Hakusanojen kirous

Tiesitkö, että Blogger tarjoaa minulle mahdollisuuden nähdä millä sanoilla ihmiset päätyy tähän blogiin? Suurin osa on "Jumi / Jumista / amstaffi". Osa sanoista on todella hauskoja eikä liity koiriin millään tavalla mutta iso osa on sanoja joista tulen todella surulliseksi kun mietin, että joku oikeasti haluaisi nähdä ehkä hieman eri Google-tuloksen kuin tämän blogin.

Nämä hakusanat ovat mm.
taistelukoirat video, taistelukoirat, tappajakoira, jne.

Aina yhtä surulliseksi minut tekee sen, että me (yhteiskunta) edelleen haluamme kutsua tiettyjä rotuja taistelu- tai tappajakoiriksi vaikka koiratappelut ovat olleet kiellettyjä vuodesta 1835. Siis 179 vuotta. Aika sitkeä nimi koiralla.

Olin taannoin ratikassa matkalla töistä kotiin. Minulla oli molemmat koirat mukana. Yleensä suosin omaa autoa mutta ajattelin, että koska Brio ei juurikaan ole kulkenut julkisilla kulkuneuvoilla niin olisi korkea aika tutustuttaa hänet rämiseviin laitteisiin ja ihmispaljouteen.

Kun ja jos kuljen julkisilla pyrin välttämään katsekontaktia ja keskittymään omiin koiriini. En jaksa sitä iänikuista tuijottamista ja kuiskittelua - varsinkaan silloin kun lööpit oli juuri huutanut miten "pitbullit raateli naisen". Kyseessähän oli American Bully eikä todellakaan amstaffi tai pitti tai ambulli. Olen sanonut tämän aikaisemmin ja sanon uudestaan; tervejärkinen amstaffi (muihin rotuihin en osaa ottaa kantaa) EI pure ihmistä eikä missään (normaali)tilanteessa osoita ihmistä kohtaan agressiivisuutta. 

Palaan nyt kuitenkin takaisin siihen ratikkamatkaan ennenkuin tämä teksti lähtee ihan raiteilta (pun intended). Siinä istuskelen ratikan takaosassa ja mussutan koirille jotain kun pysähdytään lintsin kohdalla. Vanhempi naishenkilö astuu sisään ja vilkaisee koiriani. Pysähtyy ja kysyy hyvin ystävällisesti, että:

- Ovatko nuo niitä taistelukoiria?
- Ei, nämä ovat seurakoiria, vastaan minä
- Ai, no sitten varmaan mietin jotain muuta rotua vastaa rouva, silittää Jumin päätä ja jatkaa matkaa etsien istumapaikkaa.

Tuo saatanasta oleva "nimike" tuntuu olevan juurtunut ihmisten mieliin. Tappaja. Taistelu. Tämäkään nainen ei sitä pahalla kysynyt vaan aidosti kuvitteli (?), että kyseessä oli ihan rotunimi. On kaikkien amstaffien omistajien (sekä myös muut saman nimikkeen alle niputetut rodut) vastuulla osoittaa, että nämä koirat ovat mitä mahtavampia myös ihan nimikkeellä seurakoira. Tai työkoira. Tai vaikkapa näyttelykoira. Ei nimi miestä pahenna sanotaan... Tässä tapauksessa pahentaa - pyrin itse tekemään kaikkeni, että lähipiirini osaa puhua rodusta jollain muulla termillä kuin taistelukoira ja, että korjaavat omaa lähipiiriä jos joku kehtaakin sanoa minun mussukoita taistelijoiksi.

Lue lisää:
Tappaja- ja taistelukoirat
Taistelukoirat Tanskan tyyliin
Koiran vaarallisin ystävä

Brion pää täyttää kohta 9kk

Brio jäljestää

Tässä Brion toka jälki. Eteenpäin mennään, tarkuutta pitää parantaa sekä motivaatiota. Tässä ensimmäinen "mutka" mukana, eli loiva kaari.

Voihan hammas sentään

Perjantaiaamu valkeni kauniina ja aurinkoisena. Vätystelin sängyssä enkä halunnut nousta - olihan kello vasta hieman vajaa puoli kuusi. Jumi nukkui selällään mun vieressä niin, että sen pää oli mun vatsan päällä. Rapsuttelin sitä hetken kun silmissä välähti jotain mikä oli väärin. Samaisella punaisella sekunnilla olin täysin hereillä ja tutkin Jumin suuta - tottahan se oli - koiralla oli katkennut oikea kulmahammas. Perkele!

Olin kuin neuloilla koko aamun ja odotin kuin kuuta nousevaa Apexin aukeamista. Heti kahdeksalta soitin ja kysyin koska Koljoselle löytyisi aika. Ensimmäinen vapaa aika löytyi vasta parin viikon päästä. Otin ajan vastaan, suljin puhelimen ja sitten tuli hysteerinen itku. Koiran puolesta, minun puolesta, harrastusten puolesta. Soitin kaverille puolihysteerisenä, että mistä löydän jonkun toisen taitavan hammasspesialistin ja hän ohjasi minut Anidentin puoleen. Soitto sinne ja eläinlääkäri Helena Kuntsi-Vaattovaara lupasi ottaa minut ylimääräisenä päivän päätteeksi.

Puoli neljältä kurvasin Anidentin pihaan ja neljältä oltiin päätetty, että koiralle tehdään pulpa-amputaatio ja Jumi oli jo leikkauspöydällä ja minä matkalla kahville. Palasin siinä hiukan viiden jälkeen hakemaan koiraa mutta minut pyydettiin sisälle katsomaan rtg-kuvia. Helena kävi hyvin tarkasti läpi mitä hän oli löytänyt ja miksi pelkkä pulpa-amputaation hoitovaste olisi huono. Hammas oli katkennut niin syvältä, että verenvuoto olisi ollut todennäköistä ja onnistuneen pulpa-amputaation vaatimus on, että verenvuotoa ei olisi. Näinpä sitten päädyimme juurihoitoon.

Hammas juurihoidettiin, hiottiin ja paikattiin muovipaikalla. Reilun kuukauden päästä mennään tekemään koko homma uusiksi. Hintaa tälle operaatiolle tulee noin 1200e /kerta, eli ~2400e yhteensä. Ihanan halpaa mutta ainakin tiedän, että Jumi on hyvissä käsissä. Äärettömän mukava hoitohenkilökunta ja eläinlääkäri, perusteellisesti käytiin läpi mitä voidaan tehdä ja mikä kannattaa. Voin kyllä suositella (mieluiten kuitenkaan näitä ei tarvitsis tapahtua ollenkaan)!

Kuvissa järjestyksessä; ennen tapahtumaa, katkennut hammas ja hoidettu hammas.

Tuomarikolleegiossa

Jumi kävi jälleen tuomarikolleegiossa viihdyttämässä. Paikalla oli seitsemän amstaffia ja kaksi tuomarioppilasta. Molemmat saivat tuomarioikeutensa, onnea heille siis.

Sorruin...

...taas ostamaan koirille uudet pannat. "Vanhat" ei enää mene Brion kaulaan kun se on kasvanut niin hirrrveästi. Oli siis pakko tilata uudet pannat (ja hihnat ja näyttelynumero-klipsiä). Iso kiitos jälleen kerran Suvituikun pannoille!

1+1 = 2

Jos yksi koira on ihana eikö kaksi ole silloin aivan yli-ihanaa? Näin sitä voisi kuvitella... En ole pentuihminen ja oikeasti voisin vaihtaa sen koko ensimmäisen (tai peräti puolentoista) vuoden vaikkapa omaan rauhaan. Kun pentu tulee kotiin niin se rikkoo taas kaiken - rutiinit, tavarat ja hermot.

Ensinnäkin. Ihan kamala huomata miten vanha Jumi onkaan... Ikää ei ole kuin 3,5v mutta silti sen käyttäytyminen on siirtynyt siitä pentumaisesta rasavillistä sellaiseen kylmänviileään aikuismaisuuteen sen myötä kun pentu tuli taloon. Rauhoittuminen on jo tuttua huttua, aamuisin tekee mieli nukkua pitkään, ei haittaa vaikka koko päivän viettäisi sisällä ja mukavuudenhalu vie joskus mennessä. Kyllähän se pennun kanssa riehuu mutta ero korostuu esim. tavatessa jonkun uuden ihmisen. Mitä enemmän Brio innostuu sitä passiivisempi ja jalat maassa Jumi on. Aikuiset koirat vaan on <3

Nukkuminen. Pentu jaksaa nukkua noin yhdeksään asti jonka jälkeen se käy hakemassa lelun ja tulee sänkyyn pomppimaan. Väsytät sen päivän mittaan 10km lenkillä, aivojumpalla ja vapaanajuoksentelemisellä ja illalla pentu haluaisi vielä leikkiä ja puuhastella kun "vanhus" jo kuorsaa. Kun mikään ei riitä pennulle. Se nukkuu mielellään öisin ja riehuu päivät. Jos olen tehnyt etäpäivää kotoa käsin pentu nukkuu noin kahteentoista jonka jälkeen se alkaa kiertämään kehää olohuoneen ympäri kuin vangittu jellona. Ei ole helppoa olla nuorimies jonka housuissa on muurahaisia.

Työpäivät. Ennenkuin Brio tuli taloon Jumi vietti seesteisiä päiviä nukkuen - mihinkään ei oltu kajottu ja tuhoamiset oli pelkkä paha muisto vain. Nykyään jännitän taas sydän kurkussa, että mitä suljettujen ovien takana odottaa. Eilen minua odotti litra mustapippuria sängyssä ja teepusseja eteisessä (muistetaan, että kaikki tavara on pingotettujen kaapinovien takana jottei koirat pääse niihin käsiksi). Muutama viikko sitten (blogista löytyy kuva) 3kg jauhoja pitkin eteistä ja kettiötä. Kun illalla viihdyttää pentua sinne klo 23-24 saakka (= ei anna sen mennä nukkumaan) ja lähtee töihin niin, että työpäivä on 7-15 ja kiiruhtaa siitä kotiin niin todennäköisesti koirat ei ole ehtinyt tehdä suurempaa tuhoa... Harmi vaan, että se "oma aika" on vähän kortilla.

Resurssit. Meillä on luita ja leluja pitkin lattioita. Isompi ei jaksa kovin ottaa hernettä jos joku tallustaa tai käy luun lähellä kun sitä syö. Pienemmän rutina alkaa käymään heti jos joku talouden elukoista lähestyy kahta metriä lähemmäs. Tämän kanssa ollaan tehty hommia koska meillä kotona vallitsee rauha ja rakkaus ;) eikä kellään ole tarvetta rutista yhtään. Sitten kun luut on syöty ja jätetty niin vanhemman mielestä ne ovat hänen. Vartioi niitä ihan jopa asunnon toisesta päädystä jonka jälkeen luut lähtee huilimaan pariksi päiväksi jonka jälkeen ne voi lisätä lelukoriin ilman ongelmaa.

Litrahuuli ja sen kaverit. Kuva Mona Nuuttinen.

Äänet. Kumpikin koira on hyvin hiljainen eli ei ole mitään rappuhaukkumista tms. Mutta ne kuulee kaiken mitä omassa kodissaan tapahtuu. Hyvä esimerkki oli nyt pääsiäisenä kun söin joku ilta sipsejä.  Koirat oli siis koko päivän riehumassa ja illalla uni maistui molemmille. Jumi tapansa mukaan nukkuu sohvalla mun vieressä, ja Brio sängyssä pitkin pituutta. Heikkona hetkenä päätin lahjoa Jumia yhdellä sipsillä. Hiljaa käsi kävi pussissa ja annoin sille sipsin. Se rouskutteli kerran (!) ja nielaisi. Samassa saatanan sekunnissa kuuluu makuuhuoneesta kynsien rapinaa ja seuraavassa hetkessä herra Palikka istuu mun edessä sen näköisenä, että "jaa, täälläkö niitä makupaloja tarjottiin". Siis wtf? Ja silti ne "tänne perkele nyt heti" menee kuin kuurolle korville.

Ihan helvetin rasittavia nuo kaksi on mutta silti niin rakkaita. Urpåt.

Hampaat kiitos

Purenta on iso osa koiraa. Iso osa näyttelyitä ja iso osa koiran hyvinvointia.
Briolla ensimmäiset hampaat alkoi tippumaan siinä 4,5kk iässä. Ensin pienet etuhampaat, sitten väli- ja takahampaat. Kulmureita oli mukavasti tuplana muutaman viikon.

Reilun viikon verran heiluttelin kulmureita mitä kerkesin, revitin leluja, yllytin koiria repimään keskenään lelua ja olin menettää järkeni - tähänkö se ura sitten katkeaa - huonoon purentaan? Sitä haluaa tehdä kaikkensa, että purenta olisi hyvä ja pohdin jo eläinlääkärin pihtejä.

Mikään neljästä kulmureista ei heilunut edes sitä vähääkään. Yläkulmureissa oli selvät tuplat, alakulmureissa vähemmän selkeät. Uudet alakulmurit kasvoi vanhojen sisäpuolella. Olin todella huolissani ja veivasin koiran suuta suurinpiirtein kaiken sen ajan mitä yhdessä vietettiin. Lopulta sitten lähti eka alakulmuri. Huokaisin helpotuksesta kunnes tuli seuraava murheenkryyni - mitä jos se alakulmuri joka on siellä keskellä suuta ei nyt lähdekään tulemaan oikealle paikalle...

Alla olevassa kuvassa on alakulmuri juuri lähtenyt, yläkulmurit tiiviisti kiinni. Vasen kuva on otettu vähän edestä ja oikea enemmän sivulta. Oikealla olevassa kuvassa näkyy se rauta-alakulmuri siellä suun keskellä. Kuva havainnoillistaa hyvin miten syvällä se alakulmuri siellä oli.

Kaiken kaikkiaan pari viikkoa koin kauhunhetkiä ja odottelin hampaiden tippumista. Ylläolevassa kuvassa rauta-yläkulmuri ehti kasvaa vielä useamman millin ennenkuin maitohammas tipahti. Allaolevassa kuvassa on viimeinen kulmuri ja sitä myötä viimeinen vaihtunut hammas. 

Ehkä me omistajat ollaan liian herkästi lähdössä poistattaa kulmureita. Ne tipahtaa aikanaan ja niitä täytyy välillä avittaa repimällä leluja tai antamalla jotain sitkeitä ruokia. Totuushan on, että luonnossa koira kuolisi aika nopeasti jos siltä vaihtuisi kulmurit ilman, että sieltä on hyvällä vauhdilla tulossa uudet. Hampaaton koira kun ei tapa kovin monta asiaa.

Ja Briolla on tätänykyään priima purenta.

Kauniit ja terveet

Nyt on Jumin kaikki terveystutkimusiässä olevat pennut käyneet luustokuvissa. Ja kauniin tuloksin - A/A, A/B, B/B x 2 ja C/C. Kaikilla kyynäreet 0/0. Tuo C/C on kuvissa varustettuna todella siisitillä lonkilla (hiukan matalat maljat) ja kun olen nähnyt mitä kaikkea tuohon C-kirjaimeen mahtuu niin alkuun jopa vähän ihmettelin, että mitenkä näin "huonot" kirjaimet annettu. Ei kuitenkaan vellota kirjainten keskellä - koira on terve ja kuvien perusteella lonkat ei ainakaan tule oireilemaan missään vaiheessa.

VV-pentutreffit

Sunnuntaina pakkasin koirat autoon ja lähdettiin koko kööri Lohjalle pentutreffeihin. Jumilla on kolme pentuetta josta kaksi on Villa Vappulan kennelin pentueita. Siellä paikalla oli melkein koko B-pentue ja yksi edustus A-pentueesta.

 Kaikki pennut ovat kehittyneet kovasti ja nätisti, oikein tyytyväinen saa olla kasvattaja. Nuoriahan ne on vielä mutta hyviltä ja lupaavilta näyttävät kaikki :) Pennut sai mennä riehumaan kera Brion aidatulle pihalle ja Jumi kera A-pentueen Armin jäivät "yläpihalle" hengailemaan. Tai lähinnä juoksemaan itsensä piippuun... Päivään kuului lisäksi vähän näyttelytreeniä, vähän ruokaa, vähän korvienteippausta ja paljon amstaffipusuja.

Kevättä rinnassa

Iteltä meni jalka rikki joten koirat saa ulkoilla hyvinkin vapaasti. Ei vaan kerrota nurmikon omistajalle joka saattaa ihmetellä kauniin nurtsin mylläystä...

Treenipäivitystä

Treenaamisesta taas vähän kun tuntuu, että sitä vaan treenaa eikä kirjoita mistään mitään ja sit ihmetellään parin kuukauden päästä kun tuntuu, että "samaa olen joskus yrittänyt mutten muista miten meni".

Jumi:
Tällä hetkellä viretaso ihan ok, tykkää tehdä, on innokas ja helppo innostaa. Paikka on valunut aivan liian eteen eli sitä korjataan "tutittamalla" tai lähinnä tarjoamalla koiralla kiintopistettä. Takapalkka on otettu taas käyttöön ja sitä harjoitellaan pienin askelin. Aiemmin ongelmana ollut täysi tiltti palkalle, nyt opetellaan sekä kentällä, että kotona palkkaketju (tee minulle saat palkkaa). Käännökset melkoista kuraa mutta auta armias kun niihinkin tuli apua kun paikka siirtyi oikeaan kohtaan - perse lentää kuin ikinä olisi muuta tehnytkään. Kesän projektina on lisäksi saada hyppynouto ja a-nouto kuntoon.

Brio:
Junnataan kirjaimellisesti paikalla :)
Brio siis seuraa tällä hetkellä edelleen ilman käskyä (käsky pitäisi opettaa pikkuhiljaa). Seuraamista on pitkitetty pariin-kolmeen askeleeseen ja sivulletulot sujuu äärettömän hienosti. Pikkukoiralla on järjetön nälkä josta syystä sitä on helppo opettaa. Jäävät väärinpäin sujuu ihan mukavasti, ei kovin nopeasti mutta nopeutta ei tällä hetkellä vaadita. Tämän hetken suurin päämäärä on saada koira toimimaan kotikentällä niin, että seuraamista voi koko ajan viedä eteenpäin (lisää askelia ja vaikeusastetta) ja samoja asioita (kontakti, askeleen seuraamista, jäävät) voi toteuttaa erilaisissa ympäristöissä ja ihmisistä huolimatta.

Jälkikausi poks. Ja vähän muutakin.

Todella vajaata tämä poustaaminen tänne blogiin viime aikoina. Väsyttää ja kevät ja kaikkee tekemistä koko ajan. Tai ainakin koirilla - kuten kuvasta saattaa näkyä.

Ahkerasti ollaan käyty treenaamassa ja jälkikausikin korkattu... vähemmän kauniisti.

Jumin jälki:

~100m pitkä, kahdella kulmalla. Ruokaa kulmissa. 

Koko jälki oli yhtä koohottamista, nenä nousi, ei keskittynyt. Linnut oli käynyt syömässä namit joten jälki oli täysin tyhjä. Sen verta nostin kierroksia tästä, että talloin uuden ~10m pitkän tarkkuusjäljen jonka ajoin heti. Edelleen koohotti mutta oli huomattavasti tarkempi ja parempi. Ensi kerralle täytyy varmistaa, että namit pysyy maassa vahvisteena ja oikeasti saada se tekemään työtä.

Brion jälki:

Reilu 10m pitkä jälki jossa namit sekä kantapään, että varpaiden kohdalla. Askeleet oli turhan lähekkäin toisiaan joten jälki meni jarruttaessa ja koiran syödessä. Ensi kerralle täytyy ottaa pidempää askelta jolloin toivon mukaan harjoitukseen tulee mukaan vähän muutakin kuin suu auki kulkeminen.

Viime viikonloppuna oli Marian semma. Aivan äärettömän antoisaa taas, olin molempien koirien kanssa. Suurin anti oli varmasti se, että Jumille täytyy nyt tehdä se takapalkka kuntoon jotta saadaan suorituksiin varmuutta (palkkaa ei tule koko ajan vaan vasta lopuksi) ja virekestävyys kehittyy. Brion kohdalla pitää lisätä tarkuutta siihen mistä tulee liksaa, eli seuraamisessa palkka taaemmas koska on turhan edessä ja minä kun en halua tutittaa.

Tästä suivaantuneena kokeilin Jumille käsiapua niin, että "sidoin" (pidän paikallani) käden reiteen (turhankin taakse) ja helpotin seuraamista käsiavuilla. Jumankekka. Sehän kääntyy. Ja hyvin. Siis toudella hyvin. Nyt kun sen vaan sais siirrettyä fiksusti tuohon tekemiseen niin olisi tosi bueno. Enhän ole kuin vasta kerran uudelleenkouluttanut seuraamisen joten eiköhän toinen kerta olisi jo ihan paikallaan ;)