Käytiin viime viikonloppuna jäällä kävelemässä. Kuten läheiseni tietää minua inhottaa kävellä jäällä koska minussa asuu pienesti irrationaalinen pelko siitä, että jää pettää altani. Tämä siitäkin huolimatta, että tiedän jään olevan vähintään metrin paksuista tällä hetkellä.
Otin kuitenkin pienen haasteen vastaan. Kävelisin rannasta ajorataa pitkin isäni mökille joka sijaitsee saaressa. Saareen on noin ~5km matka linnuntietä ja ajotie ei suinkaan mene suoraan oven eteen... Olin hämmästynyt siitä miten nopeasti unohdin olevani jäällä. Siellä oli tosiaan aurattu tie autoille mikä selvästi rauhoitti minua (jos se jää kantaa auton niin kyllä se kantaa minutkin!). Koirakin sai juosta sielunsa kyllyydestä kun kyseinen reitti sijaitsee sen verran keskustan ulkopuolella ettei ihan kaikki naapurit ole siellä kävelemässä.
Kun tulin mökille käytiin vielä lumikenkäilee vajaan tunnin verran jonka jälkeen lähdettiin koiran kanssa kotiinpäin. Tällä kertaa kuitenkin minä olin moottorikelkan kyydissä ja koira sai juosta perässä. Tosin se pökäle on niin nopea, että meidän oli pakko pitää 50-60km tuntivauhti ja olin varma, että koira läkähtyy. Mentiin koira perässä kilsa tai kaksi jonka jälkeen Jumikin pääsi kelkan kyytiin. Koira selvästi nautti kelkkailusta. Tosin se ei ole mikään yllätys, rakastaahan tuo koira autoilun lisäksi myös veneilyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti