Aamulla olisi tehnyt mieli jäädä peittojen suojaan sängyn pohjalle naatiskelemaan vapaasta aamusta kunnes muistin, että olin sopinut tapaavani ystäväni ja hänen koiransa Seurasaaressa aamusta. Eli siis ei muuta kuin, lämpimät vaatteet niskaan ja koira kainaloon ja auton nokka kohti Seurasaarta.
Hieman väsytti ja vielä autossa mietin, että voi kun olisin voinut jäädä ihmettelemään unimattia vielä hetken verran. Haukottelin taukoamatta kunnes kaarsin auton Seurasaaren parkkipaikalle ja tajusin mitä edessäni oli. Upea keli ja tyhjä jää.
Ei muuta kuin töppöstä toisen eteen. Keli oli ihanan tyynni, tuuli puhalsi sopivasti ja aurinko lämmitti. Koirat sai mennä vapaana suurimman osan ajasta ja minuakaan ei pelottanut ihan niin paljon kuin viime talvena... Olen siis aina inhonnut jäällä kävelemistä koska minua on lapsena opetettu ettei sinne ole asiaa. Viime talvena samainen ystäväni joka oli tänään talsimassa kanssani puhui minut ympäri lopputalvesta ja käytiin jäällä kävelemässä. Se oli hirvittävä kokemus, sillä vaikka jää kantoi niin jokaisella askeleella jään päälle nousi hieman vettä. Nyt sentään oli selvästi pitävä jää joten ei jännittänyt yhtä paljon. Kierrettiin pari kierrosta saari ympäri. Teki melkein mieli mennä kolmaskin mutta molemmilla oli muita suunnitelmia päiväksi ja väkeä alkoi olemaan sen verran paljon, että joutui pitämään koirat kiinni.
Tästä intoutuneen päätin kuitenkin, että huomenna aamusta lähden katsastamaan tuon Arabianrannan jään tilanteen ja kenties ensi viikolla lunta olisi jään päällä sen verran vähän, että päästäisiin potkukelkkailemaan Jumin kanssa Sipoon saaristoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti