EMÄNTÄ

Kuka blogin takana piilee?
32 vuotta elämää nähnyt naishenkilö Helsingistä.

En ole ihan varma koska aivoihini pesiytyi ensimmäisen kerran ajatus amstaffista. Muistan kyllä miten messarin näyttelyssä (olisiko ollut 2004-2005) ulkoilupaikalla tuli vastaan brindlevalkea narttu ja se oli mielestäni maailman kaunein koira. Sähköpostistanikin löytyy kirjeenvaihtoa amstaffikasvattajien kanssa jo vuodelta 2006. Top 10-rotuihin amstaffi on siis kuulunut jo yli vuosikymmenen ja vaikka rotukirjo on siinä omassa top10-listassa aika kirjava ja vaihteleva niin amstaffi on loistanut kärkisijoilla joka vuosi.

Miksi sitten siinä kesti niin kauan? Vuonna '98 päätin, että otan oman koiran. Mutkien kautta luonani asui hetkellisesti ystäväni briardi mutta päädyin 2000-luvun alussa ulkomaille töihin eikä koiran ottaminen tuntunut kovin järkevältä. Palattuani Suomeen aloitin opiskelun eikä minulla ollut varaa saatika aikaa koiralle. Vasta yli kymmenen vuotta myöhemmin aika oli oikea ja rotu oli kirkkaan varma.

Keväästä 2010 lähtien metsästin amstaffia tosissani. Jokaisessa oli jatkuvasti joku vika, ei tuntunut omalta, "huonot" vanhemmat, väärä kasvattaja jne. Olin jo luopunut toivosta kun minulle ehdotettiin tuontikoiraa Unkarista. Olin myyty, vanhemmat olivat kauniita ja olin valmis ottamaan riskit jotka tulee tuontikoiran mukana. Kunhan se ei olisi uros. Eikä varsinkaan punainen.

Näillä spekseillä minulle sitten kotiutui punainen uros 16. päivä marraskuuta. Tiesin toki heti syntymästä, että ei tullut ihan sitä brindleä narttua mitä havittelin eikä se haitannut enää siinä vaiheessa. Tämä pieni koira oli jättänyt taakseen Unkarin lämmön ja nurmikentät ja laskeutui illalla Helsinki-Vantaan lentokentälle ensilumen saattelemana. Olisi varmaan pistänyt enemmän hanttiin jos olisi tiennyt, että talvesta tulee pitkä ja aivan äärettömän kylmä.

Siinä se sitten tuhnutti sylissäni. Jumi.

En silloin tiennyt mitä tuleman pitää. Miten paljon voi ihminen rakastaa ja vihata koiraa samaan aikaan. Miten sen aivoitukset ei ikinä varmasti selviä minulle ja miten vaikeaa Jumin kanssa oli ensimmäiset vuodet. Miten hankala itsepäinen, nuori amstaffinpoikanen voikin olla. Itsevarma ja sosiaalinen koira joka on pennusta lähtien kulkenut mukanani niin keskustan hälinässä kuin maaseudulla hevosten keskellä.

Olen onnekas kahden koiran omistaja joista molemmat koirat ovat toistaiseksi olleet täysin terveitä. Ei perinnöllisiä sairauksia, ei kummallisia ihottumia, ei selittelyjä ruokien sopimattomuuksista. Perusterveitä janttereita joiden kanssa on mukava harrastaa ja tehdä.