keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Kesä mielessä

Viikko on tohinaa täys, maanantaina käytiin tallilla, eilen uimassa (taas) ja tänään meillä alkaa ulko-toko-treenit.

Tuo uiminen on kyllä jännä juttu... Odotan kesää ja merta kuin kuuta nousevaa mutta hirvittää jo valmiiksi miten koiran käy. Ottaen huomioon sen ylenpalttinen innostus uimista kohtaan niin mitä todennäköisemmin en tuu ikinä saamaan sitä vedestä pois. Löysin kesäksi pelastusliivit Prostore.fi:stä mutta taidan odottaa ostamisen kanssa vielä hetken. Tuo tuosta kuitenkin kasvaa niin ei olisi mikään järki ostaa niitä nyt kun liivejä tarvitaan joskus kuukausien kuluttua.

Tässä vielä kuva löytämistä liiveistä:

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Viikonloppu tuli ja meni

Viikonloppuna on ollut menoa ja meininkiä. Perjantaina lähdettiin Jumin kanssa Somerolle kaverin luokse kylään. Illalla vietiin pikkuinen orinpoikanen Ypäjälle seuraavan päivän oripäiviä varten. Jumi oli innoissaan hevosista (kuten aina) ja välillä vähän liiankin innoissaan. Kaverin sanoja lainaten "kuin norsu posliinikaupassa"...

Lauantaina toimin hoitajana pienelle oripoikaselle joka kävi orilautakunnan edessä pyörähtämässä (tulos oli jalostuskelpoinen toisella palkinnolla). Kotona takaisin Jumi pääsi kävelylle Someron mahtaviin maisemiin. Tässä pari kuvaa kävelymatkasta.
Lauantaina iltapäivällä kerettiin vielä viimeisiin toko-harjoituksiin. Koira tuntui olevan keskisormi pystyssä suurimman osan ajasta...

Tänään käytiin pentu-tottiksessa joka sujui eilistä hinkkausta huomattavasti paremmin. Seuraaminen ulkona on ton kanssa lähinnä "nautinto" kun taas hallissa se on yhtä tuskaa. Vastaavasti maahanmeno tai eteen-tulo on paskaa ulkona. Ei auta kuin harjoitella...

Treenien jälkeen käytiin vielä Sipoon koirametsässä kävelemässä pitkä lenkki. Oltiin siellä ekaa kertaa kävelemässä ja pimeän tullen olin varma, että eksyn sinne... Lopuksi löydettiin takaisin polulle ja parkkipaikalle. Nyt tuo koira on melkein rauhallinen.

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Uimassa

Käytiin eilen jo kolmatta kertaa uimassa koirien kanssa Hyvinkään koirakylpylässä. Itseni ja Jumin lisäksi seuraan liittyi Jumin kanssa samanikäinen parson-neiti Wilma ja hänen omistajansa. Koirat ovat vihdoin tajunneet uimisen jalon taidon ja niitä ei sais millään enää pois sieltä altaasta. Uima-opettajakin totesi jo viime kerralla, että hän on luonut hirviön kun tuo siellä polskutteli.
Ensimmäisellä kerralla kun käytiin niin koira ei millään halunnut mennä rampista veteen vaikka uiminen oli kiva. Eilen pitelin sitä kaksinkäsin pannasta kun se seisoi rampilla ja kinusi veteen. Ensi viikolle ollaan varattu koko allas näille kahdelle koiralle niin ei tarvitse tunkea muiden kanssa ja voi vähän vapaammin uittaa koiraa. Tähän mennessä ollaan käyty pentu-uinnissa.

Suosittelen lämpimästi uintia ja eteenkin nyt talvisin (kesällä voi sitten polskia lätäköissä ulkona). Hyvinkään koirakylpylän tiedot löytyy osoitteesta www.koirakylpyla.fi

torstai 24. maaliskuuta 2011

Talja ja hmmm rukkaset?

On se elämä 6kk vanhan amstahvon kanssa vaan niin i_h_a_n_a_a
Ei mennyt uhkailut taljoista ja hanskoista läpi kun minua odotti tällainen näky tänään kotiin tullessa...


Onneksi tuoli on vanha mutta silti. Aargh.
Tänään mennään purkamaan ylijäänyttä energiaa Hyvinkään koirakylpylään - josko loiskiminen altaassa veis huomisen purkuinnon.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

WhoopWhoop

Tulin kotiin ja kämppä on samaisessa kuosissa kuin mihin sen jätin. Ei tuhoja tänään... Ehkä koiruus luki mun viestit ja aatteli, että paree jättää tuhot tekemättä tai joutuu taljaksi takan ääreen.

Tänään tiedossa koirapuistoilua toisten amstahvojen kanssa.

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Tuhoamisvietti

Jos mua jokin ärsyttää tuossa koirassa niin se on sen käyttäytyminen kun en ole kotona. Kuten melkein kaikki ihmiset myös minä käyn töissä tarkoittaen, että koira on yksin 6-9 tuntia päivässä.

Pari viikkoa sitten naapurini huomautti minulle, että koirani ulvoo päivisin. Tätä oli kuulema jatkunut pari viikkoa. Reippaana kävin ostamassa koiralle DAP-pannan, DAP-haihduttimen, annoin radion olla päällä ja nauhoituksen pyöriä. Samalla avasin portin työhuoneeseen johon oli koirakielto ollut juuri sen pari viikkoa. Loppui haukkuminen. Luonani on päivisin hiljaista mitä nyt satunnaisia haukahduksia 1-3kpl. Pelottavan hiljaista...

Jumin kanssa käydään vielä läpi tätä tuhoamisviettiä päivisin. Osittain oma moka (tavaroita jota jätän vahingossa lojumaan) ja osa täysin käsittämätöntä "kiusantekoa".

Otetaan tämä päivä esimerkkinä. Eilen oli pitkä päivä koiralle ja se oli tosi väsynyt aamulla kun jätin sen. Tulen kotiin ja mitä löydän? Jo aiemmin vähän suikaloitu ja pureskeltu eteisen matto on saanut lisää suikaleita. Mun laukku joka oli nostettu pöydälle niin, että koira ei siihen yllä on tyhjennetty lattialle. Siellä oli mm. jotain nameja eilisestä ja patukka, hihna yms. No namit oli syöty osittain, loput levitetty lattialle. Aamun puurokulho oli viety tiskialtaasta (en todellakaan tiedä miten). Työhuoneesta oli varastettu hyllyltä yksi tärkeä kansio (tämä on varastettu hyppäämällä tuolin kautta). Lisäksi tohvelini oli syöty ja koira oli lukinnut itsensä portin taakse työhuoneeseen.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei täältä ainakaan lopu. Kunhan tuo penteleen tuhoamisvimma loppuis...

Tottisreenit

Koska omistaja on suuruudenhullu käytiin aamulla Espoossa tokokisoissa ja iltapäivällä HPH:n tottisreeneissä Kivikossa. Teemana oli luoksetulo.

Saatiin muutama vauhdikas luoksetulo ja eteen-käskyn vahvistamista. Harjoiteltiin myös tiivissä tunnelmassa kontaktia (kaikki koirat siis puolenmetrin etäisyydellä ringissä ja kontaki pysyy - jos pysyy). Lopuksi oli vielä koiran eteen siirtymistä niin, että koira istuu rauhassa. Jumi oli vielä enemmän EVVK kuin aamulla ja namit ei kiinnostanut yhtään joten otin salaisen aseen esille. Piippa-lelu.

Lelulla seurautin muutaman pätkän ja lopuksi harjoiteltiin vielä paikalla makuuta (mikä meni susiks aamulla) niin, että ympärillä oli häiriötekijöitä. Otin muutaman ½-1 minuutin toiston jonka jälkeen lopetin.

Voin kertoa, että uni maittoi pikkuhiiviölle kun kotiin päästiin :)

Ekat tokoskabat

Sunnuntaina oli THE day. Käytiin Espoossa harkkatoko-kisoissa. Luokka oli helpotettu möllitoko jossa sai seurauttaa/imuttaa herkulla tai lelulla. Minua jännittä selvästi enemmän kuin koiraa eteenkin kun meillä tuo maahanmeno on ollut ihan snadisti hukassa...

Ennen suoritusta otin muutaman kontaktiharjoituksen (muuta minun ei tuossa tilanteessa edes kannattanut miettiä) ja olin oikein tyytyväinen siihen, että koira piti kontaktin vaikka ympärillä oli melua. Luokka jaettiin kahteen osaan ryhmäliikettä (paikalla makuu) varten. Oltiin ekassa ryhmässä.

Luoksepäästävyys oli hyvä vaikkakin koira olisi mielellään saanut pitää persauksen maassa eikä yrittää nuolla tuomaria naamasta... Paikallaolosta tuli rike, Jumi lähti kävelemään minua kohti ja jouduin komentamaan maahan uudestaan. Siinä se sitten pysyi loppuun asti (mitä nyt heitti ittensä sammakkoasentoon ja haisteli maata - ai miten niin iso EVVK koiran puolelta?).

Olin kolmas lähtijä luokassa ja voin kertoa, että jännitti ihan pirusti. Ensin oli seuraamista, käännöksiä, täyskäännöksiä yms. Sisätiloissa seuraaminen on meille haastavaa kun koira ei tunnu saavan samaa virettä kuin ulkona namipalkalla. Lelupalkalla sen saa hyvään vireeseen mutta liiankin hyvään - Jumi alkaa pomppia ja hyppiä eikä malta lelulla pitkiä pätkiä. Joten seuraamisessa tiesin ottavani miinuspisteitä kun houkuttelin EVVK koiraa mukanani. Käännöksissä Jumi olisi mielellään jatkanut matkaa suoraan joten sekään ei ollut ihan nappisuoritus. Ainoa hyvä kohta seuraamisessa oli juoksu-seuraus kun vauhtia oli vähän enemmän.

Tästä jatkettiin liikkeestä maahanmenoon. Se sujui odotusta paremmin ja suureksi yllätykseksi koira ei ennakoinut istu-käskyä kun palasin viereen (mahtaako johtua siitä, että viime kuukaudet se on vapautettu maasta...). Tämän jälkeen Jumi jäi käskystä istumaan ja kävelin itse hallin toiseen päähän. Käskystä eteen ja siitä sivulle. Tässä kohtaa olisin voinut potkia itseäni päähän koska käsky sivulle tuli ennen liikkarin lupaa käskyttää. Pahus!

Kömmähdyksen jälkeen oli pakko koota ittensä sillä liike oli seisomaan jääminen liikkeestä joka sujui hyvin (tosin se on aina -kopkop- sujunut joten en olettanut sen tuottavan ongelmia).

Viimeinen koitos radalla oli estehyppy. Sitä ollaan harjoiteltu tasan muutama kerta joten en ollut kovin luottavaisella mielellä. Totesinkin, että otan vaikka nollan tästä mutta koira menee omalla tyylillä. Koira käskystä sivulle, kävin sen jälkeen asettamassa esteen toiselle puolelle lihapulla-palan ja palasin viereen. Liikkarin merkistä käskin hyppyyn ja sitten seiso jonka jälkeen kävin hakemassa koiran viereen.

Tärisevin käsin kävin kättelemässä liikkaria ja näin meidän koitos oli ohi :)
Harmittaa se paikallaolo koska se(kin) on liike jonka Jumi osaa. Mutta näin tällä kertaa.

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 5
Seuraaminen kytkettynä 5
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8
Luoksetulo 8,5 (mä mokasin koska tein käskyn eteen/sivulle jossa sivulle tuli ilman liikkarin käskyä t.hermostunut idari)
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9
Estehyppy 6
Kokonaisvaikutus 8

Yhteensä 114,5p