torstai 28. helmikuuta 2013

Tottista koko päivän

Sunnuntaina oli vuorossa taas Marian tottispäivä. Odottavaisin mielin lähdin aamulla enkä joutunut pettymään. Meitä oli yhteensä kuusi koirakkoa, kaksi amstaffia ja neljä dobberia. Jumin kanssa halusin paneutua erityisesti vinkkeihin palkan hävittämiseen ja jättävien nopeuttamiseen.

Ekalla kierroksella nostettiin palkka olkapäälle (tarralla kiinni) ja se tuntui toimivan ihan äärettömän hyvin. Pystyn liikuttamaan kättä normaalisti ja saan koiran ehdollistumaan siihen, että olen ihan normaali ilman mitään kainalo-palloja ja silti palkka on "vähänniinkunnäkyvissä". Seuraava askel tulee sitten olemaan palkan siirtyminen taskuun mutta ei ihan vielä. Mä ainakin tarvitsen vielä tuota "riepua" enkä ole valmis sössimään tuota seuraamista nyt kun sitä on hinkattu niin paljon.

Samalla kierroksella tehtiin jääviä ja siihen vinkit lähinnä tuli namittamiseen ja palkan ajankohtaan (ja voin ylpeänä kertoa, että maanantaina tuli niin nopea maahanmeno etten ole sellaista aiemmin tolta koiralta nähnyt).

Tokalla kierroksella jatkettiin sitä seuraamista ja kulmien tiiviyteen sain hyviä vinkkejä. Sitten tuli se "tiputus" maanpinnalle... Luoksetulo. Jumin luoksetulo on ihan ok kunnossa mutta se jää vinoon. No, ei siihen vinouteen ehditty puuttua kun sain noottia jo pelkästä luoksetulosta :D Koirani joka on 2½ -vuotias tulee luokse edelleen käsimerkeillä. Mä en vaan ole "tajunnut" sitä. Jotenkin sitä jää niin sokeaksi omille liikkeille. Pelkästä käskystä se tuli luokse mutta pyrki siitä suoraan sivulle (siis wtf! mä en oo _missään vaiheessa_ opettanut sille suoraan sivulletuloa!). Eli kotiläksynä luoksetulon alkeet ilman mitään käsimerkkejä.

Oikein mukava päivä jälleen ja saimme kehuja siitä miten koira työskentelee selvästi eri vireystasolla nyt kuin syksyllä. Onhan se totta mutta kiva kuulla ulkopuolisen suusta.

Tästä on hyvä jatkaa ja reilun kolmen viikon päästä uusiksi. Siihen asti pitäis varmaan jotain uutta ongelmaa keksiä (sepä nyt ei ole ongelma...). Tässä vikassa kuvassa ehkä huomaa hyvin miten se paikka eroaa syksyllä otettuun kuvaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti