Kuvasatoa talviharrastuspäiviltä

Koiravalokuvaus.fi:stä tuli sähköpostia jossa odotti Staffien ja Amstaffien talviharrastuspäiviltä kuvat. Nyt pitäisi enää päättää minkä tai mitkä tilaan paperikopioina...

Tottista koko päivän

Sunnuntaina oli vuorossa taas Marian tottispäivä. Odottavaisin mielin lähdin aamulla enkä joutunut pettymään. Meitä oli yhteensä kuusi koirakkoa, kaksi amstaffia ja neljä dobberia. Jumin kanssa halusin paneutua erityisesti vinkkeihin palkan hävittämiseen ja jättävien nopeuttamiseen.

Ekalla kierroksella nostettiin palkka olkapäälle (tarralla kiinni) ja se tuntui toimivan ihan äärettömän hyvin. Pystyn liikuttamaan kättä normaalisti ja saan koiran ehdollistumaan siihen, että olen ihan normaali ilman mitään kainalo-palloja ja silti palkka on "vähänniinkunnäkyvissä". Seuraava askel tulee sitten olemaan palkan siirtyminen taskuun mutta ei ihan vielä. Mä ainakin tarvitsen vielä tuota "riepua" enkä ole valmis sössimään tuota seuraamista nyt kun sitä on hinkattu niin paljon.

Samalla kierroksella tehtiin jääviä ja siihen vinkit lähinnä tuli namittamiseen ja palkan ajankohtaan (ja voin ylpeänä kertoa, että maanantaina tuli niin nopea maahanmeno etten ole sellaista aiemmin tolta koiralta nähnyt).

Tokalla kierroksella jatkettiin sitä seuraamista ja kulmien tiiviyteen sain hyviä vinkkejä. Sitten tuli se "tiputus" maanpinnalle... Luoksetulo. Jumin luoksetulo on ihan ok kunnossa mutta se jää vinoon. No, ei siihen vinouteen ehditty puuttua kun sain noottia jo pelkästä luoksetulosta :D Koirani joka on 2½ -vuotias tulee luokse edelleen käsimerkeillä. Mä en vaan ole "tajunnut" sitä. Jotenkin sitä jää niin sokeaksi omille liikkeille. Pelkästä käskystä se tuli luokse mutta pyrki siitä suoraan sivulle (siis wtf! mä en oo _missään vaiheessa_ opettanut sille suoraan sivulletuloa!). Eli kotiläksynä luoksetulon alkeet ilman mitään käsimerkkejä.

Oikein mukava päivä jälleen ja saimme kehuja siitä miten koira työskentelee selvästi eri vireystasolla nyt kuin syksyllä. Onhan se totta mutta kiva kuulla ulkopuolisen suusta.

Tästä on hyvä jatkaa ja reilun kolmen viikon päästä uusiksi. Siihen asti pitäis varmaan jotain uutta ongelmaa keksiä (sepä nyt ei ole ongelma...). Tässä vikassa kuvassa ehkä huomaa hyvin miten se paikka eroaa syksyllä otettuun kuvaan.

Staffien ja Amstaffien talviharrastuspäivä

Nyt on puolet viikonlopusta vietetty talviharrastuspäivän merkeissä. Todella mukava tapahtuma ja ihanasti kokosi väkeä yhteen.

Me mentiin Jumin kanssa paikan päälle heti aamusta. Silti oltiin myöhässä möllitokon paikallaolosta mutta tehtiin sitten paikallaolo AVO-luokan kanssa ja yksittäisliikkeet ALOjen jälkeen. Hyvin meni liikkeet, mun kisajännitys on selvästi "vähenemään päin" koska en edes huomannut yleisöä. Seuraaminen oli ok, käännökset väljät, jättävät vähemmän hyvät, luoksetulo vino, hyppy huono (no sitä ei olla edelleenkään harjoiteltu ollenkaan) mutta yleisfiilis oli hyvä. Koira teki mielellään ja hyvällä draivilla. Kuvat Ulla Hellstén.

Käytiin myös kokeilemassa taakanvetoa. Olin kysynyt valjaita Tippikseltä ja sitä kautta sainkin kokeiltua (ja ostettua) Jumille taakanvetovaljaat tänään. Käytiin ne päällä kokeilemassa kärryn vetoa ja ruvetaan varmaan lumien sulattua käymään treeneissä ahkerammin. Tarkoituksena kasvattaa tuohon sprintterivartaloon vähän lihaksia ja koirakin nauttii selvästi vetämisestä. Nyt talvella ajattelin ehti vähän pulkkaa vielä vedättää.

Paikalla oli paljon muutakin, käytiin MPP:tä kokeilemassa (vaaka kiinni seinässä josta lähtee naru jonka päässä patukka) jossa koiran vetokyky siis mitataan. Jumi kellotti 47kg koska keskittyi lähinnä ravisteluun. Makkaransyöntikilpailussa ei päästy sijoille vaikka makkarat kelpasi ja kävinpä otattamassa pärstäkuvat Jumista kun Koiravalokuvaus oli paikan päällä. Toivottavasti onnistuivat :) Ehdittiin vielä rally-tokossa pyörähtää ja saimme nauttia koiratanssi-esityksestä. Itseäni aina ihmetyttää miten jopa kovin kummallisia temppuja ihmiset saa opetettua koiralleen ja miten hienoa on katsoa saumatonta yhteistyötä koiran ja ihmisen välissä.

Viehejuokseminen, agi, dobo ja mätsäri jäi meiltä tänään väliin kun tultiin sitten kotiin huilimaan huomista varten. Vähän jännittää kun koira on vetänyt zetaa koko päivän, että mitenköhän se jaksaa huomisen. Tänään kuitenkin on riehuttu monen päivän edestä ja ollut uusia kokemuksia ja vanhoja kavereita.

Kiitos järjestäjille, oli äärettömän mukava päivä ja tällaisia saisi olla useamminkin.
Päivän päätteeksi uusia kuvia Jumin mukeloista jotka tänään siis 1½ viikkoa vanhoja. Pojat yllä ja tytöt alla. Kuvat Laura Harva.

Koirantäytteinen viikonloppu tiedossa

Töissä on tylsää joten päivitetään siispä blogia...
Minua alkoi ärsyttämään kaikki typerät ruusukkeet joilla on tunnearvoa mutta eivät tee muuta kuin keräävät pölyä rumana jossain hyllyllä. Niinpä kävin Ikeassa ja ostin tuollaisen syvän taulun. Kiinnitin ruusukkeet tauluun ja minusta siitä tuli ihan nätti. Kaipaa vielä muutaman ruusukkeen tuohon toiseen alanurkkaan mutta mulla onkin Turusta pari laittamatta. Ehkä tässä kevään aikana tulee pari muuta mitä kehtais latoa tuohon. Sen jälkeen se olisikin "täynnä" ja sit täytyy sitten kerätä uutta taulua varten.

Viikonloppuna on tiedossa paljon kivaa. Lauantaina olisi tarkoitus viettää päivä muitten samanhenkisten ihmisten kanssa Staffien ja Amstaffien Talviriehassa. Luvassa on ihan sikana kaikkea kivaa, me mennään Jumin kanssa erityisesti kattelemaan taakanvetoa ja mahdollisesti mölleilemään. Mätsäriin ei taideta tällä kertaa osallistua.

Sunnuntaina on sitten vuorossa Arfmanin "päivä", eli tottispäivä Ogelissa. Paikalla meidän lisäksi dobbereita läjä ja yksi toinen amstahvero. Viime kerrasta ollaan opittu haukku ja oikean mielentilan kanavoiminen tekemiseen. Nyt ajattelin ottaa ongelmaksi palkan hävittäminen ja jos aikaa riittää niin jäävien nopeus. Katsotaan... odotan todella innolla sunnuntaita. Ollaan taas rävelletty ihan yksiksemme koko talvi joten on ihan kiva, että joku katsoo perään ja huutaa kun menee huonosti. Seuraava kerta onkin sitten jo maaliskuussa joten pientä suorituspainetta sitten sinne. Pakko olisi edistyä. Ja pakko on edistyä koska minä tahdon koevalmiin (ainakin tottisosuuden verran) koiran kesäksi. Jäljelle olisi tarkoitus saada apua heti kun lumet sulaa ja kausi alkaa.

Helsingin koirauimala

Kävimme ekan kerran Helsingin Koirauimalassa tällä viikolla. Aiemmin on tullut käytyä Hyvinkään Koirauimalassa mutta jostain syystä en ole käynyt täällä Helsingissä vaikka se olisi huomattavasti lähempänä kuin tuo Hyvinkään.

Soitin sinne maanantaina ja varasin ajan. Nainen jonka kanssa juttelin puhelimessa oli todella mukava ja kysyi jossain vaiheessa varausprosessia, että minkä rotuinen koira minulla on. Olin siitä vähän ihmeissäni mutta vastasin, että amstaffi. Siihen hän sitten ehdotti, että haluan varmaan sen "lämmitetyn altaan". Mistään mitään tietämättä vastasin, että toki haluan ja sulkiessani puhelinta jäin miettimään, että missäköhän avannossa ne koirat ui jotka eivät halua "lämmitettyyn altaaseen".

Paikka itsessään on melko pieni mutta todella siisti. Jos vertaan Hyvinkään niin sanoisin, että siistimpi ja selvästikin rauhallisempi ja hiljaisempi. Kuivatusloosseja oli riittävästi ja altaita tosiaan sen kaksi. Molemmille altaille on omat kuivatusloossit ja pesupaikat. Olin hiukan etuajassa ja meitä ennen olleet uimarit sai nauttia Jumin konsertista. Se oli ihan pähkinöinä kun tajusi, että pääsee taas pitkästä aikaa uimaan.

Altaat on pienet ainakin tällaiselle "isolle" koiralle joka nauttii veteen hyppäämisestä ja lelujen noukkimisesta. Vesi oli ihanan lämmintä (28 astetta ja se toinen allas on muuten 22, ei siis mikään avanto..). Edellisillä uimareilla oli ollut ohjaaja joka siinä ennen meidän vuoro siisti altaan reunat vedestä ja kun näki miten innokas uimari Jumi on ehdotti, että laittaisi vastavirtauksen päälle.

Vaikka allas oli "pieni" niin tuo vastavirta selvästi teki tehtävänsä. 30 minuuttia uintia ja koirani läähätti. Ei se ikinä aiemmin ole läähättänyt pelkästä uimisesta... Ja kerrankin koira oli hiljaa eikä pyrkinyt enää takaisin kun oli aika lähteä.

Voin siis suositella ilolla Helsingin Koirauimalaa ja minulle se on lähempänä kuin Hyvinkää (ja halvempi!) joten käymme varmasti jatkossakin tuolla Helsingissä.

ice ice baby

Käytiin viime viikonloppuna jäällä kävelemässä. Kuten läheiseni tietää minua inhottaa kävellä jäällä koska minussa asuu pienesti irrationaalinen pelko siitä, että jää pettää altani. Tämä siitäkin huolimatta, että tiedän jään olevan vähintään metrin paksuista tällä hetkellä.

Otin kuitenkin pienen haasteen vastaan. Kävelisin rannasta ajorataa pitkin isäni mökille joka sijaitsee saaressa. Saareen on noin ~5km matka linnuntietä ja ajotie ei suinkaan mene suoraan oven eteen... Olin hämmästynyt siitä miten nopeasti unohdin olevani jäällä. Siellä oli tosiaan aurattu tie autoille mikä selvästi rauhoitti minua (jos se jää kantaa auton niin kyllä se kantaa minutkin!). Koirakin sai juosta sielunsa kyllyydestä kun kyseinen reitti sijaitsee sen verran keskustan ulkopuolella ettei ihan kaikki naapurit ole siellä kävelemässä.

Kun tulin mökille käytiin vielä lumikenkäilee vajaan tunnin verran jonka jälkeen lähdettiin koiran kanssa kotiinpäin. Tällä kertaa kuitenkin minä olin moottorikelkan kyydissä ja koira sai juosta perässä. Tosin se pökäle on niin nopea, että meidän oli pakko pitää 50-60km tuntivauhti ja olin varma, että koira läkähtyy. Mentiin koira perässä kilsa tai kaksi jonka jälkeen Jumikin pääsi kelkan kyytiin. Koira selvästi nautti kelkkailusta. Tosin se ei ole mikään yllätys, rakastaahan tuo koira autoilun lisäksi myös veneilyä.

Uusi yhdistelmä keväälle

Tällainen yhdistelmä tulossa Golden Ferya kenneliin keväällä 2013. Isänä Jumi ja emänä Golden Ferya Hawaii Night (kts. sukutaulu).

Pentuja laatikollinen

Huh, onpas ollut pitkä  aika sitten viime postauksen. Paljon on tapahtunut.

Istuttiin viikonloppu sekä pari päivää sitä seuraavasta viikosta Lauran luona. Jumilla tosin oli modernin isän tavoin oma poikamiesboksi kun odotettiin, että morsmaikku synnyttää. Keskiviikkona 13. päivä pennut sitten vihdoin suvaitsi tulla maailmaan... 2 tyttöä ja 2 poikaa. Punainen poika, brindle pied poika, brindle pied tyttö ja brindle tyttö. Kaikki terhakoita pieniä amstaffinalkuja <3

Ja isi on pennuistaan kovin ylpeä! Kuva Laura Harva

Merkille opettamista

Aloitin syksyllä merkin treenaamista. Keskelle mattoa hiirimatto ja naksutin joka kerta kun koira kävi koskettamassa hiirimattoa. Nopeasti se oppi mutta jatkoin samoja harjoituksia varmaan ~100 toiston verran (jaettuna toki useammalle treenikerralle).

Siitä nostin sitten vaatimustasoa (toki koirakin alkoi tarjoamaan erilaisia vaihtoehtoja näiden treenikertojen aikana). Koiran piti koskettaa alustaa ja siitä naksu ja palkka. Tämäkin toistettiin monen monta kertaa ja erilaisissa ympäristöissä - kotona, hallilla ja ulkona.

Erikseen sitten opetin koiralle "operantisti" maahanmenon. Odotin, että menee maaten itsestään ja palkkasin. Ja odotin. Ja palkkasin. Näitä toistoja tehtiin kymmeniä ja koira tajusi sen hyvinkin nopeasti. Tein sitten saman treenikerran aikana molemmat. Eli ensin useampi maahanmeno ja sen jälkeen yhdistin nämä kaksi. Merkki keskelle olkkarin lattiaa ja odotin. Koira kävi ensin tassuttamassa merkkiä. Ei namia. Ihmetteli hetken ja kävi merkin päälle makaamaan. Sattumaa koska oli ajatellut saavansa namia merkin kosketuksesta ja koska se ei tullut niin teki sen toisen asian. Kävi maaten. Tämä toistui varmaan reilu kymmenen kertaa ja joka kerta "vahingossa". Sit tuli se eka kerta kun koira tuli suoraan luokseni (ohitti siis merkin) ja kävi maaten. Ei namia. Odotin. Näkyi oikein miten rattaat siellä pikkupäässä pyöri hurrrjaa vauhtia ja lopuksi syttyi lamppu. Koira ponkasi ylös, kävi tassuttamassa merkkiä ja kävi sen päälle makaamaan. Erävoitto!

Tätä liikettä toistettiin useampaan kertaan ja tarkoituksena on hioa se kuntoon kotona. Minulla on pari syytä miksi halusin opettaa merkin vaikka tarkoitus ei ole ollut missään vaiheessa kisata tokossa. Jumille on viime aikoina jäävät ja eteenkin kiertävä-pysäyttävä liike tuottanut hankaluuksia koska se haluaisi tehdä ne liikkeet minun lähellä. Eteenkin maahanmenon. Joten ehdollistamalla maahanmenon merkkiin toivon voivani viedä merkin kentälle ja opettaa koiran käymään maaten myös pitkällä. Toki tämä auttaa myös esim. eteenlähetyksissä yms.

Tästä on mukava jatkaa ja koirakin on ihan reporankana kun kerrankin on aivosoluja joutunut käyttämään... Ainiin ja se käpylehmä joka ei suostu synnyttämään on ihan valtavan kokoinen. Jumille siis tulossa pentuja tästä yhdistelmästä (EE&FI CH Oscar of Fianna x BH Kesselin Kurttu-Irmeli). Alla olevat kuvat Laura Harvan ottamia ja neito kuvissa on 59 päivää kantavana.

Pantapulinaa

Koiralla pitää olla panta jotta olisi jotain mistä kytkeä se koira kun ulkoillaan. Ainakin keskustassa koiran tulisi olla kytkettynä. Näin ollen panta on aika iso ja näkyvä osa koiran jokapäiväistä "pukemista". Toiset käyttää joka päivä eri pantaa kun taas toiset samaa pantaa vuodesta toiseen.

Jumi on rodultaan amstaffi. Amstaffi jo itsessään saattaa monen ihmisen mielestä oleva pelottavan näköinen koira. Olenkin tehnyt sen periaatepäätöksen, että koirani kaulaan en niittejä laita ollenkaan. Minulle koira tai sen pannat ei ole tapa pelotella ihmisiä eikä tarkoitukseni ole pukea koirani pelottavaksi. Sen takia meillä on apina-/ällöfantti/pinkki-/tähti-pantaa kun kuljetaan julkisilla paikoilla. Jollain puudelilla niittipanta on söpöä, isolla rodulla se on mielestäni lähinnä naurettavaa. Koiran tehtävä ei ole olla pelottavan näköinen ympäristölleen ja jos se on omistajan mielestä sen tehtävä niin on suuremmat ongelmat kuin niitit pannassa.

Olen laiska pannanvaihtaja. Johtunee siitä, että meillä koira on ilman pantaa sisätiloissa jolloin panta jää aina kiinni hihnaan. Tämän takia suosinkin puolikuristavia koska ne on äärettömän helppoja pukea ja riisua. Ja sitä hihnaa ei tarvitse ronkkia. Pentuna koirallani oli kaksi pantaa. Yksi nahkainen vinttaripanta ja yksi kankainen solkipanta. Niillä mentiin kunnes tyypistä kasvoi reilu puolivuotias jolloin se sai ekan puolikuristavan. Sen jälkeen olen ostanut muutamia pantoja mutta täytyy myöntää, että olen niin äärettömän huono vaihtamaan niitä pantoja, että ne menevät luonani vähän hukkaan. Ostan uuden pannan ja käytän sitä kunnes ostan toisen. Ja sit se edellinen jää roikkumaan johonkin.

Jumin "collection" on siis aika tylsän pieni. Noin 4-5 pantaa olen tilannut jo aiemmin mainitulta PoPDogsilta ja loput sitten hankittu käsitöinä Amstaffifoorumin kautta. Ainoat mitkä olen "kaupasta ostanut" on nahkapannat mutta siihenkin tulee toivon mukaan pieni muutos kun Jumi tahtoo käsintehdyn sille tilatun valkoisen nahkapannan... Yksi virheostos kaapista löytyy. Vuoden ikäisenä hihkuin koiralleni leveää, nahkaista puolikurraavaa pantaa. Kävin kokeilemassa ja 45-55cm tuntui tosi napakalta joten päädyin ostamaan 50-60cm. Virhe. Ei se mun koira ikinä varmaan tuu kasvamaan siihen pantaan. Siellä se naulakossa kuitenkin roikkuu kun en raaski luopua, niin hieno se panta on. Ehkä joku päivä tulee koira joka pystyy sitä kantamaan ilman, että valahtaa pään yli.

Tässä viimeksi hankittu panta. On se vaan niin ihku.

Viikonloppu ystävän kanssa

Noomi tuli meille hoitoon perjantai-aamusta. Lähdin heti aamutuimaan koirien kanssa yhteislenkille sillä vaikka kaverukset ovat tavanneet niin eivät ole koskaan olleet kuitenkaan keskenään vapaana. Käytiin siis ensin vähän päästämässä höyryjä lenkillä jonka jälkeen sitten kotiin ihmettelemään kissoja.

Noomin viikonlopun tehtävä oli vartioida kissoja. Se vahtasi niitä vaikka silmät luppas ja selvästi väsytti. Herkeämättä piti niitä tuijottaa. Kissat olivat alkuun sitä mieltä, että "tää uus tyyppi on aika hirvee" mutta nuorin kissa Sohjo otti ennakkoluulottomasti Noominkin vastaan kiehnäten tyypin naaman ja nuolemalla nenää. Voi olisipa ollut kamera ikuistamassa Noomin ilmettä kun tämä tapahtui...

Koko viikonloppu siis sujui koirien ehdoilla, leikittiin, lenkkeiltiin, käytiin pellolla juoksemassa, treeneissä ja löhöiltiin. Ihanan rauhalliset pari päivää. Kyllä sen huomaa, että koira nauttii kun sillä on on kaveri ja nimenomaan samaa lajia edustava kaveri. Voi sitä riemua kun sai aamupainia tai juosta toista kumoon pellolla. Nyt kun Kurtun synnytys lähenee ja sieltä tulee se x määrä pentuja niin olen todellisen pulman edessä. Järki sanoo, että ei ole pennun aika vielä. Sydän ja kaikki muu huutaa, että jos siellä on "sellainen" yksilö niin pakkohan se on ottaa. En tiedä. Oli ihanaa kun koirat selvästi viihtyy keskenään mutta Jumista huomaa myös sen, että siellä aika ajoin pilkisti pientä mustasukkaisuutta. Toki tilanne olisi todennäköisesti eri jos kyse olisi samassa laumassa kasvaneesta kaverista. Rehellisesti niin vaikka se toinen koira "menee siinä samalla" niin onhan siinä tuplasti työtä. Ja Noomi sentään on fiksu ja filmaattinen aikuinen koira eikä mikään hirviöpentu joka syö kaiken ja pissii ympäriinsä.

Ja viikonlopun tosi hyviä uutisia: Jumin pentu Nala (Cotta's Dream Bit of Magic) oli Keuruulla sunnuntaina ROP-pentu! Tuomarina Kimmo Mustonen. Onnea kasvattajalle ja omistajalle!