maanantai 12. elokuuta 2013

Huikea viikonloppu!

Joskus nuo näyttelymatkat on sellaisia, että lähtiessä kotoa miettii miksi ihmeessä taas on päätynyt tähän ja kotiin päästäessä ajattelee, että olipa ihanaa kun lähdin... Lauantaina aamuyöstä (klo 4.00) Anu kurvasi pihaan ja pakattiin koira ja kamat autoon ja nokka kohti Joensuuta. Matkaa oli sellainen ~450km. Saatiin ajaa rauhassa (liikennettä oli hyvin vähän) ja oltiinkin perillä jo vähän ennen yhdeksää.

Kehät alkoi klo 10 ja amstaffeja oli paikalla 20 kumpanakin päivänä. Ensimmäisenä päivänä tuomarina oli serbialainen herra joka valitsi Jumin rotunsa parhaaksi! Ryhmissä käytiin pyörähtämässä ilman sen suurempaa menestystä. Mutta tämä oli Jumin ihka ensimmäinen ROP-sija Suomesta!

Hotellia (Sokos Hotel Vaakuna) täytyy erikseen kehua, hyvää palvelua, koirat sai oman herkkukassin ja huone oli siisti ja iso.

VAL ERI1, SA, PU1, CACIB, ROP (tuomari Nebosja Savicic, Serbia)
"Very good type, good temperament. Correct in front & in back. Good body muscle & angulation & movement"


Toisena päivänä kehä alkoi vasta klo vähän ennen yhtä ja sää oli vähän epävakaa. Olisi tehnyt mieli jäädä hotellille makoilemaan mutta onneksi lähdettiin kehiin kuitenkin... Jumi oli jälleen ROP! Tällä kertaa ei jääty ryhmiin vaan Jumi sai käydä valitsemassa itselleen palkinnon "ostoskadulta" jonka jälkeen suuntasimme nokan kohti Helsinkiä ja olimme kotona siinä kahdeksan pintaan. Loistava reissu kaikenkaikkiaan - onneksi tuli tehtyä! :)

VAL ERI1, SA, PU1, CACIB, ROP (tuomari Tino Pehar, Croatia)
"3 years, very nice in type. Amazing beautiful head with lovely eye shape & lovely expression. Lovely earset & carriage. Strong and long neck. Excellent topline & tailset. Should move better in front."


2 kommenttia:

  1. Kirjoitusvirhepaholainen - uusi yritys:

    Vau onnea :DDD Usein mietin itsekin menomatkalla, että onko tässä mitään järkeä. Paluumatkalla käy mielessä, että järkeä ei tainnut olla, mutta pääasia, että oli hauskaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se menee :) Tuli hyvää tai huonoa niin pääasia, että on hauskaa. Täytyy myöntää, että tuo aiemmin keväällä tehty Liettuan reissu kirpaisi niin pahasti, että jos ei matkaseura olisi parasta A-luokkaa niin olisin varmaan itkua vääntänyt ja laskenut satasia... :D

      Poista