maanantai 14. lokakuuta 2013

Nevahööd Bootcamp

Nevikset repee! Tai jotain sinnepäin :)
Eli leiriviikonloppu takana. Leiriviikonloppu kahden amstapin kanssa ja hyvässä porukassa Rottishovissa, Tammelassa. Brio pääsi elämänsä ensimmäiselle leirille ja mua jännitti toki aika paljon miten se suhtautuu. Jälkeenpäin voin sanoa, että hyvin meni - koira nukkui päivät ja yöt rauhassa vaikka itse olin muualla (ulkona treeneissä) ja kun se kerran tunnissa / kahdessa pääsi päästelemään höyryjä pihalle niin se teki juurikin sitä.
Leiri oli siis tottisleiri ja Maria tuli meitä koulimaan taas.
Ekana päivänä tehtiin hyppyä, seuraamista ja käännöksiä sekä eteenmenoa. Paljon uusia ja vanhoja juttuja taas - palkkaus käännöksissä liikkeestä, hypyn rakentamisesta ja seuraamisessa mielentilan hallinnasta. Tokana päivänä oli vuorossa piilonkierrot, jätöt ja luoksetulot. 

Ai kamala kun se kaikki mitä saa irti noista leireistä (omista ja muiden treeneistä) saisi paperille mutta se on oikeasti ihan mahdotonta. Kotiläksynä kuitenkin tiivistettynä seuraavaa (oman ja muiden treenien yhteisantia):
- Liikkeen rikkominen > kielto ja käsky (eikä vaan uutta käskyä)
- Seuraamisesta poisveto > ainoastaan kun on hyvä
- Haukku, liike, haukku tolpassa > nostaa hyvin
- Paikallapyörimiset pitää palkata liikkeestä ei pysähdyksestä
- Maahanmenossa palkka näkyviin maahan, käsky (ja toteutus), kontakti ja vapautus (tapahtuu sivulla tarkoituksena nopeampi maahanmeno)

Kuvassa näkyy hyvin miten pallo yritetään "nipistää" koiralta irti. Harmi vaan, että Jumilla on sen verran taistelutahtoa ettei se päästä irti... Nykyään mennään taas sitten irti-käskyllä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti