Otsikon mukaisesti täysin armotonta... Eli Jumin jälkeläinen Villa Vappulan Armotonta Menoa (Rane) kävi suorittamassa MH-kuvauksen. Mitä videolla näkee niin ei voi kuin olla ylpeä Jumin ja Kurtun jälkeläisesta. Minä itse tykkään kovasti.
Alkuleikki
Viehe
Haalari osa 1
Haalari osa 2
Etäleikki
Räminä
Haamut
tiistai 30. syyskuuta 2014
perjantai 26. syyskuuta 2014
Resurssiaggressiosta
Resurssioaggressio = resurssi (asia, lelu, ruoka, lepo, rauha) joka aiheuttaa tarpeen puolustaa sitä ympäristöltä.
Silloin kun Jumi oli yksinelävä koira resurssit eivät olleet ongelma. Pyrin pentuaikana välttämään perusvirheet koiran kanssa, eli vaikkapa kun koiranomistaja vanhoilla menetelmillä toteuttaa ”johtajuuttaan”, eli antaa koiralle jotakin kivaa ja vie sen saman tien pois koiran ulottumattomista. Esimerkiksi ruokakupin ottamista kun koira syö (mitä - uskomatonta kyllä - jotkut edelleenkin neuvoo!). Sen sijaan, että otin kupin pois saatoin lisätä siihen ruokaa. Eli tarkoitus oli aina tehdä resurssista mahdollisimman vähäarvoinen jotta siitä ei ikinä tulisi ongelma.
Luita ja leluja meillä oli lattiat täynnä - niin monta, että kaikkia ei voi millään omia. Minun huomiota riittää niin kauan kun minä sanon, koira ei voi omia minua tai huomionosoituksia. Leluista luopumista harjoiteltiin toisella lelulla tai ruualla. Ikinä en vienyt lelua joka oli koiralla suussa (paitsi jos leikittiin yhdessä) vaan siinä vaiheessa kun koira leikkii oman lelunsa kanssa alan heiluttamaan seuraavaa ja koira luopuu vanhasta ja tulee minun kanssa leikkimään uudella lelulla. Tämä myös vahvistaa yhteisen tekemisen sidettä omistajan ja koiran välillä.
Hirveintä on katsoa ihmisiä joiden koiralukutaito on niin keskiajalta, että jos koira murisee ihmiselle ruuan tai lelun ollessa sen suussa/vieressä niin koira automaattisesti revitään, huudetaan ja kaadetaan maahan selälleen. Koska koira kuulema isottelee "ja sellaista ei tässä taloudessa siedetä". Ei. Koiralle on muodustunut resurssi ja murina johtuu siitä, että koira pelkää menettävänsä haluamansa resurssin, eikä todellakaan siitä, että se pyrkisi johtajaksi.
Mitä sitten tehdä tilanteessa?
Esimerkkinä työstämisestä voin kertoa meidän kotielämästä kun Brio tuli taloon. Raukkaparka on lauman alin, kahden vahvan luonteen alla. Briolla ruoka tai luut muodosti resurssin, eteenkin kun Jumilla on paha tapa omia luut mikäli niitä ei ole tarpeeksi monta. Eli yhden osittainen resurssiaggressio johti toisen pahaan resurssiaggressioon.
Ollaan kaikki olohuoneessa. Koirat on saanut samanlaiset luut (joita on jo tsiljoona lelukorissa ja lattioilla mutta nämä ovat uudet). Syövät niitä rauhassa ja Brio poistuu juomaan vettä. Jumi käy samantien hakemassa Brion luun itselleen (sen minkä jättää sen menettää). Tämä johti siihen, että Brio selvästi kerta kerralta kasvatti kierroksia luista. Sen sijaan, että olisin tehnyt ongelman "helpoksi" eli erottanut koirat luiden syömisen ajaksi päätin tehdä asialle jotain. Jos haluan koiria jotka tulee toimeen (toivon mukaan) loppuelämän niin ei kaikkia ongelmia aina voi lakaista maton alle erottamalla koiria - tai sitten niitä erotetaan loppuelämän.
Mikä siis avuksi? Tilanne oli siis eskaloitunut sen verran nopeasti, että luuta syödessä Brio murisi kaikelle joka liikkui muutaman metrin etäisyydellä. Minä sain liikkua vapaasti ja käydä myös koskettamassa koiraa. Tässä kohtaa oli onni, että Jumi on hiukan enemmän kuin peruskoulutettu. Jumin laitoin paikallamakuuseen kolmisen metriä Briosta (Jumilla ei herkkuja tai luuta). Brio söi luuta. Kun murisi Jumille, laitoin käden luun päälle ja estin sillä sen syömistä. En poistanut luuta vaan käsi päälle. Kun rauhoittui annoin toisen herkun luun viereen ja annoin jatkaa syömistä. Toistin joka murinan kohdalla. Kun tämä sujui Jumin kanssa kolmen metrin etäisyydellä jatkoimme kahden metrin etäisyydellä jne. Harjoittelu kesti reilun kuukauden mutta tuotti tulosta.
Tällä hetkellä voin antaa koirille luut ja molemmat voi syödä omansa vierekkäin ilman, että Brio saa siitä kipinää. Vielä se pentu ei kuitenkaan ole oppinut, että sitä luuta ei kannata jättää kun Jumistus käy sen hakemassa omaan jemmaan.
Luita ja leluja meillä oli lattiat täynnä - niin monta, että kaikkia ei voi millään omia. Minun huomiota riittää niin kauan kun minä sanon, koira ei voi omia minua tai huomionosoituksia. Leluista luopumista harjoiteltiin toisella lelulla tai ruualla. Ikinä en vienyt lelua joka oli koiralla suussa (paitsi jos leikittiin yhdessä) vaan siinä vaiheessa kun koira leikkii oman lelunsa kanssa alan heiluttamaan seuraavaa ja koira luopuu vanhasta ja tulee minun kanssa leikkimään uudella lelulla. Tämä myös vahvistaa yhteisen tekemisen sidettä omistajan ja koiran välillä.
Hirveintä on katsoa ihmisiä joiden koiralukutaito on niin keskiajalta, että jos koira murisee ihmiselle ruuan tai lelun ollessa sen suussa/vieressä niin koira automaattisesti revitään, huudetaan ja kaadetaan maahan selälleen. Koska koira kuulema isottelee "ja sellaista ei tässä taloudessa siedetä". Ei. Koiralle on muodustunut resurssi ja murina johtuu siitä, että koira pelkää menettävänsä haluamansa resurssin, eikä todellakaan siitä, että se pyrkisi johtajaksi.
Mitä sitten tehdä tilanteessa?
Esimerkkinä työstämisestä voin kertoa meidän kotielämästä kun Brio tuli taloon. Raukkaparka on lauman alin, kahden vahvan luonteen alla. Briolla ruoka tai luut muodosti resurssin, eteenkin kun Jumilla on paha tapa omia luut mikäli niitä ei ole tarpeeksi monta. Eli yhden osittainen resurssiaggressio johti toisen pahaan resurssiaggressioon.
Ollaan kaikki olohuoneessa. Koirat on saanut samanlaiset luut (joita on jo tsiljoona lelukorissa ja lattioilla mutta nämä ovat uudet). Syövät niitä rauhassa ja Brio poistuu juomaan vettä. Jumi käy samantien hakemassa Brion luun itselleen (sen minkä jättää sen menettää). Tämä johti siihen, että Brio selvästi kerta kerralta kasvatti kierroksia luista. Sen sijaan, että olisin tehnyt ongelman "helpoksi" eli erottanut koirat luiden syömisen ajaksi päätin tehdä asialle jotain. Jos haluan koiria jotka tulee toimeen (toivon mukaan) loppuelämän niin ei kaikkia ongelmia aina voi lakaista maton alle erottamalla koiria - tai sitten niitä erotetaan loppuelämän.
Mikä siis avuksi? Tilanne oli siis eskaloitunut sen verran nopeasti, että luuta syödessä Brio murisi kaikelle joka liikkui muutaman metrin etäisyydellä. Minä sain liikkua vapaasti ja käydä myös koskettamassa koiraa. Tässä kohtaa oli onni, että Jumi on hiukan enemmän kuin peruskoulutettu. Jumin laitoin paikallamakuuseen kolmisen metriä Briosta (Jumilla ei herkkuja tai luuta). Brio söi luuta. Kun murisi Jumille, laitoin käden luun päälle ja estin sillä sen syömistä. En poistanut luuta vaan käsi päälle. Kun rauhoittui annoin toisen herkun luun viereen ja annoin jatkaa syömistä. Toistin joka murinan kohdalla. Kun tämä sujui Jumin kanssa kolmen metrin etäisyydellä jatkoimme kahden metrin etäisyydellä jne. Harjoittelu kesti reilun kuukauden mutta tuotti tulosta.
Tällä hetkellä voin antaa koirille luut ja molemmat voi syödä omansa vierekkäin ilman, että Brio saa siitä kipinää. Vielä se pentu ei kuitenkaan ole oppinut, että sitä luuta ei kannata jättää kun Jumistus käy sen hakemassa omaan jemmaan.
keskiviikko 24. syyskuuta 2014
Lähti taas vähän lapasesta
Hieman on taas tullut kerättyä koirille roinaa ja yhtään ei tarvitsisi lisää - mutta minkäs teet kun veri vetää kaupoille! Tässä kesän/alkusyksyn mittaan on kertynyt taas sitä roinaa ihan kiitettävästi (byyh).
Aiemmin kesällä tuli jo hankittua kettupannat aina niin loistavalta Suvituikun pantafirmasta. Kiitos Seijalle näistä taas <3 Lisäksi ostin pelastusliivit molemmille koirille - Rukan oranssit liivit. Olisi ehkä saanut olla puolikokoa pienemmät mutta kelpaavat hyvin ja ovat olleet kovassa käytössä.
Kuopiosta ostin (kaikenmaailman lelujen ja possunenien lisäksi) kaksi matkapetiä. Sen jälkeen maailmanvoittajasta lähti mukaan kaksi nahkahihnaa Hollolan nahkapajasta ja Dobo-pallo ja herkkuja (siis tajuatteko, että pidin näppini kurissa ja pääsin ehjänä ja vähän vähemmän köyhänä sieltä pois kuin olisin halunnut). Siellä tosin oli sellainen valkoinen, iso (teko)nahkapeti mikä jäi harmittamaan etten sitä ostanut.
Joten piti sitten korjata tilanne ja ostin Petenkoiratarvikkeesta sellaisen isomman petityynyn. Olin siihen vähän pettynyt joten kun Mustin ja Mirrin pedit tuli alennukseen mukaan lähti iso beige peti. Siihen mahtuisi melkein jo kolmas koira... Sen pedin huono puoli on, että minulla ei ole hajuakaan miten se pitäisi pestä. Pesukoneeseen se ei mahdu joten kai se on pestävä kesällä sitten painepesurilla.
Aiemmin kesällä tuli jo hankittua kettupannat aina niin loistavalta Suvituikun pantafirmasta. Kiitos Seijalle näistä taas <3 Lisäksi ostin pelastusliivit molemmille koirille - Rukan oranssit liivit. Olisi ehkä saanut olla puolikokoa pienemmät mutta kelpaavat hyvin ja ovat olleet kovassa käytössä.
Joten piti sitten korjata tilanne ja ostin Petenkoiratarvikkeesta sellaisen isomman petityynyn. Olin siihen vähän pettynyt joten kun Mustin ja Mirrin pedit tuli alennukseen mukaan lähti iso beige peti. Siihen mahtuisi melkein jo kolmas koira... Sen pedin huono puoli on, että minulla ei ole hajuakaan miten se pitäisi pestä. Pesukoneeseen se ei mahdu joten kai se on pestävä kesällä sitten painepesurilla.
Vielä olisi etsinnässä jotkut pirteät syyspannat ja pitäisi käydä Biltemasta ostamassa varastoon vähän palloja ja narua niin saisi uudet tottispalkat tuunattu koirille. Havittelen myös omaa ruokintatasoa ja ja ja... Shoppailuinto ei ota laantuakseen!
lauantai 20. syyskuuta 2014
Pakko hehkuttaa isin poekaa
Pakko hehkuttaa. Jumin urospentu edellisestä pentueesta (Villa Vappulan Bogart Co.) oli Tampereen ryhmiksessä tänään. Tyyppi korkkasi junnukehät 10kk iässä upealla menestyksellä
JUN ERI1, SA, PU1, SERT, ROP!! Amstaffeja oli näytillä 38kpl joten tämä oli vahva suoritus Ressulta. Onnea Lauralle, Tiinalle, Sirulle ja Kiialle kauniista pennusta!
"Excellent size, Elegant dog. Excellent outline. Very good chest. Very good angulations. Powerful head. Good eyes. Correct movements."
JUN ERI1, SA, PU1, SERT, ROP!! Amstaffeja oli näytillä 38kpl joten tämä oli vahva suoritus Ressulta. Onnea Lauralle, Tiinalle, Sirulle ja Kiialle kauniista pennusta!
"Excellent size, Elegant dog. Excellent outline. Very good chest. Very good angulations. Powerful head. Good eyes. Correct movements."
perjantai 19. syyskuuta 2014
Ohitukset, (tyhmät) omistajat ja kouluttamattomat koirat.
Ohituksista.
Ja niistä typeristä pikkukoirista (ja joskus isoista) ja niiden vielä typerimmistä omistajista.
Voi herran kiesus taas.
Kello on yhdeksän pintaan ja pujotan koirille pannat kaulaan (mahtavat syyspannat) ja lähden aamukusettamaan niitä. Laskeudutaan rapun portaat, tervehditään naapuria joka istuu ulko-oven ulkopuolella polttelemassa piippua. Linnut laulaa ja ilma on aivan ihana. Sellainen kirpeä syysilma.
Koirat haistelevat, merkkailevat ja käyvät tarpeillaan. Olen laiska ihminen ja edellisenä iltana jouduin jättämään autoni pidemmälle kuin normaalisti joten siksi kävelemme koirien kanssa hakemaan autoa. Noin 50 metriä ennen autoa eteemme pöllähtää russelin kokoinen sekarotuinen (?) koira omistajansa kera. Koko tämän 50 metrin ajan omistaja tuijottaa edessään seisovaa koiraa ja koira meitä. Milloin maaten ja milloin seisten.
Omat koirat on kerittynä lyhyelle hihnalle. Mietin siinä kävellessäni miten epäreilua koiranpito on. Minulta oletetaan hyvätapaisia koiria koska ne ovat isoja ja ne näyttävät vaarallisilta. Minulta vaaditaan hyvinkäyttäytyviä koiria ohituksissa. Tämä russelinkaltainen sekaturre haastaa minun urokset koko täyden 50 metrin matkalta, karvat pystyssä ja ylähuuli nykien ilman, että sen omistaja puuttuu tilanteeseen. Tajuatteko hyvät ihmiset mitä se vaatii sekä koulutuksellisesti, että koiran psyykkeeltä jotta se pysyisi hiljaa ja kulkee nätisti ohi. Minulla on 60kg koiraa käsissä - en nyt mikään tikku ole mutta mitään järkyttävää fyysistä ylivoimaa minulla ei ole koiriini nähden.
Kun ollaan russelitrasselin kohdalla kuulen miten mies hokee koiralleen, että "ei, ei, katso, ei, katso, ei". Suoraan kohdalla prusseli hyökkää hihnamitan verran karjuen ja ärjyen meitä päin ja yrittää vielä kiinni kun ollaan ohitettu koira ja omistaja. Tässä kohtaa omistaja käskee koiransa maahan. Laskin yli kaksikymmentä maahan -käskyä ja kun käännyin hetken päästä koira seisoi edelleen.
En yhtään ihmettele, että koirat ei tottele jos omistajien a) koiranlukutaito b) koulutustaito c) maalaisjärki on noin hukassa. Ei voi kauhalla vaatia jos lusikalla on annettu.
Teki mieli mennä kysymään jos omistaja olisi kaivannut apua ohitukseen mutta koska omistajasta ei selvästikään ollut kouluttamaan koiransa niin olisi uusintakerta ollut yhtä tyhjän kanssa.
Tosin kyllä ne isommatkin koirat osaa. Viime viikonloppuna käytiin koirien kanssa Vihdin puolella kävelemässä ja vastaan tuli ensin husky + naisomistaja ja muutaman kilometrin päästä sakemanni + naisomistaja. Molemmat omistajat selvästi fyysisesti häviöllä koiraansa nähden. Molemmat naiset teki myös saman virheen ohituksessa = yrittivät ohittaa liian pitkällä hihnalla jolloin koira pääsi omistajansa eteen ja siitä sitten mukavasti naamalle haukkumaan. Aika pelottavaa.
Ihan perusohjeita jokaiselle koiransa kanssa liikkuvalle:
1. Siirrä se koira
Siirrä koira sen mukaan millä puolella vastaan tuleva liikkuu. Ajatuksena aina se, että kadulla omistajat kohtaa, ei koira. Jos vastaantulija on urpo niin sinä ehkä kohtaat hänen koiransa mutta älä ikinä anna koirien kohdata.
2. Kääri se koirasi siihen sinun viereen
Ihan siihen viereen. Ihan kiinni. Niin, että jos se koira vetää eteenpäin sen liikkumismahdollisuus on maksimissaan pari senttiä ja niin, ettei se ikinä (toistan: IKINÄ) saa vedettyä itseään sinun jalkojesi eteen tai vinosti painamaan toista koiraa päin. Pieni koira on nopeasti jaloissa ja omistaja halaa asfalttia kun taas isomman koiran omistaja on kumossa ihan fysiikan lakien takia.
3. Älä katso koiraa
Ohituksissa katso eteenpäin ja ole varma. Rinta rottingille, katse eteenpäin. Ei sinun tarvitse kaikille hymyillä. Napakka ote koiran hihnasta (joka on lyhyt) ja menoksi.
4. Älä ruoki koiraa
Jos olet päättänyt namittaa koiraasi ohituksen ajan niin tee se edes kuten kuuluu. Eli houkuttele koira namin kanssa _ennen_ kun se on ehtinyt lukita katseensa siihen vastaantulevaan koiraan. Pidä se nakki jossain näkyvillä mutta ÄLÄ SYÖTÄ koiraa ohituksen ajan. Koiran tulisi ymmärtää, että harjoitus tarkoittaa, että kun ohitan tuon häiriön ja katson omistajaa saan nakkia. Eikä niin kuten liian usein näkee tämä toteutuvan: Koira tuijoittaa ohittavia ja murisee samalla kun omistaja epätoivoisesti työntää nakkia naamaan ja repii mukanaan. Harjoittelu aloitetaan aina helposti niin, että ympäristössä jossain on koiria ja edetään hiljalleen koiriin jotka kävelee ohi. Pyydä apua jos et osaa.
5. Älä ikinä päästä hihnasta...
...ennenkuin ohitus on oikeasti ohi ja välimatkaa on monta metriä. Olen tarpeeksi monta kertaa saanut ärrimurrin omien koirien perseeseen kun fleksit viuhahtaa siinä samaisella sekunnilla kun koirien nenät on ohittanut toisensa.
6a. Älä anna tuijoittaa
Tuijoittaminen on yhtä kuin haastaminen. Vie hurtta sinne puskaan ja pyydä kontakti. Harjoittele namin kanssa kontaktin ottamista ennen varsinaisia ohitustilanteita. Pyydän, että liikutat sitä sinun kolmen kilon koiraa. Tuntuu aika veemäiseltä kun siirrän kuusikymmentä kiloa koiraa ojaan siksi, että sinun kolmen kilon koira saa rauhassa maata keskellä tietä haastamassa minun koiria ja minun piskit ovat sitten vaarallisia jos erehtyvätkin kävelemään poikittaisen askeleen.
6b. Kun olet ohittanut sen rääkyvän, kiroilevan ja sylkevän kolmekilon rasselinpusselin
- Jos se koira oli vedetty turvaan sinne pientareen puolelle niin muista kiittää omistajaa siitä, että vievät pois kävelytieltä selvästi aggressiiviset ja epästabiilit koirat.
- Jos koira sai jäädä huutamaan keskelle tietä pyydä omistajaa ystävällisesti seuraavan kerran siirtämään pois selvästi aggressiiviset ja epästabiilit koirat.
Ja niistä typeristä pikkukoirista (ja joskus isoista) ja niiden vielä typerimmistä omistajista.
Voi herran kiesus taas.
Kello on yhdeksän pintaan ja pujotan koirille pannat kaulaan (mahtavat syyspannat) ja lähden aamukusettamaan niitä. Laskeudutaan rapun portaat, tervehditään naapuria joka istuu ulko-oven ulkopuolella polttelemassa piippua. Linnut laulaa ja ilma on aivan ihana. Sellainen kirpeä syysilma.
Koirat haistelevat, merkkailevat ja käyvät tarpeillaan. Olen laiska ihminen ja edellisenä iltana jouduin jättämään autoni pidemmälle kuin normaalisti joten siksi kävelemme koirien kanssa hakemaan autoa. Noin 50 metriä ennen autoa eteemme pöllähtää russelin kokoinen sekarotuinen (?) koira omistajansa kera. Koko tämän 50 metrin ajan omistaja tuijottaa edessään seisovaa koiraa ja koira meitä. Milloin maaten ja milloin seisten.
Omat koirat on kerittynä lyhyelle hihnalle. Mietin siinä kävellessäni miten epäreilua koiranpito on. Minulta oletetaan hyvätapaisia koiria koska ne ovat isoja ja ne näyttävät vaarallisilta. Minulta vaaditaan hyvinkäyttäytyviä koiria ohituksissa. Tämä russelinkaltainen sekaturre haastaa minun urokset koko täyden 50 metrin matkalta, karvat pystyssä ja ylähuuli nykien ilman, että sen omistaja puuttuu tilanteeseen. Tajuatteko hyvät ihmiset mitä se vaatii sekä koulutuksellisesti, että koiran psyykkeeltä jotta se pysyisi hiljaa ja kulkee nätisti ohi. Minulla on 60kg koiraa käsissä - en nyt mikään tikku ole mutta mitään järkyttävää fyysistä ylivoimaa minulla ei ole koiriini nähden.
Kun ollaan russelitrasselin kohdalla kuulen miten mies hokee koiralleen, että "ei, ei, katso, ei, katso, ei". Suoraan kohdalla prusseli hyökkää hihnamitan verran karjuen ja ärjyen meitä päin ja yrittää vielä kiinni kun ollaan ohitettu koira ja omistaja. Tässä kohtaa omistaja käskee koiransa maahan. Laskin yli kaksikymmentä maahan -käskyä ja kun käännyin hetken päästä koira seisoi edelleen.
En yhtään ihmettele, että koirat ei tottele jos omistajien a) koiranlukutaito b) koulutustaito c) maalaisjärki on noin hukassa. Ei voi kauhalla vaatia jos lusikalla on annettu.
Teki mieli mennä kysymään jos omistaja olisi kaivannut apua ohitukseen mutta koska omistajasta ei selvästikään ollut kouluttamaan koiransa niin olisi uusintakerta ollut yhtä tyhjän kanssa.
Tosin kyllä ne isommatkin koirat osaa. Viime viikonloppuna käytiin koirien kanssa Vihdin puolella kävelemässä ja vastaan tuli ensin husky + naisomistaja ja muutaman kilometrin päästä sakemanni + naisomistaja. Molemmat omistajat selvästi fyysisesti häviöllä koiraansa nähden. Molemmat naiset teki myös saman virheen ohituksessa = yrittivät ohittaa liian pitkällä hihnalla jolloin koira pääsi omistajansa eteen ja siitä sitten mukavasti naamalle haukkumaan. Aika pelottavaa.
Brio näki elämänsä ensimmäisen liikkuvan lehmän
Ihan perusohjeita jokaiselle koiransa kanssa liikkuvalle:
1. Siirrä se koira
Siirrä koira sen mukaan millä puolella vastaan tuleva liikkuu. Ajatuksena aina se, että kadulla omistajat kohtaa, ei koira. Jos vastaantulija on urpo niin sinä ehkä kohtaat hänen koiransa mutta älä ikinä anna koirien kohdata.
2. Kääri se koirasi siihen sinun viereen
Ihan siihen viereen. Ihan kiinni. Niin, että jos se koira vetää eteenpäin sen liikkumismahdollisuus on maksimissaan pari senttiä ja niin, ettei se ikinä (toistan: IKINÄ) saa vedettyä itseään sinun jalkojesi eteen tai vinosti painamaan toista koiraa päin. Pieni koira on nopeasti jaloissa ja omistaja halaa asfalttia kun taas isomman koiran omistaja on kumossa ihan fysiikan lakien takia.
3. Älä katso koiraa
Ohituksissa katso eteenpäin ja ole varma. Rinta rottingille, katse eteenpäin. Ei sinun tarvitse kaikille hymyillä. Napakka ote koiran hihnasta (joka on lyhyt) ja menoksi.
4. Älä ruoki koiraa
Jos olet päättänyt namittaa koiraasi ohituksen ajan niin tee se edes kuten kuuluu. Eli houkuttele koira namin kanssa _ennen_ kun se on ehtinyt lukita katseensa siihen vastaantulevaan koiraan. Pidä se nakki jossain näkyvillä mutta ÄLÄ SYÖTÄ koiraa ohituksen ajan. Koiran tulisi ymmärtää, että harjoitus tarkoittaa, että kun ohitan tuon häiriön ja katson omistajaa saan nakkia. Eikä niin kuten liian usein näkee tämä toteutuvan: Koira tuijoittaa ohittavia ja murisee samalla kun omistaja epätoivoisesti työntää nakkia naamaan ja repii mukanaan. Harjoittelu aloitetaan aina helposti niin, että ympäristössä jossain on koiria ja edetään hiljalleen koiriin jotka kävelee ohi. Pyydä apua jos et osaa.
5. Älä ikinä päästä hihnasta...
...ennenkuin ohitus on oikeasti ohi ja välimatkaa on monta metriä. Olen tarpeeksi monta kertaa saanut ärrimurrin omien koirien perseeseen kun fleksit viuhahtaa siinä samaisella sekunnilla kun koirien nenät on ohittanut toisensa.
6a. Älä anna tuijoittaa
Tuijoittaminen on yhtä kuin haastaminen. Vie hurtta sinne puskaan ja pyydä kontakti. Harjoittele namin kanssa kontaktin ottamista ennen varsinaisia ohitustilanteita. Pyydän, että liikutat sitä sinun kolmen kilon koiraa. Tuntuu aika veemäiseltä kun siirrän kuusikymmentä kiloa koiraa ojaan siksi, että sinun kolmen kilon koira saa rauhassa maata keskellä tietä haastamassa minun koiria ja minun piskit ovat sitten vaarallisia jos erehtyvätkin kävelemään poikittaisen askeleen.
6b. Kun olet ohittanut sen rääkyvän, kiroilevan ja sylkevän kolmekilon rasselinpusselin
- Jos se koira oli vedetty turvaan sinne pientareen puolelle niin muista kiittää omistajaa siitä, että vievät pois kävelytieltä selvästi aggressiiviset ja epästabiilit koirat.
- Jos koira sai jäädä huutamaan keskelle tietä pyydä omistajaa ystävällisesti seuraavan kerran siirtämään pois selvästi aggressiiviset ja epästabiilit koirat.
keskiviikko 10. syyskuuta 2014
Reeniä horo, reeniä.
Kesätauolta palattu ja armoton treenikausi taas korkattu.
Eilen seisoin kolme tuntia kaatosateessa ja mietin miksi helvetissä en valinnut harrastukseksi jotain pitsinnypläystä minkä voisi tehdä vaikka nojatuolista käsin.
Jumi on aikuistunut ja pikkuhiljaa on löytynyt niksejä sen tekemiseen. Nyt olen muutaman kerran tehnyt pelkkiä takapalkkoja ruualla - hyvästä mielentilasta palkalle ja semijees suorituksesta laumapalkka. Se alkaa olemaan aika hyvä. Koira joka vihaa sadetta ja märkää oli eilen aivan makaroonina kun hetsasin ja kiusasin, sieltä alkoi jo tulemaan melko vaativaa haukkua. Tekniikka nyt tietty hajoaa aina vähän mutta ei se haittaa - jos viretaso saadaan nostettua pari pykälää ja pysymään niin sen jälkeen voisi miettiä tekniikan korjaamista sillä tasolla.
Brion kanssa otin ihan reippaan tauon. Seuraaminen junnasi paikallaan eikä mikään oikein tapahtunut koiran kanssa. Se sai aikuistua ihan rauhassa kesän ja kotona olen aloittanut takapalkan rakentamisen sille. Nyt pari kertaa olen tuonut takapalkan kentälle. Ei se toki yhtä hyvä ole kuin kotona mutta kovin lähellä. Kuten treenikaveri totesi; nyt voisi jo sanoa, että se seuraa... :P
Metsän puolella olen ollut tylsä enkä ole ajanut Jumin kanssa yhtäkään metsäjälkeä tänä vuonna. Brion kanssa varovaisesti tehty peltoa. Jumi on alkanut toimimaan agilityssä todella hyvin ja molempien kanssa doboillaan. Brio on kehittynyt puruissa hyvin ja toiveissa on, että se talven/kevään aikana kehittyisi niin, että voisin sille miettiä jotain tavotteita viimeistään ensi kaudelle.
Eilen seisoin kolme tuntia kaatosateessa ja mietin miksi helvetissä en valinnut harrastukseksi jotain pitsinnypläystä minkä voisi tehdä vaikka nojatuolista käsin.
Jumi on aikuistunut ja pikkuhiljaa on löytynyt niksejä sen tekemiseen. Nyt olen muutaman kerran tehnyt pelkkiä takapalkkoja ruualla - hyvästä mielentilasta palkalle ja semijees suorituksesta laumapalkka. Se alkaa olemaan aika hyvä. Koira joka vihaa sadetta ja märkää oli eilen aivan makaroonina kun hetsasin ja kiusasin, sieltä alkoi jo tulemaan melko vaativaa haukkua. Tekniikka nyt tietty hajoaa aina vähän mutta ei se haittaa - jos viretaso saadaan nostettua pari pykälää ja pysymään niin sen jälkeen voisi miettiä tekniikan korjaamista sillä tasolla.
Brion kanssa otin ihan reippaan tauon. Seuraaminen junnasi paikallaan eikä mikään oikein tapahtunut koiran kanssa. Se sai aikuistua ihan rauhassa kesän ja kotona olen aloittanut takapalkan rakentamisen sille. Nyt pari kertaa olen tuonut takapalkan kentälle. Ei se toki yhtä hyvä ole kuin kotona mutta kovin lähellä. Kuten treenikaveri totesi; nyt voisi jo sanoa, että se seuraa... :P
Metsän puolella olen ollut tylsä enkä ole ajanut Jumin kanssa yhtäkään metsäjälkeä tänä vuonna. Brion kanssa varovaisesti tehty peltoa. Jumi on alkanut toimimaan agilityssä todella hyvin ja molempien kanssa doboillaan. Brio on kehittynyt puruissa hyvin ja toiveissa on, että se talven/kevään aikana kehittyisi niin, että voisin sille miettiä jotain tavotteita viimeistään ensi kaudelle.
tiistai 9. syyskuuta 2014
Pentutehtailija on paha, kasvattaja aina hyvä?
SEY on pyrkinyt vähentämään pentutehtailijoiden pisneksiä valistuksella ja kampanjoinnilla. Esimerkiksi kertomalla Timin tarinaa. Suuri yleisö saattaa jo ymmärtää, että rekisteritöimätön koira on aina paperiton ja paikasta jossa paska/kusi haisee ja pentuja on tsiljoona niin ei ehkä kannata sitä pentua hakea.
Kennelliiton sitoumuskasvattaja ei kuitenkaan ole mikään tae siitä, että koirat tai pennut ovat hyvässä hoidossa tai, että kasvatustyötä pyöritetään ns. puhtailla jauhoilla.
Kasvattajaksi ei pääsee kuka tahansa.
Väärin. Mikäli sinulla on pari sataa ylimääräistä, jaksat ilmoittautua liiton kasvattajakurssille ja löydät itsellesi rotuyhdistyksen joka puoltaa sinun kasvattamista (jotkut yhdistykset vaatii puoltamiseen puhtaan rekisterin eläintenpidossa tms mutta suurin osa ei taida vaatia yhtään mitään). Eli hirveän hankalaa kasvattajaksi ryhtyminen ei ole.
Kasvattajalla on aina rodun paras mielessä.
Väärin. Ehkä omasta mielestään mutta harvemmin tämä on totta. Ikävä kyllä.
Nuori, innokas ja uusi kasvattaja ei välttämättä omaa niin paljon tietoa ja taitoa mitä vanhemmille kasvattajille on kertynyt linjoista / suvuista / yksilöistä. Totuus ei löydy jalostusnetistä vaan niissä kahdenkeskisissä keskusteluissa jossa myönnetään vaikkapa jalostusmatadorin olevan täysin allerginen tai jalostusnartun tappaneen kolme pentua. Näissä kohtaa uusi kasvattaja ei välttämättä tiedä tarpeeksi jotta voisi tehdä pentuepäätöksensä oikeilla tiedoilla.
Vastaavasti vanha ja kokenut kasvattaja on jo tehnyt kaiken. Hänellä on (todennäköisesti) oma ostajakunta, omat fanijoukot ja piirinsä. Vanhempi kasvattaja voi tehdä riskejä mitä nuoremmat ei voi koska vanhemman valta / se kokemus / jne. Totuushan on, että ei se vanhemman kasvattajan riskit ole yhtään vähäisempiä kuin nuoremman mutta se vaan pystyy perustelemaan pentueensa ikävuosilla ja kokemuksella.
Esimerkki todellisesta elämästä. Tekeillä on kokeneen kasvattajan pentue jossa uroksella on todettu lievä distichiasis silmissä. Nartulla on todettu lievä distichiasis sekä lasiaisen rappeutuma. Mikäli tämä pentue olisi aloittelevan kasvattajan pentue niin rotuharrastajat olisivat takajaloillaan huutelemassa miksi kukaan yhdistää silmäsairauksia jotka kertaantuu. Koska kyseessä on kokenut, monta vuotta kasvattanut ihminen kukaan ei kyseenalaista (ainakaan julkisesti) vaan todetaan, että "pakkohan sen on tietää mitä se tekee". Kukaan meistä ei kuitenkaan ole selvännäkijä. Mitä enemmän kasvattaa sitä enemmän uskaltaa ottaa riskejä ja sitä suurempi todennäköisyys on, että kaikki pennut ei ole terveitä.
Kasvattaja käyttää aina terveitä ja rodunomaisia koiria.
Väärin. Kasvattaja on ihminen kuten sinäkin. Hän tekee tahallisia ja tahattomia virheitä. Ikinä emme tiedä mitä vikoja pentueessa on ennenkuin pennut on maailmalla. Toki kasvattaja voi valistaa itseään katsomalla uroksen tai nartun aiempia pentueita tai vanhempien sisaruksia ja sen perusteella tehdä joitain johtopäätöksiä terveyden suhteen.
Meitä on kuitenkin moneen junaan. Jonkun mielestä allergia ei ole periytyvä sairaus (nillittinilliti, ei se olekaan vaan taipumus periytyy), toinen on sitä mieltä, että rakenteelliset viat ei periydy ja kolmas on sitä mieltä, että koiran luonne voi olla kuinka huono tahansa koska ei se kuitenkaan periydy. Uroksen omistajan vastuulla on kertoa rehellisesti koiran huonoista puolista sitä jalostukseen kysyvälle. Mutta miten käy jos omistaja pimittää tietoa? Tai ei ole sitä mieltä, että toistuvat epilepsiakohtaukset ovat vakavia koska ovat niin lieviä?
Kasvattajalla on oikeus tehdä minkälaisia sopimuksia tahansa.
Osittain tämä on totta. Suomessa on sopimusvapaus mikä käytännössä tarkoittaa, että kaksi täysi-ikäistä ihmistä voivat solmia minkä tahansa sopimuksen keskenään. Mikäli kasvattaja on allekirjoittanut kasvattajasitoumussopimuksen häntä kuitenkin sitoo Kennelliittoon päin seuraavat kohdat:
8. Myydessäni koiran teen siitä kirjallisen sopimuksen Kennelliiton vahvistamaa lomaketta käyttäen tai muuten kirjallisena samansisältöisenä. Kauppahintaan sisältyy rekisteritodistus ja kirjalliset
hoito-ohjeet. Jos Kennelliitto poistaa myymäni koiran rekisteristä, palautan kauppahinnan.
10. Luovuttaessani koiran sijoitukseen niin, että jalostusoikeus säilyy minulla, teen tästä kirjallisen sopimuksen Kennelliiton ”Sopimus koiran sijoituksesta” -lomaketta käyttäen tai muuten kirjallisena samansisältöisenä.
Näin ollen ja lauseiden välistä on tulkittavissa, että sopimus minkä kasvattajat tekee ostajan tai sijoituskodin kanssa tulee olla samansisältöinen kuin liiton omat sopimukset. Tämä vaan tuntuu olevan kovinkin hämärä käsite monille kasvattajille. Räikeimmät ylilyönnit mitä olen kuullut taitaa olla näitä "myyn koiran sulle täyteen hintaan, teet sille kaikki terveystutkimukset mutta mä sit omistan sen jalostuksellisesti ja otan kaikki pentuerahat jos se joskus sellaisia saa". Tai sitten sijoituskoirien täysin kohtuuttomat sopimukset (liian paljon pentueita, liian pitkiä aikoja tai vaikkapa sperman kerääminen). Suosittelen lukemaan liiton omat sopimukset ennenkuin allekirjoittaa kasvattajan tekemän sopimuksen, nimim. itse kämminnyt sopimuksensa pahasti. Pennulla on tapana sokeuttaa uutta omistajaa kovinkin suuresti joten kannattaa todella olla varovainen mitä sitä pentutuoksun huuruissa allekirjoittaa.
Olen tilivelvollinen kasvattajalle.
Väärin. Et ole. Toki oletusarvoisesti kasvattaja haluaa olla tukenasi pennun kanssa ja tahtoo auttaa mikäli tulee kysyttävää mutta sinä olet ostanut kauppatavaran ja se kauppatavara on sinun hyvässä ja pahassa.
Monessa asiassa kannattaa kuunnella pätevää kasvattajaa mutta yksi tärkeimmistä asioista mitä suosittelen opettelemaan on kyseenalaistaminen. Ei ole väärin ajatella omilla aivoilla. Jos vanhemmat on raskaita tankkeja niin todennäköisyys, että pentueeseen syntyy ihan kevyttä terrieri on häviävän pieni. Jos vanhemmilla on allergia tai kutisee niin on mahdollista, että pennullakin on allergiaa.
Joskus mietin ihmisiä jotka ovat ns. "kasvattajauskollisia". Eli ihan sama minkä pentueen kasvattaja tekee koska se on ainoa oikea keneltä voisi harkita pentua. Toki jos ei halua kantaa rahaa yhdellekään toiselle kasvattajalle niin sitten ei ole vaihtoehtoja. Minulle on aina ollut kasvattajaa tärkeämpi se yhdistelmä. On monta kasvattajaa keneltä en ottaisi (ihan vaan siksi, että en halua tukea heidän toimintaa) mutta on myös moni kasvattaja joiden kanssa en koe, että meillä olisi mitään yhteistä mutta oikean yhdistelmän kohdalla voisin hyvinkin ajatella ottavani pentueen siltä kasvattajalta.
Summa summarum.
Mieti ennenkuin ostat, että keneltä ostat. Mitä allekirjoitat ja paljonko maksat. Mitä sillä rahalla saa ja mitä sillä rahalla tuet. Ihania koiria on maailma täys.
Note. Kuvien koirat ei liity tapauksiin millään tavalla ;)
Kennelliiton sitoumuskasvattaja ei kuitenkaan ole mikään tae siitä, että koirat tai pennut ovat hyvässä hoidossa tai, että kasvatustyötä pyöritetään ns. puhtailla jauhoilla.
Kasvattajaksi ei pääsee kuka tahansa.
Väärin. Mikäli sinulla on pari sataa ylimääräistä, jaksat ilmoittautua liiton kasvattajakurssille ja löydät itsellesi rotuyhdistyksen joka puoltaa sinun kasvattamista (jotkut yhdistykset vaatii puoltamiseen puhtaan rekisterin eläintenpidossa tms mutta suurin osa ei taida vaatia yhtään mitään). Eli hirveän hankalaa kasvattajaksi ryhtyminen ei ole.
Kasvattajalla on aina rodun paras mielessä.
Väärin. Ehkä omasta mielestään mutta harvemmin tämä on totta. Ikävä kyllä.
Nuori, innokas ja uusi kasvattaja ei välttämättä omaa niin paljon tietoa ja taitoa mitä vanhemmille kasvattajille on kertynyt linjoista / suvuista / yksilöistä. Totuus ei löydy jalostusnetistä vaan niissä kahdenkeskisissä keskusteluissa jossa myönnetään vaikkapa jalostusmatadorin olevan täysin allerginen tai jalostusnartun tappaneen kolme pentua. Näissä kohtaa uusi kasvattaja ei välttämättä tiedä tarpeeksi jotta voisi tehdä pentuepäätöksensä oikeilla tiedoilla.
Vastaavasti vanha ja kokenut kasvattaja on jo tehnyt kaiken. Hänellä on (todennäköisesti) oma ostajakunta, omat fanijoukot ja piirinsä. Vanhempi kasvattaja voi tehdä riskejä mitä nuoremmat ei voi koska vanhemman valta / se kokemus / jne. Totuushan on, että ei se vanhemman kasvattajan riskit ole yhtään vähäisempiä kuin nuoremman mutta se vaan pystyy perustelemaan pentueensa ikävuosilla ja kokemuksella.
Esimerkki todellisesta elämästä. Tekeillä on kokeneen kasvattajan pentue jossa uroksella on todettu lievä distichiasis silmissä. Nartulla on todettu lievä distichiasis sekä lasiaisen rappeutuma. Mikäli tämä pentue olisi aloittelevan kasvattajan pentue niin rotuharrastajat olisivat takajaloillaan huutelemassa miksi kukaan yhdistää silmäsairauksia jotka kertaantuu. Koska kyseessä on kokenut, monta vuotta kasvattanut ihminen kukaan ei kyseenalaista (ainakaan julkisesti) vaan todetaan, että "pakkohan sen on tietää mitä se tekee". Kukaan meistä ei kuitenkaan ole selvännäkijä. Mitä enemmän kasvattaa sitä enemmän uskaltaa ottaa riskejä ja sitä suurempi todennäköisyys on, että kaikki pennut ei ole terveitä.
Kasvattaja käyttää aina terveitä ja rodunomaisia koiria.
Väärin. Kasvattaja on ihminen kuten sinäkin. Hän tekee tahallisia ja tahattomia virheitä. Ikinä emme tiedä mitä vikoja pentueessa on ennenkuin pennut on maailmalla. Toki kasvattaja voi valistaa itseään katsomalla uroksen tai nartun aiempia pentueita tai vanhempien sisaruksia ja sen perusteella tehdä joitain johtopäätöksiä terveyden suhteen.
Meitä on kuitenkin moneen junaan. Jonkun mielestä allergia ei ole periytyvä sairaus (nillittinilliti, ei se olekaan vaan taipumus periytyy), toinen on sitä mieltä, että rakenteelliset viat ei periydy ja kolmas on sitä mieltä, että koiran luonne voi olla kuinka huono tahansa koska ei se kuitenkaan periydy. Uroksen omistajan vastuulla on kertoa rehellisesti koiran huonoista puolista sitä jalostukseen kysyvälle. Mutta miten käy jos omistaja pimittää tietoa? Tai ei ole sitä mieltä, että toistuvat epilepsiakohtaukset ovat vakavia koska ovat niin lieviä?
Kasvattajalla on oikeus tehdä minkälaisia sopimuksia tahansa.
Osittain tämä on totta. Suomessa on sopimusvapaus mikä käytännössä tarkoittaa, että kaksi täysi-ikäistä ihmistä voivat solmia minkä tahansa sopimuksen keskenään. Mikäli kasvattaja on allekirjoittanut kasvattajasitoumussopimuksen häntä kuitenkin sitoo Kennelliittoon päin seuraavat kohdat:
8. Myydessäni koiran teen siitä kirjallisen sopimuksen Kennelliiton vahvistamaa lomaketta käyttäen tai muuten kirjallisena samansisältöisenä. Kauppahintaan sisältyy rekisteritodistus ja kirjalliset
hoito-ohjeet. Jos Kennelliitto poistaa myymäni koiran rekisteristä, palautan kauppahinnan.
10. Luovuttaessani koiran sijoitukseen niin, että jalostusoikeus säilyy minulla, teen tästä kirjallisen sopimuksen Kennelliiton ”Sopimus koiran sijoituksesta” -lomaketta käyttäen tai muuten kirjallisena samansisältöisenä.
Näin ollen ja lauseiden välistä on tulkittavissa, että sopimus minkä kasvattajat tekee ostajan tai sijoituskodin kanssa tulee olla samansisältöinen kuin liiton omat sopimukset. Tämä vaan tuntuu olevan kovinkin hämärä käsite monille kasvattajille. Räikeimmät ylilyönnit mitä olen kuullut taitaa olla näitä "myyn koiran sulle täyteen hintaan, teet sille kaikki terveystutkimukset mutta mä sit omistan sen jalostuksellisesti ja otan kaikki pentuerahat jos se joskus sellaisia saa". Tai sitten sijoituskoirien täysin kohtuuttomat sopimukset (liian paljon pentueita, liian pitkiä aikoja tai vaikkapa sperman kerääminen). Suosittelen lukemaan liiton omat sopimukset ennenkuin allekirjoittaa kasvattajan tekemän sopimuksen, nimim. itse kämminnyt sopimuksensa pahasti. Pennulla on tapana sokeuttaa uutta omistajaa kovinkin suuresti joten kannattaa todella olla varovainen mitä sitä pentutuoksun huuruissa allekirjoittaa.
Olen tilivelvollinen kasvattajalle.
Väärin. Et ole. Toki oletusarvoisesti kasvattaja haluaa olla tukenasi pennun kanssa ja tahtoo auttaa mikäli tulee kysyttävää mutta sinä olet ostanut kauppatavaran ja se kauppatavara on sinun hyvässä ja pahassa.
Monessa asiassa kannattaa kuunnella pätevää kasvattajaa mutta yksi tärkeimmistä asioista mitä suosittelen opettelemaan on kyseenalaistaminen. Ei ole väärin ajatella omilla aivoilla. Jos vanhemmat on raskaita tankkeja niin todennäköisyys, että pentueeseen syntyy ihan kevyttä terrieri on häviävän pieni. Jos vanhemmilla on allergia tai kutisee niin on mahdollista, että pennullakin on allergiaa.
Joskus mietin ihmisiä jotka ovat ns. "kasvattajauskollisia". Eli ihan sama minkä pentueen kasvattaja tekee koska se on ainoa oikea keneltä voisi harkita pentua. Toki jos ei halua kantaa rahaa yhdellekään toiselle kasvattajalle niin sitten ei ole vaihtoehtoja. Minulle on aina ollut kasvattajaa tärkeämpi se yhdistelmä. On monta kasvattajaa keneltä en ottaisi (ihan vaan siksi, että en halua tukea heidän toimintaa) mutta on myös moni kasvattaja joiden kanssa en koe, että meillä olisi mitään yhteistä mutta oikean yhdistelmän kohdalla voisin hyvinkin ajatella ottavani pentueen siltä kasvattajalta.
Summa summarum.
Mieti ennenkuin ostat, että keneltä ostat. Mitä allekirjoitat ja paljonko maksat. Mitä sillä rahalla saa ja mitä sillä rahalla tuet. Ihania koiria on maailma täys.
Note. Kuvien koirat ei liity tapauksiin millään tavalla ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)