tiistai 3. maaliskuuta 2015

Tulipa kerran...

//puurnaus alkaa

Tulipa kerran vastaan ihminen joka ajatteli, että hän tekee amstaffista työkoiran. Tällä ihmisellä ei tosin ollut minkäänlaista pohjaa koirien kouluttamisessa (jos ei satunnaista nakinheilautusta lasketa) saatika mitään oikeaa kokemusta viettien rakentamisesta tai viettikontrollista. Silti hän oli päättänyt harrastaa suojelua ja kasvattaa rodunomaisia työkoiria. Rodussa jonka "työ" on viimeksi ollut rinkikoirana oleminen. Rodun historiassa ei juurikaan ole henkilövartiointia nähty. Rotu jossa ollaan ylpeitä niiden ihmisrakkaudesta. Tämä ihminen meinasi nyt tehdä suojelukoiria. Jaa miksi? Koska ipo oli lähin harrastus mitä löytyy rodunomaisuuteen. Anteeksi mitä?

*tähän väliin facepalm*

Ei sillä, että ipoa ei saisi harrastaa amstaffilla - onhan minullakin ehkä omat mietteet lajista. Koen kuitenkin olevani astetta kehittyneempi ja haluavani kilpailla eikä vaan harrastaa. Minua kiehtoo jälki ja tottelevaisuus. Ne on yhtä kiinnostavia (jos ei jopa kiinnostavampia) kuin C-osa. Lisäksi en tunne vetoa lajiin sen takia, että se olisi rodunomainen vaan siksi, että se ei sitä ole. Miten paljon voimme koiriamme kouluttaa ja sitä rataa. Ei ole minun asia kertoa kuka saa tehdä ja mitä mutta en kyllä yhtään ihmettele kun väki maailmalla nimittelee amstaffiväkeä vitipäisiksi tällaisten sammakkojen takia.

Mainitsinko, että tämä henkilö kenestä kerroin alussa haluaa kasvattaa poliisille koiria? Jo pelkkä tuo toteamus kertoo minulle miten helv*etin huonolla pohjalla koko ihminen on edes liikenteessä. Poliisi joka valitsee malin jopa sakemannin yli. Sinne sekaan amstaffeja? Nauran ja itken samalla. Kyseessä on rodun kasvattaja. Rodun kasvattaja jonka kokemus ja osaaminen on tuolla tasolla - apua.

No, perse edellä puuhun ja sitärataa. Voin olla väärässä - voi olla, että kyseinen henkilö tekee tuloksen koirallaan mutta todennäköisempää on, että huomaa suojeluharrastuksen olevan lähinnä elämäntapa ja, että siihen kuuluu myös osiot a ja b. Hups.

puurnaus loppuu//

torstai 26. helmikuuta 2015

Saatanan vessapaperiCacibit

Käytiin Anun ja Nikin kanssa ulkomailla. Taas.
Mitä tekemässä kysyt. No niitä saatanan CACIBejä metsästämässä.
Ja Briolle serttejä.

Jumilla on kahdeksan CACIBia Suomesta. Ihan liikaa enkä jaksa sitä kiikuttaa Suomessa enää näyttelyissä kun ei siitä ole mitään hyötyä. Ulkomailta CACIBien saldo on 0. Ei sillä etteikö oltais yritetty.
Tallinassa
Liettuassa
Tartossa
Liettuassa uudestaan

Nyt sitten uusintayritys Tallinnassa. Ekan päivän näyttely oli ihan pelkkä rotunäyttely, terrierien erikoisnäyttely. Tuomarina Laura Cox ja tulos hyvinkin miellyttävä: Jumi oli PU1, SA ja VSP. Niki oli PN1, SA ja ROP. Jee!


Harmi vaan, että molemmat ovat jo Viron valioita ja näin sertit jäi saamatta (Brio pelkkä ERI1). Eli hyvillä mielin sunnuntain kansainvälistä näyttelyä kohti... Vaan miten kävi. Jumi oli PU2, edessään nuori joka nappasi cacibin ja Niki oli PN3, edessään junnu ja nuori. Molemmille siis vessapapericacibit. Mikä harmitus. Ja Brio taas vaan ERI1.

Onneksi lähdetään kohta taas reissuun... Jos sitten ensi kerralla paremmalla onnella.

maanantai 23. helmikuuta 2015

Domanssia, totta vai tarua?

Löysin 4Paws sivustolta erittäin hyvän jutun joka kiteyttää aika paljon asioita joista olen hyvin pitkälti samaa mieltä (oliko tarpeeksi ympäripyöreä lausahdus?). Olen ottanut vapauden suomentaa jutun mutta alkuperäisen löydät täältä: 4Paws University. Huomioi siis, että teksti ei ole minun kynästä. Here goes:

Dominanssi on yksi sana jonka todella, todella haluaisin poistaa koiraomistajien sanastosta.

Aloitan sanomalla, että se mitä ihmiset ajattelevat dominanssin olevan niin sitä se tuskin koskaan on. Itse asiassa niistä yli 4000 koirasta joiden kanssa olen työskennellyt ryhmissä ja yksityistunneilla viimeiset 15 vuotta, niin niissä en ole koskaan nähnyt käyttäytymistä jolla ei olisi järkevämpää selitystä kuin täydellinen dominanssi.

Aggressiivisuus ja dominanssi ei ole sama asia. Niillä ei ole sama merkitys. Vaikka koira esittää agressiota se ei tarkoita, että sillä olisi mitään tekemistä dominanssin kanssa.

Pelko. Turhautuminen. Puutteellinen koulutus. Oppimishistoria.

Nämä aiheuttavat kaikki käyttäytymisongelmat mitä näen. Ja ennenkuin vastaat tähän, että "mutta et työskentele aggressiivisten koirien kanssa", niin tiedä, että käytännön kokemukseni on rajoittuu pelkoon ja aggressioon. Teen näiden asioiden kanssa työtä joka päivä. Silti dominanssia ei siitä seasta löydy.

Pelko. Turhautuminen. Puutteellinen koulutus. Oppimishistoria.

Katso mitä tahansa käyttäytymistä jota pidät dominoivana ja kysy sitten itseltäsi, että olisiko jokin näistä selityksistä järkevämpi.

- Koira koirapuistossa joka murisee muille koirille. Pelkoa, ei dominanssia.
- Koira, joka ei "kuuntele", kun kutsutaan. Puutteellinen koulutus ja oppimishistoria, ei dominanssia.
- Koira, joka yrittää purra eläinlääkäriä. Pelkoa ja oppimishistoria, ei dominanssia.
- Koira joka taluttaessa hyökkää ja haukkuu muita koiria, mutta leikkii hyvin koirien kanssa koirapuistossa. Turhautuminen ja epätäydellinen hihnakoulutus, ei dominanssia.
- Koira, joka juoksee ulos etuovesta ja johtaa perhettään pitkälle ajomatkalle läpi naapuruston. Puutteellinen koulutus ja oppimishistoria, ei dominanssia.

En hylkää dominanssin tieteellistä käsitettä kokonaan. Täytyy kuitenkin muistaa, että se on hyvin monimutkainen, useilla määritteillä riippuen siitä kuka sitä määrittää ja mihin he sitä soveltavat. Ja jos se sana tulee kouluttajan suusta perustellen sillä erityisen opetusmenetelmän tai välineitä koulutukseen, niin silloin määritelmä ei ole lähelläkään oikeaa ja kouluttajalla on mennyt pelon ja turhauman merkit sivu suun tai jotain on mennyt pieleen koiran koulutusprosessissa.

Yksinkertainen ja tieteellisesti tarkka määritelmä dominanssista antaa Fil.toht. Patricia McConnell. "Ensisijainen pääsy parempiin resursseihin." Se on pohjimmiltaan se mitä se on. Kuka on ensimmäinen.

Voidaan siis asettaa kysymys, että kenellä - isommilla aivoilla ja peukaloillaan - on ensisijainen pääsy asioihin joita koira haluaa, koira vai ihminen? Vihje: Koirilla ei ole peukaloita. Tämä tarkoittaa, että evoluution suomalla onnella, sinulla on jo ensisijainen pääsy kaikkeen, koska koirasi ei voi saada ruokaa, vettä, leluja, jne., ilman sinun peukaloitasi... puhumattakaan ilman pankkikorttiasi.

Olet jo dominoiva. Ei tarvitse ravistaa, kellistää, roikottaa, tökkiä, nipistää tai järkyttää koira, ainoastaan käyttää viisaasti näitä ensisijaisia resursseja ja pyytää vastineeksi hyvää käytöstä.

Koirat eivät saa valita, missä he asuvat tai kenen kanssa ne asuvat. Ne eivät saa valita missä kävellä tai edes sen, että pääsevätkö pihan ulkopuolelle kävelemään. Ne eivät saa valita millä niitä ruokit tai koska. Ne eivät saa valita koirapuiston ja rannan välillä. Ne eivät saa valita, mille eläinlääkärille menevät tai mitä sairaanhoitoa ne saavat. Ne eivät saa valita pääsevätkö mukaan lomalle tai mihin koirahoitolaan ne viedään. Ne eivät saa valita, että asuvatko kanssasi loppuelämän vai viedäänkö ne takaisin koiratarhalle.

Niiden turvallisuus ja selviytyminen on altis meidän jokaiselle päähänpistolle.

Ja meillä on pakkomieli siitä olemmeko dominantteja koiraan nähden?

Sen sijaan, että kannat huolta siitä onko koirasi on dominoiva, tulossa dominoivaksi, tai luulee dominoivansa, keskity siihen mitä koirasi tekee. Koira murisee ihmisille, jotka yrittää viedä lelua. Koira hyppää keittiöntasolle kun olet valmistamassa ruokaa.

Sen sijaan, että yrität rankaista koirasi ajatuksia niin voimme keskittyä opettamaan koirillemme mitä haluaisimme heidän tekevän. Tässä kohtaa koulutus- tai käyttäytymisen muokkaussuunnitelma astuu kuvioon.

Dominanssi ei ole vain hyödyllinen käsite. Se turvautuu oletuksiin siitä, mitkä koira ajattelee. Et tule koskaan tietämään, mitä koirasi ajattelee.

Rehellisesti, en ole huolestunut siitä mitä koira ajattelee, olen huolestunut siitä mitä he tekevät. Ja kun ne ovat rentoja ja makaavat matolla katsellen minua odottaen jotain hyvää sen sijaan, että murisevat ja hyökkivät vierailijoita kohti olen jo ratkaissut ongelman ilman, että yritin lukea heidän ajatuksiaan.

Ja kyllä, tämä tarkoittaa myös kaikki roturisteytyksiä jotka syntyivät karkausvuonna täysikuun alle. Tai pitbulleja, rottweilereita sekä kaikkia muita rotuja joilla väitetään olevan erityiset aivot ja jotka oppivat eri tavalla kuin kaikki muut lajit tällä planeetalla.

Ja älä vain luota minun sanaani tässä dominanssi-kysymyksessä. Tässä tietoa ihmisiltä, jotka opiskelevat työkseen koirien ja susien käyttäytymistä:

http://img2.timg.co.il/forums/1_139885255.pdf
http://behavior.vetmed.ucdavis.edu/local-assets/pdfs/AVSAB_Dominance_Statement.pdfhttp://4pawsu.com/alphawolf.pdf

MUTKU

"Mutta entä ne koirat jotka asuvat samassa taloudessa ja tappelevat? Eikö se ole dominanssia?" Jälleen tämä vaatii meitä tekemään olettamuksia koirien ajatusmaailmasta ja olettamaan, että ne tappelevat mielikuvitteellisesta paikasta hierarkiassa.

Useimmiten kyse on monimutkaisesta resurssi-yhdistelmästä (mukaan lukien luoksepäästävyys omistajan luo, makuutilat, lelut, luut jne.) SEKÄ oppimishistoria. Toisin sanoen, kun tappelut alkaa, koirat elävät kohonneella stressitasolla ja ovat liian puolustavia, erityisesti tilanteissa tai paikoissa, joissa tappeluita on ennen tapahtunut.

Tässä artikkelissa kuvataan osuvasti "asemaan liittyviä aggressiota." Huomaa kuitenkin, että viittaus on lyhyt kohta, ei koko artikkeli. Koska on olemassa monia muita syitä, että koirat samassa taloudessa aloittaa tappelemisen.

http://www.whole-dog-journal.com/issues/13_4/features/Dog-Fighting-Behavior-Aggression_16214-1.html


torstai 19. helmikuuta 2015

Laki on valtion suvereenin viranomaisen antama velvoittava säädös.

Minua ärsyttää kaikki pikkuviisaat urpoilijat jotka on sitä mieltä, että häkittäminen on "periaatteessa laitonta muttei siitä kiinni jää". Jos naapuri ei tiedä, että seinän toisella puolella vähän näytetään nyrkkiä naamalle joka ilta tekeekö se siitä vähemmän laitonta? Tai jos vähän vaan käyttää puukkoa vastaantulijassa niin onko se vähemmän laitonta jos kukaan ei näe?

Häkittäminen ei periaatteessa ole laitonta vaan se on sitä. Ainakin liian pienessä häkissä.

 13 § 
Häkki tai muu vastaava tila 
Häkin tai muun vastaavan tilan korkeuden on oltava vähintään koiran pituus rintalastasta hännän juureen kerrottuna kahdella. Lattian on oltava kiinteäpohjainen. Jos samassa häkissä tai muussa vastaavassa tilassa pidetään useampaa kuin yhtä koiraa, korkeus määräytyy suurimman koiran pituuden mukaan. 

Tämä siis tarkoittaa, että amstaffilla häkin minimiKORKEUS on oltava 120cm. Se olisi aika iso häkki - ei mahdu meille - eikä monelle muullekaan kotiin. En tosin ole oikein ikinä ymmärtänyt tätä, että "sohvatyynyni on niin rakkaita, että en halua koirani makoilevan niiden päällä". Miksi sitten ostit koiran? Otitko koiran jotta se voisi viihdyttää sinua kun sinulle sopii vai otitko koiran jakamaan elämääsi? Jos koira on otettu tasavertaiseksi kaveriksi jakamaan elämää niin miksi se joutuisi viettämään päivänsä häkissä jossa ei pääse venyttelemään, liikkumaan tai olemaan normaalisti?

Olen Jumia häkittänyt vajaan kuukauden. Eteisen lasiovi tulla tupsahti työpäivän aikana alas kun koira sitä härkki. Vaikka häkki oli kokoluokkaa tanskandoggi (ja koira siellä "viihtyi") niin oikeasti minä olin ihan surkeana sen ajan kun se siellä häkissä oli. Ei ikinä enää. Se eteisen kaapin ovet pysyy jesarilla kiinniteipattuna vieläkin reilun neljän vuoden yhteiselon jälkeen jottei koira pääse niihin käsiksi. Jeesusteippi ei ole maailman kaunein sisustuselementti mutta minä jaan mielelläni elämää koirani kanssa, en vaadi, että koirani ovat hajuttomia, mauttomia ja äänettömiä.

Itse en ikinä häkittäisi ennaltaehkäisevästi vaan antaisin pennulle mahdollisuuden ja yrittäisin luoda sille onnistumisia (eli tyhjä tila ja kompostiverkkoa ettei satu mitään jos osoittaa taipumuksia tuhoamiseen). Brion kohdalla ei koskaan häkki tai kompostiverkot heilunut ja kiltisti paikkasin sen tekemät reiät seinään. Sellaista se elämä on koirien kanssa. So what? Paikkausainetta saa kaupasta ja raha on vain raha. Mikään ei korvaa sitä pentuaikaa mitä koirasi viettää.

Joten kun on mahdollista opettaa koira, on erinäisiä keinoja auttaa koiraa, luoda sille mahdollisuuksia niin miksi jotkut on sitä mieltä, että on ihan ok mennää siitä mistä aita on matalin ja laki ei näe kotiseinien sisäpuolelle? Miksi kukaan haluaisi riistää koiralta sen vapauden? Kun katson omia koiriani kun nukkuvat pitkin pituutta matolla niin ei ne ikinä mahtuisi edes häkkiin. Brion kokonaispituus kun se makoilee selällään on reilu 160cm. Ei ole häkkiä jonne tuo koira mahtuisi nauttimaan ja köllimään koko pituudeltaan.

Koira tarvitsee tilaa vaikka siihen, että se pystyy vaihtamaan asentoa kunnolla, pystyy kävelemään vähän, pystyy venyttelemään halutessaan, pystyy ei vielä sisäsiistinä pentuna tekemään tarpeensa muualle kuin sänkyynsä tai juomakuppiinsa. Siis pystyy olemaan koira.

Antakaa koirien olla koiria, älä häkitä, älä riko lakia.

perjantai 6. helmikuuta 2015

Sataprosenttinen jälkeläisnäyttö

Kaikki Jumin jälkeläiset kolmesta pentueesta on nyt tutkittu - iso kiitos kasvattajille ja pupsien omistajille <3 Toivon mukaan jos Jumille joskus tulee lisää tutkittavia niin ne tutkitaan yhtä täsmällisesti kuin nämäkin.

Kyynäreet, tutkittu 11/11, 100%
0/0, 11 pentua > 100% (näistä kaksi CTllä kuvattu)

Lonkat, tutkittu 11/11, 100%
A
A/A (3kpl), yhteensä 3 pentua > 27%

B
A/B (2kpl), B/B (4kpl), yhteensä 6 pentua > 55%

C
B/C (1kpl), C/C (1kpl), yhteensä 2 pentua > 18%

Katso jälkeläiset jalostusnetistä

perjantai 23. tammikuuta 2015

Brio ja portti

Hyvä, että ostin portin notta koirat pysyisi omalla puolellaan :D

 Nuoremmat kissat pääsis yli mutta tuo vanhin otus (kymmenvuotias) ei enää hyppää reilua metriä. Jumi ei pääse tuosta läpi, sillä on liian rehevä etuosa... Ja kun koirat ottaa tänne "virallisen" asunnon puolelle niin ei ole mikään kiire takaisin joten luukkukin saa olla auki ilman Brion kulkemista eestaas. Ainoastaan kun koirat suljetaan "kissahuoneeseen" niin tulee kiire pois... Joten suosittelen pohtimaan vakavasti jos meinaa tuon portin ostaa ja omaa pienen koirarodun sillä luukku on todella iso - niin iso, että siitä mahtuu puolitoistavuotias amstaffi.

perjantai 16. tammikuuta 2015

Back on Track sadeloimi toppauksella

Nyt on uudet täkit ollut sitten käytössä viikon verran (suurinpiirtein).
Tilasin BOT-loimet Petenkoiratarvikkeesta kun olivat sopivasti alennuksessa (taitavat edelleenkin olla). Loimet tuli nopeasti ja innosta puhkuen vein ne kotiin sovitettavaksi.

Takit ovat ohuet mutta silti selvästikin lämpöä pitävät. Sain molemmille koirille sovitettua oikeat mitat kiristysnauhoihin ja vatsakappaleeseen. Siinä sovittelussa sitten huomasin "thö jutun" jota en ollut tajunnut takkeja ostaessa: Niistä puuttuu häntäreikä!
No, hätä ei ole tämännäköinen - koiraloimessa (joka on muuten samanlainen) se häntäreikä oli eikä se sovittaessa tuntunut istuvan (jotenkin häntäreiän ja niskan välinen kappale jäi aina liian lyhyeen) joten minun matalahäntäisiä kavereita häntäreiän uupuminen ei haitannut mutta olisi toki harmittanut mikäli olisin kahden pystyhäntäisen omistaja - häntäreikä kun on ollut aika oleellinen osa BOTin istuvuutta.

Ei muuta kun takit päälle ja lenkille. Ensimmäinen huomioitava asia mielestäni on istuvuus. Vanhana hevostyttönä minua on alusta asti kismittänyt koirapuolella takkien huono istuvuus liikkeessä. Tämän takia Pomppa (jossa etuosa antaa myöden liikkeille) on ollut kovassa huudossa meillä mutta nyt päädyin BOTin takkiin ihan sen lämmönpidon takia. BOTin verkkoloimi ei ole ikinä istunut kummankaan koiran päällä vaan liikkeessä se valuu aina taaksepäin joko kuristamalla koiraa edestä tai sitten valahtamalla rinnusten alle. Joten needless to say, olin vähän skeptinen tämän sadeloimen kohdalla.

Onneksi olin väärässä - loimi pysyi hyvin päällä lenkillä. Siinä on vatsakappaleen kohdalla kaksoiskiinnitys > tarra + lukko ja en tiedä mistä se kangas on tehty mutta se ei hievahdakaan. Toki se vatsakappale tulee turhan taakse uroksia ajatellen mutta ei siinä muuta kun, että muistaa tarkistaa pistoolin paikan kun pukee takin päälle. Ennenkuin tarpeet oli tehty en laittanut lenkkejä jalkojen ympärille ja silloin takki nousi hetkittäin kun häntäkin tuuppasi nousemaan välillä. Vatsakappaleen ansiosta takki kuitenkin asettui hyvin itsekseen vaikka hetkellisesti oli pylly paljaana. Ei tarvinnut siis ruveta korjailemaan kesken lenkin.

Kun päästiin koirapuistoon (kyllä, kavereiden kesken käydään sellaisissa) niin laitoin varmuuden vuoksi jalkaremmit. Ne ja vatsakappale piti takin täysin paikoillaan jopa riehuessa / hyppiessä / kieriessä. Ei tarvinnut repiä takkia eteenpäin tai korjailla takin asentoa mitenkään.

Back on Trackin sadeloimi toppauksella saa minulta 4/5. Yhden pisteen vähennys johtuu siitä häntäreiän puuttumisesta, se olisi ollut vielä piste iin päälle.