maanantai 23. kesäkuuta 2014

Juhannusta kahden hyvin vietikkään koiran kanssa

Meuilläpäin on tapana viettää juhannus joko merellä tai maalla. Tänä vuonna johtuen pienestä "setbäckistä" eli Jumin hammasoperaation mukana tuoma krooninen rahapula niin meinasi koko juhannus jäädä viettämättä. Olihan noita partyja ympäri kaupunkia ja metsiä mutta kuten muutkin koiralliset ovat saattaneet huomata niin koiralliset ei juuri ikinä pääse partyilemaan.

Lyhyen kaavan kautta sain kutsun kaverin tuttavan luokse jonne koirat oli tervetulleita. Paikalla olisi minun kahden amstaffin lisäksi viisi valkoista paimenkoiraa sekä kaksi briardia. Kovin koirakasta menoa siispä. Perjantaina siis nokka kohti Someron suuntaa ja menoksi.

Yhdellä valkoisella oli juuri ollut tärpit ja minun molemmat pojat eivät oikein jaksaneet keskittyä mihinkään muuhun kuin siihen toosaan. Se nyt toki on positiivista näinniinkun jalostuksellisesti ajatellen (rotuhan suorastaan pursuaa elinvoimaa kun urokset vouhkii narttujen perään), mutta se ei tarjonnut kovinkaan miellyttävää ja rentouttavaa iltaa minulle.


Onneksi seura oli hyvää (ja kovin ymmärtäväisiä nuoria herroja kohtaan). Illan edetessä laitoin koirat autoon nukkumaan kun meni oma sietokyky yli. Henkisesti taisi olla kuitenkin olla melko raskasta vouhkaa naisia kun koko seuraava päivä meni nukkuessa... No, käytiin me kentällä pyörähtää - Jumin kanssa alkaa sujumaa sillä tasolla, että kohta voi ruveta vaatimaan jo seuraavaa tasoa (kryptistä eikö) ;) Pitää ottaa vähän viteoo jossain vaiheessa jotta näkisi itsekin missä mennään.

Brion kanssa käydään kentällä vain leikkimässä tällä hetkellä. Kaikki jäävät on siellä takaraivossa kuin myös seuraaminen. Jätän ne sinne muhimaan ja nyt vaan leikitään.

Sunnuntaina vedettiin heti aamusta 10km tukka putkella ja _ihan aidon oikeasti_ vedin tsetaa koko loppupäivä samalla kun toisella silmällä kattelin "Orange is the new black". Ei huono sarja yhtään!

Kaikenkaikkiaan hyvä juhannus (mitä nyt olisi mieluiten hengaillut veden ääressä plus kolmenkymmenen helteessä ja pohtinut missä rusketusraidat menee... nyt vedin villasukilla ja toppatakilla).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti