lauantai 29. syyskuuta 2012

16km takana, päivä edessä

Ihanat lauantaiaamut! Nukuimme pitkään ja heräsin vasta siinä 10 tienoilla. Sängystä suoraan ulkoiluvaatteisiin, koira hihnaan ja pihalle. Aurinkokin paistoi. Hetken siinä pohdin, että lähdetäänkö kävelemään ja mihin suuntaan kunnes päässä välähti, että fillarillakin pääsee.

Hain siis pyörän varastosta ja mietin, että pitääkö kipaista hakemaan kiinnitysvehkeet ja valjaat koiralle kun normaalisti Jumi on valjaista kiinni takaa ja mulla vielä sit varmistuksena edestä puolikurraava panta ja hihna. Päätin kuitenkin tehdä sen mitä olen jo kauan suunnitellut eli lähteä lenkille koiran kanssa niin, että se on mulla pelkästään hihnassa. Koiran ei silloin tarvitse vetää pyörää ja se antaa liikkumatilaa ihan erilailla pyörän vieressä. Silloin kun aloiteltiin pyöräilemään pelkkä puolikurra ja hihna olisi ollut mahdotonta sillä koira ei tajunnut, että pyörän vieressä piti juosta eikä sen edessä / takana ja pissoja ei voinut jäädä haistelemaan.

Pyöräily koiran kanssa on mukavaa ja kokeiluni sujui yllättävän hyvin, olin itsekin siitä hyvin hämmästynyt miten kauniisti Jumi jaksoi juosta. Sellainen mukava 16km lenkki tuli tehtyä ja tavoitteena toki AD ensi keväänä mahdollisesti :)


perjantai 28. syyskuuta 2012

Ostovimma

Mä en niin kestä. Pompalta (www.pomppa.fi) on tullut uusia värejä takkeihin. Normaalisti tykkään hillityistä väreistä (musta, ruskea, harmaa) mutta mikä olisikaan iloisempi talven kylmille päiville kuin tämä:

Pakko ehkä käydä ostamassa yksi tällainen Messarista joulukuussa....

Talvi on muutenkin hauskaa aikaa (ei oikeasti ole mutta se tulee enivei joten pakko riipiä edes jotain hauskaa tästä). Saa taas hinkata matalvireisiä koiria hallissa (Jumi on niin epä-hallikoira kun vaan mahdollista). Voin myös käyttää nahkapantoja mitä en raaski kesällä käyttää kun tuo koiranen kuitenkin pulahtaa uimaan tai käy rypeämässä jossain lätäkössä.

Olen jo vuoden verran kuolannut yhtä Nahka-Nastan valkoista nahkapantaa (www.mustijamirri.fi) ja mä en nyt jotenkin pääse siitä yli enkä ympäri. Ei mulle käyttöä sille ole muuta kuin, että se olisi niiiiiin siisti kun käydään esim. kaupungissa lenkillä (sen kerran puolessa vuodessa...).

Se on tämännäköinen mutta siinä on lisäksi keskellä kauniita timangeja ja ompeleita...




keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Kausi korkattu

Käytiin tänään ekaa kertaa piiiiitkään aikaan Hyvinkäällä uimassa. Jumi viihtyi yhtä hyvin kuin meressä, pieni uintihirviö. Kepa oli mukana jakamassa allasta mutta Kepan uintityyli on vielä vähän hakusessa... Lenkeillä korvatkin on ruvennut löytymään ja ehkä tämä pöllöilykausi jää parin päivän mittaiseksi :)


maanantai 24. syyskuuta 2012

Joskus raivostuttaa


Välillä mietin mitä pienen koiran pään sisällä oikein tapahtuu. Kivasta, mukavasta koirasta mennään hetkessä korvia (ja kuuloa!) kadottavaan teini-angsti-moodiin jossa mikään ei tapahdu ekalla, tokalla tai edes viidennellä käskyllä. Mun kukkahattu lensi nurkkaan taas viikonloppuna kun tuntui, että mikään ei mene perseaivoon asti perille.

Eikä tuo pahaa tee mutta missä vaiheessa on ollut ok jäkittää hihnassa tai karata paikallaolosta? Entä lällättäminen lelun kanssa? Kaikki työ tuntuu kuin olisi vedetty vessasta alas kun ei mikään mene perille. Sunnuntaina laumaan ei päässytkään niin helposti enää takaisin ja tänään mentiin sitten koko lenkki lyhyellä hihnalla. Ehkä tää tästä tai sit mulla on tosi kaunis talja kohta tossa olkkarin lattialla... :)



torstai 20. syyskuuta 2012

Ei pitäisi olla niin hätäinen...

... niin ei tulisi lauottua kaikennäköisiä turhuuksia. Jumin "virallinen" lausunto tuli Anu Lappalaiselta tänään. Jumi sai 0/0! Mä oon niin onnellinen! :)

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Eilinen DOBO ja tänpäivän jännitys

Eilinen DOBO meni loistavasti. Aivan ihanaa jälleen saada pomppia pallon päällä ja selvästi koirakin tykkäsi. Väsyttää kyllä niin koiran kuin omistajankin :) Pitää kyllä harkita sen oman pallon ostamista kun huomasin tunnin jälkeen, että veri kiertää taas niskassa. Doboilussahan osan tunnista koira on pallon päällä ja loppuajan omistajan pitäisi siellä pysyä. Harvinaisen vaikeaa välillä...

Sitten se tämänpäivän CT-tutkimus. Jumi kävi pieneläinkliniikalla Anu Lappalaisen luona jossa ensin oli ortopedin ja fyssarin tutkimukset. Ortopedi kopeloi käsin, fyssarin luona juostiin astinlaudoilla ja sensorimatolla ja seistiin vaa'lla jnejne. Todella mielenkiintoista puuhaa. Sitten vähän nukuttavaa ainetta kankkuun ja koira röntgeniin. Otettiin kuvat kyynäreistä sekä ylimääräiset selkä, kintereet, että olat. Kyynäreet pysyy samana eli 0/1. Olat, selkä ja kintereet puhtaat. Koiralla on tasapainoinen askel ja liikerata. Sai kehuja käytöksestään :) Selkäkuvat lähti liittoon lausuttavaksi spondyloosia varten ja samalla otettiin ristiselän kuva jossa näkyi lonkat. Oli edelleen puhtaat ja kauniit :)

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Onnea Kepa!

Jumi toivottaa blondille tyttöystävälleen Kepalle huisin paljon onnea syntymäpäivänään! Täältä pääset lukemaan Kepasta ja Kepan laumasta: http://pulan.nettisivu.org/

Jälkipuintia osa 2

Himmeet suunnittelemista ollu viimeiset päivät. Tänään sitten toteutettiin. Ensin parin tunnin lenkki jotta pahimmat höyryt saadaan pois. Eilen koira oli vajaalla annoksella ruokaa ja tänään sitten kaverin polkema namijälkeä. Ei ollut pitkä jälki, sellainen +/- 100m. Toisaalle poljin itse metsäpohjalle keppisuoran jossa 8 keppiä. Harmi vaan etten huomannut, että viereisellä tiellä oli mies joka oli juuri kävellyt juuri siihen oman namijäljen. Onneksi hän huomasi ja tuli asiasta kertomaan joten osasin olla varuillani.

Namijälki meni yllättävän hyvin. Nenä pysyi maassa, pientä seilaamista mutta suht tarkkaa työtä. Noita lisää! Keppijälki meni ihan ok, selvästi edelleen vähän hakusessa keppien nostot metsäpohjalta mutta hyvä siitäkin tulee. Pientä painostusta ilmassa keppijäljellä kun en antanut koiran edetä kepin yli. Jumi otti vähän paineita mutta kun vihdoin ilmaisi kepin palkkasin ja kehuin niin koira otti hyvin vastaan kehut ja jatkoi etsimistä erittäin tarmokkaasti.

Tätä nyt jatketaan niin pitkään kun kautta riittää. Jätetään tätä hautomaan sitten talven yli ja katotaan josko keväällä saisi tuotua kepit uudestaan jäljelle. Kyllä tää tästä :)

perjantai 14. syyskuuta 2012

Iiks Skriiks

Vähän jännittää ens viikko. Eteenkin keskiviikko. Ja vähän myös tiistai. Keskiviikkona Jumilla on kyynäreiden CT-kuvaus joten sen jälkeen onkin sit vähemmän epäselvää, että onko tuo ED-tulos todellakin 0/1 vai 0/0 vai 3/3 vai joku muu. Pelonsekaisin tuntein odotan sitä tutkimusta. Samalla pohdin tässä lompakon paksuutta, että ottais samalla röntgenit selkärangasta, kintereistä ja olkavarsista. Kun se ei kuulema monta satasta siihen päälle ole. Täytyy katsoa miten paljon lompakko on syönyt kahisevaa ens viikkoon mennessä...


Tiistaikin jännittää mutta vähän eri syistä. Jatketaan Jumin kanssa DOBOn jatkeiskurssilla ja aina uusi kurssi vähän jänskää. Jumi tykkäs siitä ekasta kurssista niin paljon, että päätin jatkaa ohjatusti vaikka tuollainen pallo maksaa suurinpiirtein saman verran kuin kurssi itsessään. Eikä mulla ole oikein tilaa edes säilyttää tuollaista palloa...






torstai 13. syyskuuta 2012

Seuraaminen on kivaa

Mun pieni suuri koira ♥
Vielä reilu kuukausi sitten seuraaminen ilman talutinta (tai taluttimen kanssa) oli melko mahdotonta koska koira jäi reilusti taakse, jätätti ja kaikki oli yhtä puuroa. Seuraamista ei voinut edes harkita ilman, että palkka oli näkyvissä. Koiran vire oli miinuksella ja tekeminen paskaa. Lelujen noudoissa koira lähti omille teilleen eikä tullut pyydettäessä.

Kävin Ruokosen tottissemmassa ja asiat vaan alkoi loksahtamaan paikoilleen. Juuri ennen semmaa aloitettiin naksuttimen käyttö ja Jannelta saatiin hyviä vinkkejä kulmien kautta patoamisesta.

Vire, paikka ja etäisyys ei vielä ole sitä luokkaa mitä haen mutta helvetin paljon lähempänä kuin mitä se oli aikaisemmin. Ja ekalla kierroksella koiran häntä on melkein jopa selän päällä :)

Treenipaikkana toimii yleinen puisto jossa liikkuu muitakin enkä olisi aiemmin ikinä uskaltanut palkata koiraa vapaasti.



Jälkipuintia

Kesän mittaan olen enemmän ja vähemmän aktiivisesti käynyt ajamassa jälkeä. Koko kesä- ja heinäkuu käytettiin itseasiassa pelkkään ilmaisun harjoitteluun; keppejä nosteltiin nurtsilta niin, että ilmaisu oli pomminvarma.

En tiedä mitä sen jälkeen tapahtui, ilmeisesti jonkinasteinen aivopieru ohjaajalta. Sen sijaan, että ilmaisujälki oltais asteittain siirretty metsään (eli suora jossa keppejä) niin päädyin suhaamaan pitkän jäljen jonne kepit oli tiputeltu. Lopputulos oli melko huono, kepit nousi ilman ongelmaa mutta jouduin ohjaamaan koiran vahvasti koska sen tapa tehdä töitä on huomattavasti laajemmalla skaalalla.

Sit tuli aivopieru numero 2. Korjataan tätä ongelmaa lisäämällä keppejä. Ei auttanut. Koira joka on muutenkin innoissaan jäljelle lähtiessään eikä osaa 100% nostaa keppejä metsästä sai peräänsä ohjaajan jonka korvista nousee savua. Koira meni lukkoon ja ohjaaja meni lukkoon ja päivä oli aika pitkälti siinä.

Tän fiaskon jälkeen päätin ettei keppejä merkata. Viimeinen keppi merkataan jotta tiedän mihin jälki päätyy. Jälki tallattiin vähän tiiviimmin ja keppejä oli jäljellä (en halunnut tietää miten monta). Ei se loistava jälki ollut, eikä keppejä noussut kuin 2/10 MUTTA
1) koira teki töitä aivan äärettömän hyvin
2) koira kävi varmistamassa kulmat todella hienosti ja haki jäljen uudestaan kun hävitti sen ilman apua
3) koira päätti jäljen merkkiin, eli koko jälki ajettiin vaikkakin seilattiin

Jumi siis ajaa aaltoillen jäljen ja ilm. niin, että kepit jää aina niiden risteyskohtien väliin koska törmätessä keppiin se nostaa sen mutta se ei hae niitä kuten esim. nurtsijäljellä.

Seuraava projekti ennenkuin kausi loppuu on siis saada pari tarkkaa namijälkeä alle ja kepit siirrettyä suoralla jäljellä metsään.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Suomen tuorein Muotovalio

Voi vitsit mikä päivä :D

Vaikka vähän "säälillä" sertti saatiin (eipä ollut kilpailua) niin arvostelu oli ihana ja PU-kehässä tuomari perusteli kakkoseksi jättämisen sillä, että Jumi kaipaa vielä massaa rungon ympärillä (ihan kun olisin kuullut tän aikaisemmin).

Tästä on hyvä jäädä lepäämään näyttelyistä hetken ja kuten tuolla veispuukissa jo mainitsin niin nyt kun koira on muotovalio niin oisko seuraava tavoite sit käyttövalio... *virne*    

Jumin arvostelu > ERI1, SA, PU2, SERT > FI MVA

"Erinomainen tyyppi. Urosmainen, vahva luusto, hyvät mittasuhteet, urosmainen pää, oikea ilme. Vahva kuono-osa. Hyvä purenta, vahva kaula. Hyvä ylä-linja & hännän kiinnitys. Hieman suora edestä, hyvin kulmautunut takaa. Pitkä, tilava rintakehä. Esiintyy ja liikkuu hyvin."

Ja koska mä en harrasta pönötyskuvia (ja se ainoa mitä otettiin on vielä kamerassa) niin tässä teille kuva tuoreesta valiosta tuoreen juustohampparin kanssa (joka toki syötiin myös kokonaisena kuin sorsa aikonaan...)