Käymme yhdessä ain

Useasti minulle nostellaan kulmia ja esitetään kysyviä ilmeitä kun kerron, että kaikki kolme poikaa viettää aikaa keskenään kun olen poissa. En eristä koiria niiden ollessa yksin (enkä kyllä eristä kun olen kotonakaan). Meillä kaikki elää yhtä välillä iloista, välillä surullista ja välillä vihaista perhettä.

En elä pelko persiis, että koirat ottaa yhteen. Kun otin toisen amstaffin ja vieläpä uroksen niin tiedostin riskit. Tiedostin ja tietoisesti pidin koiria yhdessä ihan pennusta lähtien. Yritän olla kuin koira, elän hetkessä. Se on välillä vaikeaa - miettii, että mitä jos kun ja koska. Mitkä ovat merkit, miten eristän, kuka elää missä ja kenen kanssa. Kaikki kolme ovat kuitenkin sellaisia perskärpäsiä jotka haluaa halia ja maata kainalossa.

Meillä meno saattaa jonkun mielestä olla hurjaa eteenkin silloin jos koirat päättää vähän leikkiä. Leikki yleensä yltyy ja sitten tulee sanomista suuntaan jos toiseen. Se sanominen on kuitenkin hyvin hyvin vähäistä - jos koirat olisi ihmisiä keskustelu olisi varmaan tätä luokkaa:
- Tänne se lelu
- Eikun se on mun
- Eikun anna tänne nyt se #$@&%*
- No älä sä rupee hyppii mun nenille nilkki
- Nyt #$@&%* täältä pesee
*hetken painia lattialla*
- Äääh, ota sä se lelu
- Eikun ota sä
- Leikitään yhdessä?
- Okei

En väitä tai sano, että tämä toimii kenenkään muun kotona mutta minulla sattuu asumaan yksilöitä jotka toistaiseksi kompensoivat toisiaan - yksi joka ei provosoidu ja jonka pinna kestää, toinen joka provosoituu helposti mutta ei provosoi ja kolmas joka kiihtyy mutta seuraa vierestä. Se on kovin kiitollinen lauma ainakin omasta mielestäni.

Kun oli toinen amstaffi tulossa taloon niin mietin pitkään miten vien kahden koiran suhdetta eteenpäin. Asuin silloin yksin eikä minulla ole kolmea kättä ja viittä silmää. En välttämättä pystyisi erottamaan koiria itsekseni jos ne päättäisi tapella kunnolla. Mietin asiaa siltä kantilta, että jos ne koirat osaisi lukea toisiaan kuin avointa kirjaa niin voisin luottaa siihen, että osaavat selvittää asioita myös keskenään.

Minun on tosi vaikeaa selittää tätä teoriaani mutta yrittäkää pysyä perässä.
Jos olen kova natsipaska kotona ja kiellän tai erotan koirat vähimmästäkin perseilystä (toisiaan kohtaan toim. huom) tai jos vähänkään rähähtävät niin mitä tapahtuu kun koirat ovat keskenään ja jotain vastaavaa tapahtuu ja minä en ole keskeyttämässä touhua? No, todennäköisesti jatkavat koska en usko, että natsipaskaisuuteni ylettyy koiriin kun en ole kotona. Ollaan siis tilanteessa jossa koirat tappelevat ja kumpikaan ei ole oppinut siihen miten toinen käyttäytyy riitatilanteessa koska minä olen aina pysäyttänyt kaikki aikeet.

Mitä päätin tehdä oli, että annan koirien selvittää eläinlääkärilaskuun asti omat riitansa. Ne hetken kähnää ja sen jälkeen lopettavat. Se ei syö minun "auktoriteettiä" mitenkään (en ole muutenkaan johtajuusteorian suurimpia kannattajia) koska voitte olla varmoja, että ne parit kerrat kun olen ääntä korottanut niin koirat kaikkoaa näkyvistä. Eli toivon, että olen antanut koirilleni eväät ratkoa omat riitansa ilman, että kumpikaan menee moodiin "tapa tai tule tapetuksi". Samalla olen päässyt itse oppimaan miten koirat käyttäytyy tuossa tilanteessa ja miten ne selvittää ne tilanteet.

Ei ole sanottua, että tämä kestää loppuelämän. Jumi on 5½v. Brio 2½v ja Hifi ½v. Voi olla, että joudun ne erottamaan joskus mutta siihen asti yritän elää kuin koira - päivä kerrallaan.

"Taisin ajaa koirasi päältä"

Hifi järjesti sitten vähän omaa pientä kivaa viime viikolla. Olin juuri tullut kotiin ja siivoilin koirien yksinoloa pois (eli kenkiä, paperisilppua, pentupissoja) lattialta kun mies tuli kotiin ja koirat oli pihalla.

Ei varmaan mennyt montaa minuuttia sen jälkeen kun mies oli kävellyt ovesta sisään kun sanoin ääneen, että ihan kun kuulisin haukkua väärältä puolelta taloa. Nousin seisomaan ja samaisessa hetkessä soi ovikello. Oven takana seisoo hieman hätääntynyt nainen joka kertoo, että ajoi koiramme päältä. Tässä kohtaa mulla löi ihan tyhjää. Ilmeisesti kysyin, että minkänäköinen koska minulle kerrottiin, "että sellainen pieni ja punainen". Juoksin ilman takkia ja sukasillani ulos pakkaseen (tietty oli juuri ne -25 asteen pakkaset tällöin). Huusin Hifiä ja se juoksi suoraan mun syliin parkissa olleiden autojen takaa.

Ei tuu verta. Ei arista. Ei ole poikki eikä roiku oudosti. Laskettaessa maahan nostelee vähän oikeaa takajalkaa. Nainen oikaisee puheensa ja sanoo, että auto ainakin tönäisi koiraa. Olin edelleen ihan puulla päähän lyöty ja kiitin ja pyysin anteeksi vuoronperään. Olin melko sekava todennäköisesti... Mies kaappasi koiran syliin ja kannettiin sisällä ja suoraan häkkiin. Nopein eläinlääkäriaika oli kahden tunnin päähän. Pari tuntia kävelin kuin neuloilla. En uskaltanut päästää Hifiä pois häkistä JOS olisi käynyt hassusti ja siellä jotain poikki olisi.

Ennen lähtöä Hifi pääsi pissalle ja sitä siinä kännykän valossa syynättiin, että näkyykö verta vai ei. Ei näkynyt. Eikä kylläkään tässä kohtaa ontunut tai keventänyt jalkaa mutta sen kummempia tutkimuksia en tehnyt vaan koira autoon ja eläintohtoriin.

Kävin ekaa kertaa Virkkalan Tuhatjalassa. Eläinlääkäri oli vähäsanainen ja ei erityisen kiinnostunut tapauksesta. Taisi se vilkaista niitä rtg-kuvia... Ontumatutkimuksessa ja palpoidessa kaikki oli normaalia. Otettiin varuiksi lonkkakuva sekä sivukuva ja kaikki luut ehjänä, ei aristanut, ei ontunut, ei turvottanut. Samalla sitten lonkat, lanne ja kintereet kuvattu puhtaaksi joten selvittiin säikähdyksellä.

Mutta mä en ehkä tokene ikinä.

Lapsilukot ei tahvoja pitele

Niille jotka ei sitä tiedä niin meillä on lapsilukot kaikissa keittiön kaapeissa. Ei siksi, että meillä olisi lapsia vaan siksi, että meillä on Jumi.

Meillä on myös lapsilukko jääkaapissa, pakastimessa ja koirien kuivamuonakaapissa. Siinä koirien kaapissa lukko sijaitsee siinä reilun metrin korkeudella. Tässä ollaan eletty puolisen vuotta kyseisen kaappi+lukko yhdistelmän kanssa eikä ole ollut mitään ongelmaa.

Kunnes yhtenä kauniina päivänä kun tulin kotiin vastassa oli ylensyöneitä koiria. Puolikas säkki ruokaa oli uponnut koirien kitusiin. Kaappi oli jotenkin mystisesti auki ja epäilys oli heti miehessäni - olihan hän ollut viimeinen joka kaapilla oli käynyt. Huonosti laitettu kiinni mutisin ja siivosin raivona jälkiä. Viikko kesti ähkyä ja kun oli koirat taas palautunut oikeisiin mittoihin (Jumi esim. lihosi 5kg tämän episodin takia) niin tullessani kotiin oli taas kaappi auki. Tässä kohtaa tiesin, että kaappi oli varmasti ollut kiinni sillä olin varmistanut lukon pitävyyden ennenkuin lähdin töihin.

Uudesta ruokasäkistä oli syöty melkein puolet ja lisäksi koirat oli päässyt possukorva-varastoon ja syöneet noin 20-30kpl possunkorvia. Ja taas oli koirat muodottomia ja röhkivät menemään.

Tässä kohtaa mieheni tokaisi, että hän siirtää ja kiristää lapsilukkoa, että jos se koira oikeasti vaan osaa avata lukkoja. Kiistin koska mikä koira osaa avata lukkoja? No, mies kiristi lukkoa ja meni taas muutamia päiviä. Yhtenä päivänä tulin kotiin ja menin kaapille (tyytyväisenä, että oli pysynyt kiinni useamman päivän) kun huomasin, että kaapin vetimen ympäristö sekä lapsilukon avauskohta oli täynnä kynnenjälkiä. Se pieni Jumi-paskiainen tosiaankin oli yrittänyt jälleen kerran avata lapsilukkoa. Ja ihan vetämällä + painamalla hakasta. Käsittämätöntä... Onneksi lukko on sen verran kireä nyt, että se ei varmasti aukea koiran tassusta. Ainoa huono puoli tässä on se, että myös minun on järjettömän vaikeaa avata sitä...

Tässä vielä Jumi-paran taidonnäyte siitä miten häntä ei ikinä ruokita.

Ilkeä hammaskeiju

En tiedä kenen muroihin oon kussut mutta selvästi sillä tyypillä on hyviä yhteyksiä hammaskeijuun. Tapaninpäivänä satuin kurkkaa Hifin suuhun kun sillä on reippaalla vauhdilla nyt vaihtunut hampaita. Mikä siellä pilkotti? No, katkennut alakulmuri tietenkin.

Maitohammas oli taas ottanut osumaa ja niin sitten maanantaina lähti soittoa Anidenttiin. Nina otti meidät vastaan pari päivää myöhemmin keskiviikkona ja hammas lähti kirurgisesti poistamalla.

Minulta moni on kysynyt, että miksi moinen vaiva - lähteehän ne maitohampaat sitten aikanaan. Olisin minäkin tyytyväinen jos ei tarvitsis poistaa (ja maksaa itsensä kipeäksi sitä tehdessä) mutta kun maitohammas katkeaa, sen juurikanava jää avoimeksi ja on alttiina tulehdukselle.

Tulehdus katkenneessa maitohampaassa voi vaurioittaa pysyvän hampaan kiillettä. Katkenneen hampaan juuri on myös edelleen pysyvän hampaan kasvun tiellä, jolloin pysyvä hammas saattaa kasvaa väärään asentoon ilman että sitä heti huomataan. Eli jos pennun maitohammas katkeaa, se tulisi poistaa mahdollisimman nopeasti. Ja mieluiten kirurgisesti nukutuksessa.

Tässä vielä Hifin taidonnäyte: