tiistai 29. tammikuuta 2013

Treeneistä

Eilisen treenit meni ihan siedettävästi. Seuraamista tahkottiin edelleen, ihan jees. Kulmat alkaa sujumaan kunhan muistan tehdä ne tarpeeksi valmistellen ja hitaasti jotta koira ehtii mukaan. Vielä se ei ole valmis näyttäviin superkulmiin.

Kierron kautta istu/maa/seiso onnistui hyvin kun otin käsimerkit avuksi. Mikä lie aivopieru ollut ja käsimerkeillä komennot oli selvästi nopeampia. Siitä on hyvä jatkaa. Hyppynoudot taas... Aargh. Hyppy onnistuu. Nouto onnistuu. Näiden kahden yhdistäminen tuotti liiallisia hetkellisiä vaikeuksia. Sisätiloissa ei ole ollut ongelmaa mutta jostain syystä ulkokentällä hyppynouto on nyt ihan outo ja uusi juttu. Niin vissiin. Noh, piirrustuspöydän eteen miettimään ratkaisuja ensi kertaa varten. Täytyy apparin kanssa alkuun tehdä.

Tänään lenkillä harjoittelin pelkästään pallolle haukuttamista. Se alkaa olemaan aika hyvässä kuosissa ottaen huomioon, että kyseessä on koira joka ei _ikinä_ hauku. Siihen nähden "heitämullepallonytheti"-haukkusarja on todella loistava saavutus. Nyt sitä haukkua alkaa tulemaan pelkästään siitä, että jännitän pallokättä eikä koiraa tarvitse kannustaa joka kerralla haukkumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti