Olen unohtanut ihan hehkuttaa!
Jumin eka pentu Nala kävi luustokuvissa ja tuloksena tuli 0/0 B/B, selkä ok, polvet ok. Onnea omistajalle ja kasvattajalle!
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI41095%2F12&R=286
maanantai 10. maaliskuuta 2014
Ykköstulos taskussa on helppo hymyillä
Lauantaina oli "se" päivä.
Kilpailupäivä.
Ja minua ei oikeasti jännittänyt yhtään. Harmillista siksi, että ilmottauduin TOKO-kisoihin nimenomaan sen takia, että saisin purettua ja työstettyä omaa kilpailujännitystä. Laji ei ole oma eikä mitenkään tunnu omalta niin ehkä se osaltaan vaikutti siihen, että oli sellainen "hälläväliä" -tyyppinen suhtautuminen siihen suoritukseen.
Ja aika nappiinhan se meni. Ikävä vaan, että estehyppy (harjoittelin koko liikkeen sentään pari kertaa neljä päivää aikaisemmin) meni nollille. Koira ei pysähtynyt esteen taakse vaan valui minua kohti epävarmana siitä mitä siltä haluan. En ymmärrä kuka on muuten keksinyt, että alokasluokassa seisominen esteen takana olisi miltään osin mitenkään helppoa...
Lottorivi näytti tältä:
Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen kytkettynä 10
Seuraaminen taluttimetta 9
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9
Luoksetulo 9
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9,5
Estehyppy 0
Kokonaisvaikutus 10 (tästä mä olen niin ylpeä!)
Yhteensä 170p ja 1-tulos.
Eniten olen tyytyväinen siihen, että missään kohtaa minulle ei tullut mieleen edes, että koira olisi lähtenyt omilleen tai vire olisi laskenut kovinkaan paljon tai, että muutenkaan olisi mennyt persiilleen. Oikein tyytyväinen olen koiraan. Tuo estehyppy harmittaa mutta minkäs teet - en ole seisomista esteen takana harjoitellut kuin sen muutaman kerran ja koiran hakemista esteen takaa vain kerran.
Ehkä tästä intoudun ja lähden yrittämään koularia Jumille. Ehkä.
Kilpailupäivä.
Ja minua ei oikeasti jännittänyt yhtään. Harmillista siksi, että ilmottauduin TOKO-kisoihin nimenomaan sen takia, että saisin purettua ja työstettyä omaa kilpailujännitystä. Laji ei ole oma eikä mitenkään tunnu omalta niin ehkä se osaltaan vaikutti siihen, että oli sellainen "hälläväliä" -tyyppinen suhtautuminen siihen suoritukseen.
Ja aika nappiinhan se meni. Ikävä vaan, että estehyppy (harjoittelin koko liikkeen sentään pari kertaa neljä päivää aikaisemmin) meni nollille. Koira ei pysähtynyt esteen taakse vaan valui minua kohti epävarmana siitä mitä siltä haluan. En ymmärrä kuka on muuten keksinyt, että alokasluokassa seisominen esteen takana olisi miltään osin mitenkään helppoa...
Lottorivi näytti tältä:
Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 10
Seuraaminen kytkettynä 10
Seuraaminen taluttimetta 9
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9
Luoksetulo 9
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9,5
Estehyppy 0
Kokonaisvaikutus 10 (tästä mä olen niin ylpeä!)
Yhteensä 170p ja 1-tulos.
Eniten olen tyytyväinen siihen, että missään kohtaa minulle ei tullut mieleen edes, että koira olisi lähtenyt omilleen tai vire olisi laskenut kovinkaan paljon tai, että muutenkaan olisi mennyt persiilleen. Oikein tyytyväinen olen koiraan. Tuo estehyppy harmittaa mutta minkäs teet - en ole seisomista esteen takana harjoitellut kuin sen muutaman kerran ja koiran hakemista esteen takaa vain kerran.
Ehkä tästä intoudun ja lähden yrittämään koularia Jumille. Ehkä.
torstai 6. maaliskuuta 2014
Dobokuvauksista päivää
Muutama viikko sitten minulle soitettiin Koirakoulu Kompassista ja kysyttiin jos Jumi suostuisi malliksi. No hetken keskusteltuani asiasta Jumin kanssa päätettiin, että Jumi kyllä suostuu (kuulema kunhan hinnasta sovitaan...).
Viikko myöhemmin oltiinkin Kompassin tiloissa kovin mallikkaana. On se kyllä ihana koira. Kaikinpuolin. Ihmismallina toimi minulle entuudestaan tuntematon nainen ja hetken aika hän yritti saada jotain kosketuspohjaa tuohon tykinkuulaan joka meni ja teki just mitä sitä huvitti. Lopulta sovittiin, että minä asetan koiran ja käsken sitä.
Saatiin kaikki kuvat otettua (ja muutama ekstra-liike mitä ei pitänyt edes ottaa). Käskin Jumin pallolle, annoin asento-komennon ja poistuin 10m kameran taakse koiran pysyessä siinä. Jumi toimi jopa paremmin kuin olin uskaltanut toivoa. Tuli paljon kivoja kuvia ja toivon mukaan onnistuivat. Kesällä tulee sitten painettu versio joten sitä odotellessa!
Saatiin kaikki kuvat otettua (ja muutama ekstra-liike mitä ei pitänyt edes ottaa). Käskin Jumin pallolle, annoin asento-komennon ja poistuin 10m kameran taakse koiran pysyessä siinä. Jumi toimi jopa paremmin kuin olin uskaltanut toivoa. Tuli paljon kivoja kuvia ja toivon mukaan onnistuivat. Kesällä tulee sitten painettu versio joten sitä odotellessa!
perjantai 28. helmikuuta 2014
perjantai 21. helmikuuta 2014
Kilpailujännitys
Joo. Menin sitten ilmoittautumaan toko-kokeeseen.
Tai todellisuudessa kaveri ilmoitti ja mä tuskailen.
Enhän minä mitään osaa. Eikä osaa koira. Ei todellakaan.
Jos tekninen osaaminen ja vire ovat hyvät treeneissä, pitäisi ohjaajan pystyä hyvien treenien ja pitkäjännitteisen treenikauden jälkeen suorittamaan vieläkin paremmin itse kilpailussa. Syy siihen, että liiallinen kilpailujännitys latistaa suorituksen on siinä, että keskitytään yleisöön, tuloksiin ja voittamiseen sen sijaan, että keskittyisimme siihen suoritettavaan liikkeeseen siinä hetkessä missä olemme.
Jumi ja minä BH-kokeessa viime vuonna. Annoin hermoille periksi ja lopputulos oli aika kaarmeaa vaikkakin läpi meni.
Ajatuksillamme aikaansaamme liiallisen jännittämisen. Kun koirakko suorittaa rataa ja ohjaaja keskittyy tuloksiin, muuttuu tunnetila negatiiviseksi, koska avaamme mielen peloille tai epäilyksille. Tämä tekee mahdottomaksi toistaa sama rentous liikkeissä ja esittää sitä tekniset osaamista mitä harjoituksissa pystyy. Negatiiviset ajatukset ja tunteet jäykistävät lihakset ja koira aistii jännityksen.
Kun ohjaaja harjoittelee ja treenaa, on hän (yleensä) mieleltään ja keholtaan rento, koska ei keskity tuloksiin. Tulosten tarkoitus on antaa palautetta ohjaajalle siitä missä koirakko on tottelevaisuuden suhteen ja mitä liikkeitä tai osia ohjaajan tulisi kehittää, jotta voi kasvaa voittajaksi. Ohjaajan täytyy opetella tunteiden ja jännityksen hallitsemista. Ajattele sitä kun ensimmäisen kerran veit koirasi treenikentälle tai kaupunkiin tai mihin tahansa. Koiran ärsykekynnys oli niin matala, että se ei todennäköisesti pystynyt keskittymään mihinkään muuhun kuin ympärillä olevaan meluun ja ihmisiin. Pikkuhiljaa koiran ärsykekynnys nousi ja tänäpäivänä se pystyy jo suorittamaan liikkeitä kovassakin häiriössä. Ihminen toimii samalla tavalla. Ärsykkeiden sietämistä pitää opetella.
Suorituksen aikana helposti miettii liikkeen lopputulosta tai seuraava liikkettä esim. koiran saalishyppyä kapulalle, esteiden kiertoa, jättöjen onnistumista tms. Samalla avaat mielesi peloille ja keskityt tuloksiin, jotka eivät ole vielä edes tapahtuneet. Opettelemalla ohjaamaan koiraa siinä hetkessä, askel kerrallaan, opit olemaan ajattelematta tuloksia ja siten ohjaamaan koiraa ilman haittaavia ajatuksia ja tunteita.
Kun rakennat itsellesi hyvän toimintamallin ajatuksille jotka pyörii suorituksen aikana (pois pahat, tervetuloa siinä hetkessä olevat hyvät) ja tyhjentämään mielen ennen jokaista liikettä, opit rentoutumaan ja keskittymään oikeisiin asioihin sekä ohjaamaan koiraa omalla taitotasolla.
Samantasoisista koirakoista voittaa se, joka on vähiten negatiivinen ja jolla on eniten tahtoa voittaa keskittymällä vain ja ainoastaan tekemällä siinä hetkessä hyvän suorituksen.
Tai todellisuudessa kaveri ilmoitti ja mä tuskailen.
Enhän minä mitään osaa. Eikä osaa koira. Ei todellakaan.
Jos tekninen osaaminen ja vire ovat hyvät treeneissä, pitäisi ohjaajan pystyä hyvien treenien ja pitkäjännitteisen treenikauden jälkeen suorittamaan vieläkin paremmin itse kilpailussa. Syy siihen, että liiallinen kilpailujännitys latistaa suorituksen on siinä, että keskitytään yleisöön, tuloksiin ja voittamiseen sen sijaan, että keskittyisimme siihen suoritettavaan liikkeeseen siinä hetkessä missä olemme.
Jumi ja minä BH-kokeessa viime vuonna. Annoin hermoille periksi ja lopputulos oli aika kaarmeaa vaikkakin läpi meni. Ajatuksillamme aikaansaamme liiallisen jännittämisen. Kun koirakko suorittaa rataa ja ohjaaja keskittyy tuloksiin, muuttuu tunnetila negatiiviseksi, koska avaamme mielen peloille tai epäilyksille. Tämä tekee mahdottomaksi toistaa sama rentous liikkeissä ja esittää sitä tekniset osaamista mitä harjoituksissa pystyy. Negatiiviset ajatukset ja tunteet jäykistävät lihakset ja koira aistii jännityksen.
Kun ohjaaja harjoittelee ja treenaa, on hän (yleensä) mieleltään ja keholtaan rento, koska ei keskity tuloksiin. Tulosten tarkoitus on antaa palautetta ohjaajalle siitä missä koirakko on tottelevaisuuden suhteen ja mitä liikkeitä tai osia ohjaajan tulisi kehittää, jotta voi kasvaa voittajaksi. Ohjaajan täytyy opetella tunteiden ja jännityksen hallitsemista. Ajattele sitä kun ensimmäisen kerran veit koirasi treenikentälle tai kaupunkiin tai mihin tahansa. Koiran ärsykekynnys oli niin matala, että se ei todennäköisesti pystynyt keskittymään mihinkään muuhun kuin ympärillä olevaan meluun ja ihmisiin. Pikkuhiljaa koiran ärsykekynnys nousi ja tänäpäivänä se pystyy jo suorittamaan liikkeitä kovassakin häiriössä. Ihminen toimii samalla tavalla. Ärsykkeiden sietämistä pitää opetella.
Suorituksen aikana helposti miettii liikkeen lopputulosta tai seuraava liikkettä esim. koiran saalishyppyä kapulalle, esteiden kiertoa, jättöjen onnistumista tms. Samalla avaat mielesi peloille ja keskityt tuloksiin, jotka eivät ole vielä edes tapahtuneet. Opettelemalla ohjaamaan koiraa siinä hetkessä, askel kerrallaan, opit olemaan ajattelematta tuloksia ja siten ohjaamaan koiraa ilman haittaavia ajatuksia ja tunteita.
Kun rakennat itsellesi hyvän toimintamallin ajatuksille jotka pyörii suorituksen aikana (pois pahat, tervetuloa siinä hetkessä olevat hyvät) ja tyhjentämään mielen ennen jokaista liikettä, opit rentoutumaan ja keskittymään oikeisiin asioihin sekä ohjaamaan koiraa omalla taitotasolla.
Samantasoisista koirakoista voittaa se, joka on vähiten negatiivinen ja jolla on eniten tahtoa voittaa keskittymällä vain ja ainoastaan tekemällä siinä hetkessä hyvän suorituksen.
perjantai 14. helmikuuta 2014
Operetti eikun operantti.
Päästäni kasvaa ilmeisesti kukkia.
Kyllä. Kuulit oikein.
Kukkia.
Olen sekakäyttäjä. Tykkään käyttää koiran kouluttamisessa sekä "vanhaa koulua", että "uutta koulua". Minusta koiraa voi (ja pitää) kurittaa jos se hölmöilee mutta kurittamista voi harrastaa vasta siinä vaiheessa kun koira oikeasti osaa ja tietää mitä sen pitää tehdä.
Jumin kanssa on tehty paljon väärin. Jumin ollessa pentu en kiinnittänyt huomiota vireeseen, en tekemisen iloon enkä siihen, että koira olisi ymmärtänyt mitä se tekee. Sen sijaan imutin huolellisesti nakilla koska niin kaikki muutkin. Palkkasin ja ohjasin käsiavuilla. Tein elämästäni mahdollisimman hankalan jälkeenpäin ajateltuna koska kaikki nämä asiat on pitänyt myös opettaa koiralta pois.
Brion kanssa ajattelin tehdä toisin. Sen kanssa on pennusta lähtien vaadittu enemmän työtä palkan eteen, eli joutunut oikeasti pohtimaan miten palkkaa saisi. Olen tehnyt sille paikan vahvistamista sillä, että se istuu mun vierellä ja kontaktissa ja saa siitä palkkaa. Olen myös antanut liikkeelle käskyn jo.
No, tästä piti sitten opettaa koira kääntymään mukana. Helppoa? No ei ole. Koirahan oli ehdollistunut istumaan mun vierellä ja katsomaan. Kun siirryin alta pois katse säilyi, eli koira oli oikeasti vaan oppinut tapittamaan minua. Ratkaisu:
Kuppi ruokaa pöydälle ja liikuin pienesti koko ajan. Koira kun hakeutui sivulle naksahdus ja palkka. Alkoi hakemaan sivulle vauhdikkaammin ja koko ajan palkka siitä, käskyä en käytä ollenkaan.
Alla video siitä miten käy kun ekaa kertaa ruokakuppia pitääkin ihminen. Neljäs treeni kun tehdään tätä sivulletuloa / pyörimistä ja liikkeellä ei ole vielä käskyä. Kutsun ja autan koiraa alkuun koska se haluaisi tietenkin ruualle. Ruokaa kun pitää toinen ihminen niin se tarjoaa liikkeitä sille kuten videossa näkyy. Parin toiston jälkeen irtoaa kuitenkin pidemmälle minun kanssa ja eilisissä treeneissä toimi moitteettomasti heti alusta.
Kyllä. Kuulit oikein.
Kukkia.
Olen sekakäyttäjä. Tykkään käyttää koiran kouluttamisessa sekä "vanhaa koulua", että "uutta koulua". Minusta koiraa voi (ja pitää) kurittaa jos se hölmöilee mutta kurittamista voi harrastaa vasta siinä vaiheessa kun koira oikeasti osaa ja tietää mitä sen pitää tehdä.
Jumin kanssa on tehty paljon väärin. Jumin ollessa pentu en kiinnittänyt huomiota vireeseen, en tekemisen iloon enkä siihen, että koira olisi ymmärtänyt mitä se tekee. Sen sijaan imutin huolellisesti nakilla koska niin kaikki muutkin. Palkkasin ja ohjasin käsiavuilla. Tein elämästäni mahdollisimman hankalan jälkeenpäin ajateltuna koska kaikki nämä asiat on pitänyt myös opettaa koiralta pois.
Brion kanssa ajattelin tehdä toisin. Sen kanssa on pennusta lähtien vaadittu enemmän työtä palkan eteen, eli joutunut oikeasti pohtimaan miten palkkaa saisi. Olen tehnyt sille paikan vahvistamista sillä, että se istuu mun vierellä ja kontaktissa ja saa siitä palkkaa. Olen myös antanut liikkeelle käskyn jo.
No, tästä piti sitten opettaa koira kääntymään mukana. Helppoa? No ei ole. Koirahan oli ehdollistunut istumaan mun vierellä ja katsomaan. Kun siirryin alta pois katse säilyi, eli koira oli oikeasti vaan oppinut tapittamaan minua. Ratkaisu:
Kuppi ruokaa pöydälle ja liikuin pienesti koko ajan. Koira kun hakeutui sivulle naksahdus ja palkka. Alkoi hakemaan sivulle vauhdikkaammin ja koko ajan palkka siitä, käskyä en käytä ollenkaan.
Alla video siitä miten käy kun ekaa kertaa ruokakuppia pitääkin ihminen. Neljäs treeni kun tehdään tätä sivulletuloa / pyörimistä ja liikkeellä ei ole vielä käskyä. Kutsun ja autan koiraa alkuun koska se haluaisi tietenkin ruualle. Ruokaa kun pitää toinen ihminen niin se tarjoaa liikkeitä sille kuten videossa näkyy. Parin toiston jälkeen irtoaa kuitenkin pidemmälle minun kanssa ja eilisissä treeneissä toimi moitteettomasti heti alusta.
torstai 6. helmikuuta 2014
Se Poikkeus.
Aina mä dissaan kaikkia pieniä koiria ja niiden omistajia.
Jep. Totuus on, että minun maailmassani (eli se mitä koen ja näen päivittäin tuolla kaupungilla liikkuessani koirien kanssa) tukee ajatustani siitä, että keskikokoiset ja pienemmät koirat eivät ole hallinnassa, ne ovat usein pelkoaggressiivisiä, hyökkääviä, vaanivia ja omistajilla ei ole koiranlukutaitoa yhtään.
Mutta. Aina löytyy se mutta.
Poikkeus vahvistaa säännön. Ajattelin kertoa meidän nurkilla asuvasta Rouvasta.
Tapasin Rouvan kun Jumi oli aika vanha jo, varmaan siinä kahden vuoden iässä. Tiemme kohtasivat Violanpuistossa jossa olin aamukusettamassa Jumia. Rouva tuli vastaan ja hänen ollessaan suht lähellä minua huomasin, että hänen seurueensa tuli perässä. Toyvillakoira ja chihu. Irti.
Pari zenlehmä-ajatusta myöhemmin kiristin hihnaa ja ajattelin, että nyt se keltaisen lehdistön lööppi tulee. Jumi tiukalla hihnalla ohi ja aivan tienposkessa jotta etäisyys Rouvaan ja hänen koiriin olisi mahdollisimman suuri. Odotetusti chihu alkoi haukkumaan siinä parin metrin etäisyydellä ja siinä kohtaa olin varma, että homma ei pääty hyvin. Molemmat Rouvan koirathan oli edelleen irti.
Mitä tekee Rouva? Rouva joka oli ollut koko ajan täysin neutraali ja kävellyt eteenpäin aivan kuten Jumia tai minua tai maailmaa ei olisi jatkoi sitä samaa. Chihun rääkiessä Rouva napsautti sormiaan kerran jolloin koira hiljeni ja palasi omistajansa luo ja ohitti meidät katsomatta ja sanomatta mitään.
Tämä kohtaamisen jälkeen olin niin äimenkäkenä, että olen joka kerta sen jälkeen kun ollaan tavattu ihastellut Rouvan tapaa käsitellä koiriaan ja pannut merkille miten Rouva pitää koiransa todella tiukassa hihnassa - se hihna vaan on näkymätön. Koirat saavat liihoitella miten haluavat mutta vastaantulevan koiran kohdalla tulee ensimmäinen sormien napsahdus. Koirat ryntäävät Rouvan luokse ja jäävät pyörimään siihen ympärille. Jos chihu avaa sanallisen arkkunsa (toyvillis ei hauku) tulee toinen napsahdus josta koira hiljenee ja palaa ruotuun. Kertaakaan en ole kuullut naisen puhuvan saatika kiroilevan / huutavan tai juoksevan minun koiria karkuun.
Eipä siihen voi muuta sanoa kuin, että on ihmisiä joilla on koiria ja on koiraihmisiä.
Rouva on jälkimmäinen.
Jep. Totuus on, että minun maailmassani (eli se mitä koen ja näen päivittäin tuolla kaupungilla liikkuessani koirien kanssa) tukee ajatustani siitä, että keskikokoiset ja pienemmät koirat eivät ole hallinnassa, ne ovat usein pelkoaggressiivisiä, hyökkääviä, vaanivia ja omistajilla ei ole koiranlukutaitoa yhtään.
Mutta. Aina löytyy se mutta.
Poikkeus vahvistaa säännön. Ajattelin kertoa meidän nurkilla asuvasta Rouvasta.
Tapasin Rouvan kun Jumi oli aika vanha jo, varmaan siinä kahden vuoden iässä. Tiemme kohtasivat Violanpuistossa jossa olin aamukusettamassa Jumia. Rouva tuli vastaan ja hänen ollessaan suht lähellä minua huomasin, että hänen seurueensa tuli perässä. Toyvillakoira ja chihu. Irti.
Pari zenlehmä-ajatusta myöhemmin kiristin hihnaa ja ajattelin, että nyt se keltaisen lehdistön lööppi tulee. Jumi tiukalla hihnalla ohi ja aivan tienposkessa jotta etäisyys Rouvaan ja hänen koiriin olisi mahdollisimman suuri. Odotetusti chihu alkoi haukkumaan siinä parin metrin etäisyydellä ja siinä kohtaa olin varma, että homma ei pääty hyvin. Molemmat Rouvan koirathan oli edelleen irti.
Mitä tekee Rouva? Rouva joka oli ollut koko ajan täysin neutraali ja kävellyt eteenpäin aivan kuten Jumia tai minua tai maailmaa ei olisi jatkoi sitä samaa. Chihun rääkiessä Rouva napsautti sormiaan kerran jolloin koira hiljeni ja palasi omistajansa luo ja ohitti meidät katsomatta ja sanomatta mitään.
Tämä kohtaamisen jälkeen olin niin äimenkäkenä, että olen joka kerta sen jälkeen kun ollaan tavattu ihastellut Rouvan tapaa käsitellä koiriaan ja pannut merkille miten Rouva pitää koiransa todella tiukassa hihnassa - se hihna vaan on näkymätön. Koirat saavat liihoitella miten haluavat mutta vastaantulevan koiran kohdalla tulee ensimmäinen sormien napsahdus. Koirat ryntäävät Rouvan luokse ja jäävät pyörimään siihen ympärille. Jos chihu avaa sanallisen arkkunsa (toyvillis ei hauku) tulee toinen napsahdus josta koira hiljenee ja palaa ruotuun. Kertaakaan en ole kuullut naisen puhuvan saatika kiroilevan / huutavan tai juoksevan minun koiria karkuun.
Eipä siihen voi muuta sanoa kuin, että on ihmisiä joilla on koiria ja on koiraihmisiä.
Rouva on jälkimmäinen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)