tiistai 3. maaliskuuta 2015

Tulipa kerran...

//puurnaus alkaa

Tulipa kerran vastaan ihminen joka ajatteli, että hän tekee amstaffista työkoiran. Tällä ihmisellä ei tosin ollut minkäänlaista pohjaa koirien kouluttamisessa (jos ei satunnaista nakinheilautusta lasketa) saatika mitään oikeaa kokemusta viettien rakentamisesta tai viettikontrollista. Silti hän oli päättänyt harrastaa suojelua ja kasvattaa rodunomaisia työkoiria. Rodussa jonka "työ" on viimeksi ollut rinkikoirana oleminen. Rodun historiassa ei juurikaan ole henkilövartiointia nähty. Rotu jossa ollaan ylpeitä niiden ihmisrakkaudesta. Tämä ihminen meinasi nyt tehdä suojelukoiria. Jaa miksi? Koska ipo oli lähin harrastus mitä löytyy rodunomaisuuteen. Anteeksi mitä?

*tähän väliin facepalm*

Ei sillä, että ipoa ei saisi harrastaa amstaffilla - onhan minullakin ehkä omat mietteet lajista. Koen kuitenkin olevani astetta kehittyneempi ja haluavani kilpailla eikä vaan harrastaa. Minua kiehtoo jälki ja tottelevaisuus. Ne on yhtä kiinnostavia (jos ei jopa kiinnostavampia) kuin C-osa. Lisäksi en tunne vetoa lajiin sen takia, että se olisi rodunomainen vaan siksi, että se ei sitä ole. Miten paljon voimme koiriamme kouluttaa ja sitä rataa. Ei ole minun asia kertoa kuka saa tehdä ja mitä mutta en kyllä yhtään ihmettele kun väki maailmalla nimittelee amstaffiväkeä vitipäisiksi tällaisten sammakkojen takia.

Mainitsinko, että tämä henkilö kenestä kerroin alussa haluaa kasvattaa poliisille koiria? Jo pelkkä tuo toteamus kertoo minulle miten helv*etin huonolla pohjalla koko ihminen on edes liikenteessä. Poliisi joka valitsee malin jopa sakemannin yli. Sinne sekaan amstaffeja? Nauran ja itken samalla. Kyseessä on rodun kasvattaja. Rodun kasvattaja jonka kokemus ja osaaminen on tuolla tasolla - apua.

No, perse edellä puuhun ja sitärataa. Voin olla väärässä - voi olla, että kyseinen henkilö tekee tuloksen koirallaan mutta todennäköisempää on, että huomaa suojeluharrastuksen olevan lähinnä elämäntapa ja, että siihen kuuluu myös osiot a ja b. Hups.

puurnaus loppuu//

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti