keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Vapputreenejä

Jälkikausi on nyt korkattu. Huonosti meni eli ihan samasta kohdasta aloitettiin kun mihin syksyllä lopetettiin... Tein pitkän, suoran jäljen koiralle käyttäen sekä nameja, että keppejä. Huono idea. Namit ja jälki oli herkullisempia kuin kepit mutta nenänkäyttö oli ihan ok. Kaikki kepit jäi nostamatta. Sitten tuli murkkujen peittämä nami. Sitä piti kaapia ja kaapia kunnes kelpasi syödä ja sen jälkeen piehtaroimaan sammalpedille. Mullahan petti pinna ja sit siinä oltiin taas keskellä metsää, koira paineistunut ja minulla pinna kireellä.

Koira takaisin autoon ja uutta jälkeä polkemaan. Olisi pitänyt tehdä eka jälki kuten olin suunnitellut (ja miten poljin tokan) mutta minkäs teet kun en "uskaltanut". Ajatuksena siis se, että rakennan jäljen "uudestaan" niin, että jälki on aina kepille ja kepistä älytön palkka. Pois namit jäljeltä ja ainoastaan kepit on "thö juttu".

Tokan jäljen poljin niin, että se oli aika lyhyt ja kolmella kepillä. Annoin jäähtyä vajaa puoli tuntia ja sitten ajamaan. Palkkasin jokaisesta kepistä pallolla ja namilla taaksepäin ja lähetin kepin jälkeen uudestaan. Tuntui toimivan ja täytyy ottaa uusiksi ensi viikolla. 11.5 olen menossa Pekka Korrin jälkipäivälle ja pääsen siellä sitten ihmettelemään tuon koiran nenänkäyttöä.


Iltapäivällä käytiin käväisemässä taakanvetotreeneissä. Jumi veti vain pari kertaa, tuntui olevan väsynyt joten en viitsinyt kiusata sen enempää. Vapun kunniaksi oli tarjolla munkkeja (omnom) ja tietenkin hyvää seuraa (kuten aina!). Koiria oli mukavasti ja ilma suosi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti