei vaan osannut suorittaa liikettä käskystä. Joten toivossa on hyvä elää ja ehkä tästäkin tulee ihan kiva liika ilman käsiapuja jossain vaiheessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)