maanantai 16. maaliskuuta 2015

Ei kusihätä paskomalla lähre

Sattuipa silmään tuollainen sananlasku.
Tottahan se puhuu. Ei se ongelma poistu kuin oikealla tavalla poistamalla.

Elävä esimerkki tästä tuli taannoin vastaan. Ihmisillä on ilmeisemmin edelleen se käsitys, että koiria pitäisi "alistaa" ja johtajalla olla "alaisia". Selätetään, huudetaan, raivotaan ja tekemällä tehdään ongelmia sille koiralle. Kuvitellaan, että kovalla kädellä ja riistämällä tulee tuloksia.

Ystäväni tokaisi minulle viime viikolla, että hän ei ole koskaan tehnyt mitään erikoistemppuja koiralle tai kokenut tarvetta opettaa koiraa olla elämässä. Kyseessä on hyvin koulutettu harrastuskoira. No, ehkä juuri se, että ei ole ottanut asiasta (ainakaan etukäteen) ongelmaa on osittain ollut syy miksi koiralla ei edes ole resurssiongelmia.

Miten sitten tehdään resurssiongelma? (tähän ei pitäisi tähdätä, toim.huom)
Helposti.
- Kun koira syö vie siltä kuppi.
- Kun koira puree luuta vie siltä luu.
- Kun koira leikkii vie siltä lelu.
Voitteko kuvitella, että tätä vielä opetetaan koska "johtajuus" ja "osoita koiralle missä kaappi seisoo".

Mietitään vähän mitä koirasi oppii tästä:
- Ihminen tulee ja vie ruuan.
- Ihminen tulee ja vie ruuan.
- Ihminen tulee ja vie hauskuuden.
Mitä koirasi siis oppii? Ihminen on paha. Ihminen vie häneltä asioita. Mikä on koiran seuraava toiminta? Koira kertoo ihmiselle, että ei kannata tulla viemään hänen ruokaa murisemalla. Mennään vähän aikaa eteenpäin jossa omistaja jatkaa tätä turmion tietä (ja koira edelleen osoittaa, että ei kannata tulla mutta omistaja ottaa sen alemman tahon vittuiluna) niin pahimmassa tapauksessa koira käy päälle jos kokee uhkaa kun esim. syö.

Lopputulos: Onneksi olkoon, sait tehtyä itsellesi resurssiaggressiivisen koiran. Viemällä koiralta asioita kerroit sille, että niitä kannattaa suojella koska muuten joku tulee ja vie ne. Voi vielä kruunata koko touhun antamalla koirallesi selkää ja pyörittämällä sitä pitkin lattioita koska se vastaa tilanteeseen toimintamallilla jonka sinä olet saanut aikaiseksi. Tämähän on hyvä johtajuus. Vai miten se menikään?

Olisiko kuitenkin fiksumpaa todeta, että ei ainakaan kannata tehdä tällaista ongelmaa koiralle. Jos nyt välttämättä haluaa olla sörkkimässä sitä ruokakippoa kun koira syö (tai pentu osoittaa omimisen halua jo nuorena ilman, että omistaja on sitä edesauttanut) voi olla kaikkien eduksi työstää asiaa.

Aloita sillä, että kun menet ruokakupin lähelle niin lisäät siihen vaan ruokaa. Eli et ota edes kuppia pois koiralta vaan lisäät siihen joko ruokaa tai herkkuja. Jos koira syö luuta niin kiinnitä sen huomio kädessäsi olevaan vielä parempaan luuhun ja kun koira jättää vanhan luun voit poimia sen talteen. Tee samoin lelun kanssa. Älä vie koiralta pois mitään vaan vaihda. Kun koira luottaa siihen, että sinulta saa parempaa tai enemmän voit nostaa kipon pois ja taas lisäät siihen jotain. Voit nostaa luun koiran suusta ja taas annat sille jotain parempaa.

Mietitään mitä koirasi oppii tästä:
- Ihminen tulee ja minä saan lisää ruokaa.
- Ihminen tulee ja minä saan lisää herkkuja.
- Ihminen tulee ja minä saan enemmän hauskaa.

Lopputulos: Koirasi päästää sinut mielellään vierellesi. Tätä voi hyödyntää jälkeenpäin koulutuksessa ja kasvattaa koiran ja omistajan välistä suhdetta huomattavasti enemmän kuin se riistäminen ja selättäminen.

Itse en ole mikään suuri johtajuusteorian fani mutta moni on edelleen sitä mieltä, että johtajuusteoria on ainoa oikea. Näille siis suuntaan kysymykseni:
Kumpaa johtajaa sinä arvostat enemmän; sitä johtaja joka aamulla tulee ja vie sinun kahvikuppisi kädestä ennenkuin ehdit siitä juoda vai sitä johtajaa joka aamulla tulee ja vaihtaa kahvikuppisi vielä parempaan vastajauhettuun kahviin ja antaa sinun juoda sitä? Kummalle sinä tekisit mieluummin töitä?

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Voihan hammas sentään

Oli mukava torstaiaamu. Söin aamupalaa ja tein lähtöä rauhassa.
Hain koirille niiden perinteiset siankärsät ja ojensin ne. Jumi käänsi pään pois.

Minun ahne pikkupaska käänsi pään pois? Jotain oli vialla. Laitoin herkut pöydälle ja raotin huulia - automaattisesti siitä kohtaa mistä kulmuri on leikattu. Tiedättekö sen tunteen kun tajuat, että kaikki ei ole ok mutta kestää hetki ennenkuin pystyt prosessoimaan, että mikä on vinksallaan. No, siltä juuri minustakin tuntui. Katselin sitä suuta enkä ymmärtänyt kunnes koira avasi suun ja suurin etuhampaista avautui puolesta välistä. Jumilla oli hammas murtunut. Taas.

Itku meinasi siinä tulla. Olen avannut kuolleita eläimiä, pelastanut eläimiä joilla sykkii veret pihalle ja ollut mukana monessa liemessä. Silti oman koiran, sen elämänkoiran, tuska ja kipu sattuu sellaiseen paikkaan sydämessä ettei sitä pysty selittämään. Jouduin lähtemään siltä istumalta kuitenkin töihin joten koirat jäi keskenään kotiin.

Soitin hädissäni Anidenttiin. Sieltä todettiin, että aikaa olisi vasta parin viikon kuluttua. Sydämeni valui jonnekin vatsalaukun pohjalle. Kahden viikon kuluttua?! Olimme kuitenkin illalla menossa Mevettiin eturauhastulehduksen takia (on muuten ensimmäinen lajiaan reilu 4,5 vuoteen) joten ajattelin, että saan ainakin kipulääkkeet koiralle.

Perjantaina eläinlääkärissä tohtori nosti Jumin huulta ja totesi, että "ai hitto, on kyllä pahan näköinen" ja jo paskana ollut omistaja vajosi entisestään synkemmäksi. Saatiin tardakin-piikki persauksiin, kipulääkettä hammasta varten ja mentiin odottamaan laskua. Siinä kun odoteltiin puhelin soi. Kerrankin kannatti vastata tuntemattomaan numeroon... Helena (Jumia hoitava ell Anidentistä) soitti ja kysyi, että pääsisinkö maanantaina päivällä kun heille oli tullut peruutusaika. Otin kiljuen vastaan ajan.

Oli pitkä viikonloppu. Koiralla oli kipeää ja omistajalla sattui sieluun kun koiralla oli kipeää. Pitkästä aikaa toivoi, että maanantai tulisi mahdollisimman pian.

Ja tulihan se lopulta. Koirankin vointi oli sunnuntain aikana parantunut sillä se puolikas hammas joka oli aiheuttanut suurinta kipua niin oli kadonnut johonkin matkan varrella. Anidentissä Jumin suuta arviotiin jonka jälkeen rauhoitettiin ja sitten minä jätin pojan sinne leikkausta varten.

Kaksi tuntia myöhemmin menimme hakemaan Jumin ja tyyppiä oltiin vasta siirtämässä heräämöön. Leikkaus oli ollut vaativa sillä hammas oli murtunut ienrajan alle ja pirstaloitunut ikenen sisään. Hoitajan näytti leikkauskohtaa ja suussa oli varmaan parikymmentä (ellei enemmän) tikkiä. Sitten tuli se mitä en ollut ajatellut edes... Jälkihoito.

Koira ei saa syödä mitään kovaa, leikkiä rajusti, vetää, pureskella eli käyttää hampaita mihinkään seuraavaan 14vrk ettei tikit repeä. Okei mut hei, me puhutaan Jumista. Koira joka elää kun saa tehdä noita kaikkia. Lisäksi pitää varoa, ettei alakulmuri ala painamaan tikkejä auki ja niitä pitää huuhdella useampi kerta päivässä. Eli tylsääkin tylsempi kaksi viikkoa edessä - Jumi joutuu kanssani töihin ja saa muutenkin olla seurassani 24/7 kun taas Brio on yksin kotona. Lisäksi kotona on siivottu pois kaikki lelut ja puruluut, tyynyt tms.

Samalla katottiin juurihoidetun hampaan tilanne ja se näytti hyvältä (jes, sentään jotain hyvää). Parin viikon päästä kontrolli joten sormet ristiin, että tikit (ja hermo) säilyy siihen asti. Ja koko roska alta tonnin. Tää oli halpa keikka :P

En pystynyt ottamaan kuvaa hampaasta kun itseäni hirvitti se niin paljon niin käytän parin vuoden takaista kuvaa (jossa kulmuri vielä ehjä mutta pinta lohjennut) ja piirrän vaan sen hampaan joka oli murskana.

Tässä aiemmat hammashoidot


torstai 5. maaliskuuta 2015

Anna sen vaan purra

Kaupungissa (ja miksei maaseudullakin) tulee usein omistajia vastaan jotka mielellään sysää koirankouluttamisen jonkun muun niskoille. Siis oman koiransa kouluttamisen.

Olen jo aiemmin puurnannut täällä huonosti ohittavista koirista joten otetaan irtokoirat tällä kertaa suurennuslasin alle. Noh, ensinnäkin taajamaa-alueella koirien irtipito on kiellettyä jos se koira ei ole heti kytkettävissä. Heti kytkettävissä ei tarkoita viiden minuutin jälkeen ekasta "tänne" käskystä. Se ei myöskään tarkoita, että koirasi pääsee karkaamaan jonkun toisen koiran tai ihmisen luo. Ainakaan jos se on aggressiivinen tapaus (tai et tiedä, tai et osaa lukea koiraasi tai jotain muuta).

Pahin kaikista on tuo "anna sen vaan purra".
Tuon lauseen kuulee usein jos toinen koira karkaa minun koirien luokse. Tai sitten se lievennetty versio jossa todetaan, että "vois se sitä vähän pyörittää, että ottaisi opikseen". Hetkinen, mikäs logiikka se tuo on... Tämä toinen henkilö on siis niin patalaiska ettei jaksa kouluttaa omaa koiraansa siihen, että ei karkaisi toisten koirien luokse joten siksi ko. henkilö pyytää, että minun koirani tekisi jotain tarpeeksi pahaa, että karkaileva koira ottaisi opikseen. Vastuun siirtoa anyone?

Eli tämä vastaantulija haluaa, että minun hyvinkäyttäytyvät koirat jotka eivät rähise tai pure tai muutenkaan ole aggressiivisia oppisivat, että irtokoiria pitää purra tai hyökyttää koska irtokoirien omistajia ei jaksa kiinnostaa kouluttaa omia aggressiivisia koiriaan. Eli kun se sesse tulee hampaat irvessä kohti niin sen sijaan, että niitä juostaisi kiinni / otetaan kiinni / käskytetään / tai muutenkaan kouluteta niin tämä omistaja haluaa, että minun koirani ehdollistetaan puremaan. Tsiisuskraist. Oikeasti?




keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Tom of Finland

Maailman parhaimmat pannat. Oikeasti.
Kaverin "jämäpalasta" lähetin Seijalle toteutettavaksi.
Suvituikun "kotikutoiset" pannat on ihan kingi <3 Kiitos Seija.








tiistai 3. maaliskuuta 2015

Tulipa kerran...

//puurnaus alkaa

Tulipa kerran vastaan ihminen joka ajatteli, että hän tekee amstaffista työkoiran. Tällä ihmisellä ei tosin ollut minkäänlaista pohjaa koirien kouluttamisessa (jos ei satunnaista nakinheilautusta lasketa) saatika mitään oikeaa kokemusta viettien rakentamisesta tai viettikontrollista. Silti hän oli päättänyt harrastaa suojelua ja kasvattaa rodunomaisia työkoiria. Rodussa jonka "työ" on viimeksi ollut rinkikoirana oleminen. Rodun historiassa ei juurikaan ole henkilövartiointia nähty. Rotu jossa ollaan ylpeitä niiden ihmisrakkaudesta. Tämä ihminen meinasi nyt tehdä suojelukoiria. Jaa miksi? Koska ipo oli lähin harrastus mitä löytyy rodunomaisuuteen. Anteeksi mitä?

*tähän väliin facepalm*

Ei sillä, että ipoa ei saisi harrastaa amstaffilla - onhan minullakin ehkä omat mietteet lajista. Koen kuitenkin olevani astetta kehittyneempi ja haluavani kilpailla eikä vaan harrastaa. Minua kiehtoo jälki ja tottelevaisuus. Ne on yhtä kiinnostavia (jos ei jopa kiinnostavampia) kuin C-osa. Lisäksi en tunne vetoa lajiin sen takia, että se olisi rodunomainen vaan siksi, että se ei sitä ole. Miten paljon voimme koiriamme kouluttaa ja sitä rataa. Ei ole minun asia kertoa kuka saa tehdä ja mitä mutta en kyllä yhtään ihmettele kun väki maailmalla nimittelee amstaffiväkeä vitipäisiksi tällaisten sammakkojen takia.

Mainitsinko, että tämä henkilö kenestä kerroin alussa haluaa kasvattaa poliisille koiria? Jo pelkkä tuo toteamus kertoo minulle miten helv*etin huonolla pohjalla koko ihminen on edes liikenteessä. Poliisi joka valitsee malin jopa sakemannin yli. Sinne sekaan amstaffeja? Nauran ja itken samalla. Kyseessä on rodun kasvattaja. Rodun kasvattaja jonka kokemus ja osaaminen on tuolla tasolla - apua.

No, perse edellä puuhun ja sitärataa. Voin olla väärässä - voi olla, että kyseinen henkilö tekee tuloksen koirallaan mutta todennäköisempää on, että huomaa suojeluharrastuksen olevan lähinnä elämäntapa ja, että siihen kuuluu myös osiot a ja b. Hups.

puurnaus loppuu//

torstai 26. helmikuuta 2015

Saatanan vessapaperiCacibit

Käytiin Anun ja Nikin kanssa ulkomailla. Taas.
Mitä tekemässä kysyt. No niitä saatanan CACIBejä metsästämässä.
Ja Briolle serttejä.

Jumilla on kahdeksan CACIBia Suomesta. Ihan liikaa enkä jaksa sitä kiikuttaa Suomessa enää näyttelyissä kun ei siitä ole mitään hyötyä. Ulkomailta CACIBien saldo on 0. Ei sillä etteikö oltais yritetty.
Tallinassa
Liettuassa
Tartossa
Liettuassa uudestaan

Nyt sitten uusintayritys Tallinnassa. Ekan päivän näyttely oli ihan pelkkä rotunäyttely, terrierien erikoisnäyttely. Tuomarina Laura Cox ja tulos hyvinkin miellyttävä: Jumi oli PU1, SA ja VSP. Niki oli PN1, SA ja ROP. Jee!


Harmi vaan, että molemmat ovat jo Viron valioita ja näin sertit jäi saamatta (Brio pelkkä ERI1). Eli hyvillä mielin sunnuntain kansainvälistä näyttelyä kohti... Vaan miten kävi. Jumi oli PU2, edessään nuori joka nappasi cacibin ja Niki oli PN3, edessään junnu ja nuori. Molemmille siis vessapapericacibit. Mikä harmitus. Ja Brio taas vaan ERI1.

Onneksi lähdetään kohta taas reissuun... Jos sitten ensi kerralla paremmalla onnella.

maanantai 23. helmikuuta 2015

Domanssia, totta vai tarua?

Löysin 4Paws sivustolta erittäin hyvän jutun joka kiteyttää aika paljon asioita joista olen hyvin pitkälti samaa mieltä (oliko tarpeeksi ympäripyöreä lausahdus?). Olen ottanut vapauden suomentaa jutun mutta alkuperäisen löydät täältä: 4Paws University. Huomioi siis, että teksti ei ole minun kynästä. Here goes:

Dominanssi on yksi sana jonka todella, todella haluaisin poistaa koiraomistajien sanastosta.

Aloitan sanomalla, että se mitä ihmiset ajattelevat dominanssin olevan niin sitä se tuskin koskaan on. Itse asiassa niistä yli 4000 koirasta joiden kanssa olen työskennellyt ryhmissä ja yksityistunneilla viimeiset 15 vuotta, niin niissä en ole koskaan nähnyt käyttäytymistä jolla ei olisi järkevämpää selitystä kuin täydellinen dominanssi.

Aggressiivisuus ja dominanssi ei ole sama asia. Niillä ei ole sama merkitys. Vaikka koira esittää agressiota se ei tarkoita, että sillä olisi mitään tekemistä dominanssin kanssa.

Pelko. Turhautuminen. Puutteellinen koulutus. Oppimishistoria.

Nämä aiheuttavat kaikki käyttäytymisongelmat mitä näen. Ja ennenkuin vastaat tähän, että "mutta et työskentele aggressiivisten koirien kanssa", niin tiedä, että käytännön kokemukseni on rajoittuu pelkoon ja aggressioon. Teen näiden asioiden kanssa työtä joka päivä. Silti dominanssia ei siitä seasta löydy.

Pelko. Turhautuminen. Puutteellinen koulutus. Oppimishistoria.

Katso mitä tahansa käyttäytymistä jota pidät dominoivana ja kysy sitten itseltäsi, että olisiko jokin näistä selityksistä järkevämpi.

- Koira koirapuistossa joka murisee muille koirille. Pelkoa, ei dominanssia.
- Koira, joka ei "kuuntele", kun kutsutaan. Puutteellinen koulutus ja oppimishistoria, ei dominanssia.
- Koira, joka yrittää purra eläinlääkäriä. Pelkoa ja oppimishistoria, ei dominanssia.
- Koira joka taluttaessa hyökkää ja haukkuu muita koiria, mutta leikkii hyvin koirien kanssa koirapuistossa. Turhautuminen ja epätäydellinen hihnakoulutus, ei dominanssia.
- Koira, joka juoksee ulos etuovesta ja johtaa perhettään pitkälle ajomatkalle läpi naapuruston. Puutteellinen koulutus ja oppimishistoria, ei dominanssia.

En hylkää dominanssin tieteellistä käsitettä kokonaan. Täytyy kuitenkin muistaa, että se on hyvin monimutkainen, useilla määritteillä riippuen siitä kuka sitä määrittää ja mihin he sitä soveltavat. Ja jos se sana tulee kouluttajan suusta perustellen sillä erityisen opetusmenetelmän tai välineitä koulutukseen, niin silloin määritelmä ei ole lähelläkään oikeaa ja kouluttajalla on mennyt pelon ja turhauman merkit sivu suun tai jotain on mennyt pieleen koiran koulutusprosessissa.

Yksinkertainen ja tieteellisesti tarkka määritelmä dominanssista antaa Fil.toht. Patricia McConnell. "Ensisijainen pääsy parempiin resursseihin." Se on pohjimmiltaan se mitä se on. Kuka on ensimmäinen.

Voidaan siis asettaa kysymys, että kenellä - isommilla aivoilla ja peukaloillaan - on ensisijainen pääsy asioihin joita koira haluaa, koira vai ihminen? Vihje: Koirilla ei ole peukaloita. Tämä tarkoittaa, että evoluution suomalla onnella, sinulla on jo ensisijainen pääsy kaikkeen, koska koirasi ei voi saada ruokaa, vettä, leluja, jne., ilman sinun peukaloitasi... puhumattakaan ilman pankkikorttiasi.

Olet jo dominoiva. Ei tarvitse ravistaa, kellistää, roikottaa, tökkiä, nipistää tai järkyttää koira, ainoastaan käyttää viisaasti näitä ensisijaisia resursseja ja pyytää vastineeksi hyvää käytöstä.

Koirat eivät saa valita, missä he asuvat tai kenen kanssa ne asuvat. Ne eivät saa valita missä kävellä tai edes sen, että pääsevätkö pihan ulkopuolelle kävelemään. Ne eivät saa valita millä niitä ruokit tai koska. Ne eivät saa valita koirapuiston ja rannan välillä. Ne eivät saa valita, mille eläinlääkärille menevät tai mitä sairaanhoitoa ne saavat. Ne eivät saa valita pääsevätkö mukaan lomalle tai mihin koirahoitolaan ne viedään. Ne eivät saa valita, että asuvatko kanssasi loppuelämän vai viedäänkö ne takaisin koiratarhalle.

Niiden turvallisuus ja selviytyminen on altis meidän jokaiselle päähänpistolle.

Ja meillä on pakkomieli siitä olemmeko dominantteja koiraan nähden?

Sen sijaan, että kannat huolta siitä onko koirasi on dominoiva, tulossa dominoivaksi, tai luulee dominoivansa, keskity siihen mitä koirasi tekee. Koira murisee ihmisille, jotka yrittää viedä lelua. Koira hyppää keittiöntasolle kun olet valmistamassa ruokaa.

Sen sijaan, että yrität rankaista koirasi ajatuksia niin voimme keskittyä opettamaan koirillemme mitä haluaisimme heidän tekevän. Tässä kohtaa koulutus- tai käyttäytymisen muokkaussuunnitelma astuu kuvioon.

Dominanssi ei ole vain hyödyllinen käsite. Se turvautuu oletuksiin siitä, mitkä koira ajattelee. Et tule koskaan tietämään, mitä koirasi ajattelee.

Rehellisesti, en ole huolestunut siitä mitä koira ajattelee, olen huolestunut siitä mitä he tekevät. Ja kun ne ovat rentoja ja makaavat matolla katsellen minua odottaen jotain hyvää sen sijaan, että murisevat ja hyökkivät vierailijoita kohti olen jo ratkaissut ongelman ilman, että yritin lukea heidän ajatuksiaan.

Ja kyllä, tämä tarkoittaa myös kaikki roturisteytyksiä jotka syntyivät karkausvuonna täysikuun alle. Tai pitbulleja, rottweilereita sekä kaikkia muita rotuja joilla väitetään olevan erityiset aivot ja jotka oppivat eri tavalla kuin kaikki muut lajit tällä planeetalla.

Ja älä vain luota minun sanaani tässä dominanssi-kysymyksessä. Tässä tietoa ihmisiltä, jotka opiskelevat työkseen koirien ja susien käyttäytymistä:

http://img2.timg.co.il/forums/1_139885255.pdf
http://behavior.vetmed.ucdavis.edu/local-assets/pdfs/AVSAB_Dominance_Statement.pdfhttp://4pawsu.com/alphawolf.pdf

MUTKU

"Mutta entä ne koirat jotka asuvat samassa taloudessa ja tappelevat? Eikö se ole dominanssia?" Jälleen tämä vaatii meitä tekemään olettamuksia koirien ajatusmaailmasta ja olettamaan, että ne tappelevat mielikuvitteellisesta paikasta hierarkiassa.

Useimmiten kyse on monimutkaisesta resurssi-yhdistelmästä (mukaan lukien luoksepäästävyys omistajan luo, makuutilat, lelut, luut jne.) SEKÄ oppimishistoria. Toisin sanoen, kun tappelut alkaa, koirat elävät kohonneella stressitasolla ja ovat liian puolustavia, erityisesti tilanteissa tai paikoissa, joissa tappeluita on ennen tapahtunut.

Tässä artikkelissa kuvataan osuvasti "asemaan liittyviä aggressiota." Huomaa kuitenkin, että viittaus on lyhyt kohta, ei koko artikkeli. Koska on olemassa monia muita syitä, että koirat samassa taloudessa aloittaa tappelemisen.

http://www.whole-dog-journal.com/issues/13_4/features/Dog-Fighting-Behavior-Aggression_16214-1.html