Harjoittelemme TOKOn hyppyä. Ei näin.
perjantai 28. helmikuuta 2014
perjantai 21. helmikuuta 2014
Kilpailujännitys
Joo. Menin sitten ilmoittautumaan toko-kokeeseen.
Tai todellisuudessa kaveri ilmoitti ja mä tuskailen.
Enhän minä mitään osaa. Eikä osaa koira. Ei todellakaan.
Jos tekninen osaaminen ja vire ovat hyvät treeneissä, pitäisi ohjaajan pystyä hyvien treenien ja pitkäjännitteisen treenikauden jälkeen suorittamaan vieläkin paremmin itse kilpailussa. Syy siihen, että liiallinen kilpailujännitys latistaa suorituksen on siinä, että keskitytään yleisöön, tuloksiin ja voittamiseen sen sijaan, että keskittyisimme siihen suoritettavaan liikkeeseen siinä hetkessä missä olemme.
Jumi ja minä BH-kokeessa viime vuonna. Annoin hermoille periksi ja lopputulos oli aika kaarmeaa vaikkakin läpi meni.
Ajatuksillamme aikaansaamme liiallisen jännittämisen. Kun koirakko suorittaa rataa ja ohjaaja keskittyy tuloksiin, muuttuu tunnetila negatiiviseksi, koska avaamme mielen peloille tai epäilyksille. Tämä tekee mahdottomaksi toistaa sama rentous liikkeissä ja esittää sitä tekniset osaamista mitä harjoituksissa pystyy. Negatiiviset ajatukset ja tunteet jäykistävät lihakset ja koira aistii jännityksen.
Kun ohjaaja harjoittelee ja treenaa, on hän (yleensä) mieleltään ja keholtaan rento, koska ei keskity tuloksiin. Tulosten tarkoitus on antaa palautetta ohjaajalle siitä missä koirakko on tottelevaisuuden suhteen ja mitä liikkeitä tai osia ohjaajan tulisi kehittää, jotta voi kasvaa voittajaksi. Ohjaajan täytyy opetella tunteiden ja jännityksen hallitsemista. Ajattele sitä kun ensimmäisen kerran veit koirasi treenikentälle tai kaupunkiin tai mihin tahansa. Koiran ärsykekynnys oli niin matala, että se ei todennäköisesti pystynyt keskittymään mihinkään muuhun kuin ympärillä olevaan meluun ja ihmisiin. Pikkuhiljaa koiran ärsykekynnys nousi ja tänäpäivänä se pystyy jo suorittamaan liikkeitä kovassakin häiriössä. Ihminen toimii samalla tavalla. Ärsykkeiden sietämistä pitää opetella.
Suorituksen aikana helposti miettii liikkeen lopputulosta tai seuraava liikkettä esim. koiran saalishyppyä kapulalle, esteiden kiertoa, jättöjen onnistumista tms. Samalla avaat mielesi peloille ja keskityt tuloksiin, jotka eivät ole vielä edes tapahtuneet. Opettelemalla ohjaamaan koiraa siinä hetkessä, askel kerrallaan, opit olemaan ajattelematta tuloksia ja siten ohjaamaan koiraa ilman haittaavia ajatuksia ja tunteita.
Kun rakennat itsellesi hyvän toimintamallin ajatuksille jotka pyörii suorituksen aikana (pois pahat, tervetuloa siinä hetkessä olevat hyvät) ja tyhjentämään mielen ennen jokaista liikettä, opit rentoutumaan ja keskittymään oikeisiin asioihin sekä ohjaamaan koiraa omalla taitotasolla.
Samantasoisista koirakoista voittaa se, joka on vähiten negatiivinen ja jolla on eniten tahtoa voittaa keskittymällä vain ja ainoastaan tekemällä siinä hetkessä hyvän suorituksen.
Tai todellisuudessa kaveri ilmoitti ja mä tuskailen.
Enhän minä mitään osaa. Eikä osaa koira. Ei todellakaan.
Jos tekninen osaaminen ja vire ovat hyvät treeneissä, pitäisi ohjaajan pystyä hyvien treenien ja pitkäjännitteisen treenikauden jälkeen suorittamaan vieläkin paremmin itse kilpailussa. Syy siihen, että liiallinen kilpailujännitys latistaa suorituksen on siinä, että keskitytään yleisöön, tuloksiin ja voittamiseen sen sijaan, että keskittyisimme siihen suoritettavaan liikkeeseen siinä hetkessä missä olemme.
Jumi ja minä BH-kokeessa viime vuonna. Annoin hermoille periksi ja lopputulos oli aika kaarmeaa vaikkakin läpi meni. Ajatuksillamme aikaansaamme liiallisen jännittämisen. Kun koirakko suorittaa rataa ja ohjaaja keskittyy tuloksiin, muuttuu tunnetila negatiiviseksi, koska avaamme mielen peloille tai epäilyksille. Tämä tekee mahdottomaksi toistaa sama rentous liikkeissä ja esittää sitä tekniset osaamista mitä harjoituksissa pystyy. Negatiiviset ajatukset ja tunteet jäykistävät lihakset ja koira aistii jännityksen.
Kun ohjaaja harjoittelee ja treenaa, on hän (yleensä) mieleltään ja keholtaan rento, koska ei keskity tuloksiin. Tulosten tarkoitus on antaa palautetta ohjaajalle siitä missä koirakko on tottelevaisuuden suhteen ja mitä liikkeitä tai osia ohjaajan tulisi kehittää, jotta voi kasvaa voittajaksi. Ohjaajan täytyy opetella tunteiden ja jännityksen hallitsemista. Ajattele sitä kun ensimmäisen kerran veit koirasi treenikentälle tai kaupunkiin tai mihin tahansa. Koiran ärsykekynnys oli niin matala, että se ei todennäköisesti pystynyt keskittymään mihinkään muuhun kuin ympärillä olevaan meluun ja ihmisiin. Pikkuhiljaa koiran ärsykekynnys nousi ja tänäpäivänä se pystyy jo suorittamaan liikkeitä kovassakin häiriössä. Ihminen toimii samalla tavalla. Ärsykkeiden sietämistä pitää opetella.
Suorituksen aikana helposti miettii liikkeen lopputulosta tai seuraava liikkettä esim. koiran saalishyppyä kapulalle, esteiden kiertoa, jättöjen onnistumista tms. Samalla avaat mielesi peloille ja keskityt tuloksiin, jotka eivät ole vielä edes tapahtuneet. Opettelemalla ohjaamaan koiraa siinä hetkessä, askel kerrallaan, opit olemaan ajattelematta tuloksia ja siten ohjaamaan koiraa ilman haittaavia ajatuksia ja tunteita.
Kun rakennat itsellesi hyvän toimintamallin ajatuksille jotka pyörii suorituksen aikana (pois pahat, tervetuloa siinä hetkessä olevat hyvät) ja tyhjentämään mielen ennen jokaista liikettä, opit rentoutumaan ja keskittymään oikeisiin asioihin sekä ohjaamaan koiraa omalla taitotasolla.
Samantasoisista koirakoista voittaa se, joka on vähiten negatiivinen ja jolla on eniten tahtoa voittaa keskittymällä vain ja ainoastaan tekemällä siinä hetkessä hyvän suorituksen.
perjantai 14. helmikuuta 2014
Operetti eikun operantti.
Päästäni kasvaa ilmeisesti kukkia.
Kyllä. Kuulit oikein.
Kukkia.
Olen sekakäyttäjä. Tykkään käyttää koiran kouluttamisessa sekä "vanhaa koulua", että "uutta koulua". Minusta koiraa voi (ja pitää) kurittaa jos se hölmöilee mutta kurittamista voi harrastaa vasta siinä vaiheessa kun koira oikeasti osaa ja tietää mitä sen pitää tehdä.
Jumin kanssa on tehty paljon väärin. Jumin ollessa pentu en kiinnittänyt huomiota vireeseen, en tekemisen iloon enkä siihen, että koira olisi ymmärtänyt mitä se tekee. Sen sijaan imutin huolellisesti nakilla koska niin kaikki muutkin. Palkkasin ja ohjasin käsiavuilla. Tein elämästäni mahdollisimman hankalan jälkeenpäin ajateltuna koska kaikki nämä asiat on pitänyt myös opettaa koiralta pois.
Brion kanssa ajattelin tehdä toisin. Sen kanssa on pennusta lähtien vaadittu enemmän työtä palkan eteen, eli joutunut oikeasti pohtimaan miten palkkaa saisi. Olen tehnyt sille paikan vahvistamista sillä, että se istuu mun vierellä ja kontaktissa ja saa siitä palkkaa. Olen myös antanut liikkeelle käskyn jo.
No, tästä piti sitten opettaa koira kääntymään mukana. Helppoa? No ei ole. Koirahan oli ehdollistunut istumaan mun vierellä ja katsomaan. Kun siirryin alta pois katse säilyi, eli koira oli oikeasti vaan oppinut tapittamaan minua. Ratkaisu:
Kuppi ruokaa pöydälle ja liikuin pienesti koko ajan. Koira kun hakeutui sivulle naksahdus ja palkka. Alkoi hakemaan sivulle vauhdikkaammin ja koko ajan palkka siitä, käskyä en käytä ollenkaan.
Alla video siitä miten käy kun ekaa kertaa ruokakuppia pitääkin ihminen. Neljäs treeni kun tehdään tätä sivulletuloa / pyörimistä ja liikkeellä ei ole vielä käskyä. Kutsun ja autan koiraa alkuun koska se haluaisi tietenkin ruualle. Ruokaa kun pitää toinen ihminen niin se tarjoaa liikkeitä sille kuten videossa näkyy. Parin toiston jälkeen irtoaa kuitenkin pidemmälle minun kanssa ja eilisissä treeneissä toimi moitteettomasti heti alusta.
Kyllä. Kuulit oikein.
Kukkia.
Olen sekakäyttäjä. Tykkään käyttää koiran kouluttamisessa sekä "vanhaa koulua", että "uutta koulua". Minusta koiraa voi (ja pitää) kurittaa jos se hölmöilee mutta kurittamista voi harrastaa vasta siinä vaiheessa kun koira oikeasti osaa ja tietää mitä sen pitää tehdä.
Jumin kanssa on tehty paljon väärin. Jumin ollessa pentu en kiinnittänyt huomiota vireeseen, en tekemisen iloon enkä siihen, että koira olisi ymmärtänyt mitä se tekee. Sen sijaan imutin huolellisesti nakilla koska niin kaikki muutkin. Palkkasin ja ohjasin käsiavuilla. Tein elämästäni mahdollisimman hankalan jälkeenpäin ajateltuna koska kaikki nämä asiat on pitänyt myös opettaa koiralta pois.
Brion kanssa ajattelin tehdä toisin. Sen kanssa on pennusta lähtien vaadittu enemmän työtä palkan eteen, eli joutunut oikeasti pohtimaan miten palkkaa saisi. Olen tehnyt sille paikan vahvistamista sillä, että se istuu mun vierellä ja kontaktissa ja saa siitä palkkaa. Olen myös antanut liikkeelle käskyn jo.
No, tästä piti sitten opettaa koira kääntymään mukana. Helppoa? No ei ole. Koirahan oli ehdollistunut istumaan mun vierellä ja katsomaan. Kun siirryin alta pois katse säilyi, eli koira oli oikeasti vaan oppinut tapittamaan minua. Ratkaisu:
Kuppi ruokaa pöydälle ja liikuin pienesti koko ajan. Koira kun hakeutui sivulle naksahdus ja palkka. Alkoi hakemaan sivulle vauhdikkaammin ja koko ajan palkka siitä, käskyä en käytä ollenkaan.
Alla video siitä miten käy kun ekaa kertaa ruokakuppia pitääkin ihminen. Neljäs treeni kun tehdään tätä sivulletuloa / pyörimistä ja liikkeellä ei ole vielä käskyä. Kutsun ja autan koiraa alkuun koska se haluaisi tietenkin ruualle. Ruokaa kun pitää toinen ihminen niin se tarjoaa liikkeitä sille kuten videossa näkyy. Parin toiston jälkeen irtoaa kuitenkin pidemmälle minun kanssa ja eilisissä treeneissä toimi moitteettomasti heti alusta.
torstai 6. helmikuuta 2014
Se Poikkeus.
Aina mä dissaan kaikkia pieniä koiria ja niiden omistajia.
Jep. Totuus on, että minun maailmassani (eli se mitä koen ja näen päivittäin tuolla kaupungilla liikkuessani koirien kanssa) tukee ajatustani siitä, että keskikokoiset ja pienemmät koirat eivät ole hallinnassa, ne ovat usein pelkoaggressiivisiä, hyökkääviä, vaanivia ja omistajilla ei ole koiranlukutaitoa yhtään.
Mutta. Aina löytyy se mutta.
Poikkeus vahvistaa säännön. Ajattelin kertoa meidän nurkilla asuvasta Rouvasta.
Tapasin Rouvan kun Jumi oli aika vanha jo, varmaan siinä kahden vuoden iässä. Tiemme kohtasivat Violanpuistossa jossa olin aamukusettamassa Jumia. Rouva tuli vastaan ja hänen ollessaan suht lähellä minua huomasin, että hänen seurueensa tuli perässä. Toyvillakoira ja chihu. Irti.
Pari zenlehmä-ajatusta myöhemmin kiristin hihnaa ja ajattelin, että nyt se keltaisen lehdistön lööppi tulee. Jumi tiukalla hihnalla ohi ja aivan tienposkessa jotta etäisyys Rouvaan ja hänen koiriin olisi mahdollisimman suuri. Odotetusti chihu alkoi haukkumaan siinä parin metrin etäisyydellä ja siinä kohtaa olin varma, että homma ei pääty hyvin. Molemmat Rouvan koirathan oli edelleen irti.
Mitä tekee Rouva? Rouva joka oli ollut koko ajan täysin neutraali ja kävellyt eteenpäin aivan kuten Jumia tai minua tai maailmaa ei olisi jatkoi sitä samaa. Chihun rääkiessä Rouva napsautti sormiaan kerran jolloin koira hiljeni ja palasi omistajansa luo ja ohitti meidät katsomatta ja sanomatta mitään.
Tämä kohtaamisen jälkeen olin niin äimenkäkenä, että olen joka kerta sen jälkeen kun ollaan tavattu ihastellut Rouvan tapaa käsitellä koiriaan ja pannut merkille miten Rouva pitää koiransa todella tiukassa hihnassa - se hihna vaan on näkymätön. Koirat saavat liihoitella miten haluavat mutta vastaantulevan koiran kohdalla tulee ensimmäinen sormien napsahdus. Koirat ryntäävät Rouvan luokse ja jäävät pyörimään siihen ympärille. Jos chihu avaa sanallisen arkkunsa (toyvillis ei hauku) tulee toinen napsahdus josta koira hiljenee ja palaa ruotuun. Kertaakaan en ole kuullut naisen puhuvan saatika kiroilevan / huutavan tai juoksevan minun koiria karkuun.
Eipä siihen voi muuta sanoa kuin, että on ihmisiä joilla on koiria ja on koiraihmisiä.
Rouva on jälkimmäinen.
Jep. Totuus on, että minun maailmassani (eli se mitä koen ja näen päivittäin tuolla kaupungilla liikkuessani koirien kanssa) tukee ajatustani siitä, että keskikokoiset ja pienemmät koirat eivät ole hallinnassa, ne ovat usein pelkoaggressiivisiä, hyökkääviä, vaanivia ja omistajilla ei ole koiranlukutaitoa yhtään.
Mutta. Aina löytyy se mutta.
Poikkeus vahvistaa säännön. Ajattelin kertoa meidän nurkilla asuvasta Rouvasta.
Tapasin Rouvan kun Jumi oli aika vanha jo, varmaan siinä kahden vuoden iässä. Tiemme kohtasivat Violanpuistossa jossa olin aamukusettamassa Jumia. Rouva tuli vastaan ja hänen ollessaan suht lähellä minua huomasin, että hänen seurueensa tuli perässä. Toyvillakoira ja chihu. Irti.
Pari zenlehmä-ajatusta myöhemmin kiristin hihnaa ja ajattelin, että nyt se keltaisen lehdistön lööppi tulee. Jumi tiukalla hihnalla ohi ja aivan tienposkessa jotta etäisyys Rouvaan ja hänen koiriin olisi mahdollisimman suuri. Odotetusti chihu alkoi haukkumaan siinä parin metrin etäisyydellä ja siinä kohtaa olin varma, että homma ei pääty hyvin. Molemmat Rouvan koirathan oli edelleen irti.
Mitä tekee Rouva? Rouva joka oli ollut koko ajan täysin neutraali ja kävellyt eteenpäin aivan kuten Jumia tai minua tai maailmaa ei olisi jatkoi sitä samaa. Chihun rääkiessä Rouva napsautti sormiaan kerran jolloin koira hiljeni ja palasi omistajansa luo ja ohitti meidät katsomatta ja sanomatta mitään.
Tämä kohtaamisen jälkeen olin niin äimenkäkenä, että olen joka kerta sen jälkeen kun ollaan tavattu ihastellut Rouvan tapaa käsitellä koiriaan ja pannut merkille miten Rouva pitää koiransa todella tiukassa hihnassa - se hihna vaan on näkymätön. Koirat saavat liihoitella miten haluavat mutta vastaantulevan koiran kohdalla tulee ensimmäinen sormien napsahdus. Koirat ryntäävät Rouvan luokse ja jäävät pyörimään siihen ympärille. Jos chihu avaa sanallisen arkkunsa (toyvillis ei hauku) tulee toinen napsahdus josta koira hiljenee ja palaa ruotuun. Kertaakaan en ole kuullut naisen puhuvan saatika kiroilevan / huutavan tai juoksevan minun koiria karkuun.
Eipä siihen voi muuta sanoa kuin, että on ihmisiä joilla on koiria ja on koiraihmisiä.
Rouva on jälkimmäinen.
keskiviikko 5. helmikuuta 2014
Ulkoilua kun oli vielä lunta
Tottakai mä unohdan tänne päivittää yli puolet mitä tehdään. Kävin Paulan blogissa sattumalta ja huomasin, että se oli muistanut lisätä kuvia meidän ulkoilusta joten nyt muistan minäkin! Kävin siis toissa viikonloppuna Paulan luona juoksuttamassa koiria. On se autio pelto tai metsä siinä oman talon vieressä aika luksusta...
Hitsi kun nyt löytyisi se oma talo... Muutamia käyty katsomassa vasta kun jostain syystä niitä 100 neliön omakotitaloja jossa hehtaarikaupalla pihaa ja keskellä metsää mutta silti mukavan matkan päässä kaupasta on aika jumalattoman vaikeita löytää. Tai löytyyhän niitä mutta väärässä hintaluokassa...
Tässä siis kuvasaastetta ulkoilusta.
Paimenen ja paskiaisen ero. Paimen tulee luokse pyytämättä (ja pyydettäessä), paskiainen ei.
Hitsi kun nyt löytyisi se oma talo... Muutamia käyty katsomassa vasta kun jostain syystä niitä 100 neliön omakotitaloja jossa hehtaarikaupalla pihaa ja keskellä metsää mutta silti mukavan matkan päässä kaupasta on aika jumalattoman vaikeita löytää. Tai löytyyhän niitä mutta väärässä hintaluokassa...
Tässä siis kuvasaastetta ulkoilusta.
tiistai 4. helmikuuta 2014
Kesän haaste.
Kuten kaikki minua tuntevat tietää paneudun uusiin asioihin järkyttävällä innolla ja teen kaikki rästit pois heti. Not. Huomasin vasta nyt (joojoo, ei kysytä miksi), että minulle on jätetty haaste. Koska olen vielä aivan sairaan laiska copypastaan tekstin haasteen jättäjältä.
The rules are to upload 7 photos of your summer and to explain them with only one word. Then, you challenge 7 bloggers to do the same.
Enklantia tarvii osata sen verran, että seitsemän kesäkuvaa tulee seuraavaksi. Sinänsä sopivaa koska kesä tuntuu juuri nyt, juuri tällä hetkellä kovin kovin kaukana.
Haasteen toimitti http://lovingluumu.blogspot.fi/
The rules are to upload 7 photos of your summer and to explain them with only one word. Then, you challenge 7 bloggers to do the same.
Enklantia tarvii osata sen verran, että seitsemän kesäkuvaa tulee seuraavaksi. Sinänsä sopivaa koska kesä tuntuu juuri nyt, juuri tällä hetkellä kovin kovin kaukana.
Haasteen toimitti http://lovingluumu.blogspot.fi/
1. Puppies / Pennut
2. @Coffee / Kahvilla
3. Swimming / Uiminen
4. Friends / Ystävät
5. Shows / Näyttelyt
6. Traning / Treenit
7. Sleeping / Nukkuminen
maanantai 3. helmikuuta 2014
Koiran vaarallisin ystävä
Toissaviikolla MOT esitti ohjelman "Ihmisen vaarallisin ystävä".
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/01/24/koira-ystava-vai-vihollinen
Toimittaja Borsi Salomonilla on muutama väite.
Koirat ovat surmanneet tai muuten aiheuttaneet Suomessa yli kymmenen henkilön kuoleman viime vuosina.
Fyysisen hyökkäyksen seurauksena kuolleita ihmisiä on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana ollut kolme henkilöä. Loput kuolemat on aiheutunut mm. bakteeritulehdusten tai huonon hoidon takia. Kuolemien takana on sekä pieniä, että isoja rotuja. Lausahdus siinä asiayhteydessä missä se esitettiin sai asian kuulostamaan siltä kuin "vaaralliset" rodut olisivat fyysisellä hyökkäyksellä tappaneet yli kymmenen henkilöä. Se on väärin ja pelkkää medialietsontaa.
Vaikeasti hallittavia tai vaarallisia koiria on Suomessa rekisteröity jo noin 8000
Suomen Kennelliitto ei tunnusta, että Suomessa olisi yhtään vaikeasti hallittavaa tai vaarallista koiraa. Belgiassa, Hollannissa ja Italiassa rotukiellot on poistettu kun ovat tehottomia. Tanskassa pohditaan poistoa. Ihminen joka haluaa pitbullin eikä sitä saa laillisesti ostaa 1) sen joko laittomasti 2) toisen vastaavan rodun. Ihmisessä on vikaa, ei yksilössä eikä varsinkaan rodussa.
MOT:ssa omaiset ja uhrit kertovat kahdesta tuoreesta tapauksesta, joista toisessa koira raateli pahasti pienen tytön ja toisessa naisen käden toimintakyvyttömäksi.'
Molemmat kohdat esitettiin täysin yksipuoleisesti kertomatta katsojille siitä mitä koirille oli käynyt ennen hyökkäyksiä ja miten koirat oikeasti toimi koiran tavalla.Tietojeni mukaan koira joka raateli tytön oli ollut useamman kiusauksen kohteena (lapset heittäneet kivillä yms) ja oli päässyt livahtamaan kotoaan omistaja heti perässä. Dogo joka puri naisen kättä oli myös kiusattu kaupan ulkopuolella. Vaikka itse en suosi esim. kaupan eteen jättämistä (ja minusta tässä on vastuu myös omistajalla, koiraa ei jätetä kaupan eteen, piste) niin minusta reiluinta olisi ollut kertoa myös koirien taustatarinat. Koira ei napsahda vaan se toimii kuten eläin - me ihmiset olemme vain niin vieraantuneita eläimistä ettemme enää osaa edes lukea isoja eleitä. Paitsi siinä vaiheessa kun hampaat välähtää ja silloin se on yleensä liian myöhäistä.
Totuus on, ettei se ihmisen vaarallisin ystävä ole koira vaan toisinpäin.
Monesti oikeasti unohdetaan se, että suurin osa näiden isojen ja vaaralliselta näyttävien rotujen omistajista on täyspäisiä, terveellä järjellä varustettuja ihmisiä. Ne jotka sitä ei ole tekevät ongelmakoiran mistä tahansa rodusta. 99,9% ajasta ongelma on hihnan toisessa päädyssä. Asianmukaisesti koulutettu ja pidetty pentu ei ole hankala tai vaikea rotuun katsomatta. Pitää vaan löytää itselleen sopiva rotu ja paneutua sen yksilön kasvattamiseen.
Minua ottaa aivoon tämä "noitajahti" kun itse elän kahden koiran kanssa jotka rakastaa ihmisiä yli kaiken, ovat ennakkoluulottomia, rohkeita ja varmoja koiria. Ohittavat muut koirat hiljaa ja nätisti vaikka vastaan tulisi minkälainen kiroilija-räksyttäjä-fifi ja pussaavat lapset kumoon. Vetävät pulkkaa ja nauttivat huomiosta. Eivät käyttäydy missään tilanteessa aggressiivisesti, eivät provosoi eivätkä provosoidu. Missä kohtaa nämä kaksi yksilöä (tai koko rotu) on tehnyt Suomelle niin paljon pahaa, että niiden kasvatus pitäisi lopettaa saatika, että juuri nämä kaksi yksilöä pitäisi lopettaa?
Usein käytetään "tekosyynä" näissä rotukeskusteluissa sekä kielolistoilla uhkaamisilla, että pienet koirat on niin paljon kivempiä koska niiden puremat ei satu ja kun niitä voi taluttaa lapsetkin. Oikeuttaako koko huonoon käytökseen? Meillä on ainoat hyökkäykset sattuneet juuri niin, että kyseessä on ollut lapsen huolimattomuus tai pienen koiran omistajan täysin puuttuva koiranlukutaito.
Omia koiriani on useampi irtokoira; käynyt "moikkaamassa" hampaat irvessä ("se on ihan kiltti"), purrut (omistaja ei tullut itse lähellekään) tai hyökännyt päin. Jos näissä tilanteissa olisin antanut omien koirien puolustaa itseään jälki olisi varmaan ollut keltaisen lehdistön kamaa ja sinnehän se olisi päätynyt huolimatta siitä, että minun koirani eivät provosoineet tilannetta eivätkä pyytäneet sitä pikkukoiraa naamaan eteen.
Se on jännää, että minä pystyn hallitsemaan parivaljakkoa jonka yhteispaino on tällä hetkellä lähemmäs 50kg kun vastaantulevalla on ongelmia sen 4-6kg kanssa. Onneksi ne pahimpien räkyttäjien omistajat taitaa vähän pelätä koiriani joten vievät ne aina sivuun kun tullaan vastaan. Muistankin aina kiittää kun vievät pois niitä huutavia pikkukoiriaan koska onhan ne "selvästi aggressiivisia koiria" ;)
Lue lisää:
Taistelukoirat Tanskan tyyliin
Tappaja- ja taistelukoirat
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/01/24/koira-ystava-vai-vihollinen
Toimittaja Borsi Salomonilla on muutama väite.
Koirat ovat surmanneet tai muuten aiheuttaneet Suomessa yli kymmenen henkilön kuoleman viime vuosina.
Fyysisen hyökkäyksen seurauksena kuolleita ihmisiä on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana ollut kolme henkilöä. Loput kuolemat on aiheutunut mm. bakteeritulehdusten tai huonon hoidon takia. Kuolemien takana on sekä pieniä, että isoja rotuja. Lausahdus siinä asiayhteydessä missä se esitettiin sai asian kuulostamaan siltä kuin "vaaralliset" rodut olisivat fyysisellä hyökkäyksellä tappaneet yli kymmenen henkilöä. Se on väärin ja pelkkää medialietsontaa.
Vaikeasti hallittavia tai vaarallisia koiria on Suomessa rekisteröity jo noin 8000
Suomen Kennelliitto ei tunnusta, että Suomessa olisi yhtään vaikeasti hallittavaa tai vaarallista koiraa. Belgiassa, Hollannissa ja Italiassa rotukiellot on poistettu kun ovat tehottomia. Tanskassa pohditaan poistoa. Ihminen joka haluaa pitbullin eikä sitä saa laillisesti ostaa 1) sen joko laittomasti 2) toisen vastaavan rodun. Ihmisessä on vikaa, ei yksilössä eikä varsinkaan rodussa.
MOT:ssa omaiset ja uhrit kertovat kahdesta tuoreesta tapauksesta, joista toisessa koira raateli pahasti pienen tytön ja toisessa naisen käden toimintakyvyttömäksi.'
Molemmat kohdat esitettiin täysin yksipuoleisesti kertomatta katsojille siitä mitä koirille oli käynyt ennen hyökkäyksiä ja miten koirat oikeasti toimi koiran tavalla.Tietojeni mukaan koira joka raateli tytön oli ollut useamman kiusauksen kohteena (lapset heittäneet kivillä yms) ja oli päässyt livahtamaan kotoaan omistaja heti perässä. Dogo joka puri naisen kättä oli myös kiusattu kaupan ulkopuolella. Vaikka itse en suosi esim. kaupan eteen jättämistä (ja minusta tässä on vastuu myös omistajalla, koiraa ei jätetä kaupan eteen, piste) niin minusta reiluinta olisi ollut kertoa myös koirien taustatarinat. Koira ei napsahda vaan se toimii kuten eläin - me ihmiset olemme vain niin vieraantuneita eläimistä ettemme enää osaa edes lukea isoja eleitä. Paitsi siinä vaiheessa kun hampaat välähtää ja silloin se on yleensä liian myöhäistä.
Totuus on, ettei se ihmisen vaarallisin ystävä ole koira vaan toisinpäin.
Monesti oikeasti unohdetaan se, että suurin osa näiden isojen ja vaaralliselta näyttävien rotujen omistajista on täyspäisiä, terveellä järjellä varustettuja ihmisiä. Ne jotka sitä ei ole tekevät ongelmakoiran mistä tahansa rodusta. 99,9% ajasta ongelma on hihnan toisessa päädyssä. Asianmukaisesti koulutettu ja pidetty pentu ei ole hankala tai vaikea rotuun katsomatta. Pitää vaan löytää itselleen sopiva rotu ja paneutua sen yksilön kasvattamiseen.
Minua ottaa aivoon tämä "noitajahti" kun itse elän kahden koiran kanssa jotka rakastaa ihmisiä yli kaiken, ovat ennakkoluulottomia, rohkeita ja varmoja koiria. Ohittavat muut koirat hiljaa ja nätisti vaikka vastaan tulisi minkälainen kiroilija-räksyttäjä-fifi ja pussaavat lapset kumoon. Vetävät pulkkaa ja nauttivat huomiosta. Eivät käyttäydy missään tilanteessa aggressiivisesti, eivät provosoi eivätkä provosoidu. Missä kohtaa nämä kaksi yksilöä (tai koko rotu) on tehnyt Suomelle niin paljon pahaa, että niiden kasvatus pitäisi lopettaa saatika, että juuri nämä kaksi yksilöä pitäisi lopettaa?
Usein käytetään "tekosyynä" näissä rotukeskusteluissa sekä kielolistoilla uhkaamisilla, että pienet koirat on niin paljon kivempiä koska niiden puremat ei satu ja kun niitä voi taluttaa lapsetkin. Oikeuttaako koko huonoon käytökseen? Meillä on ainoat hyökkäykset sattuneet juuri niin, että kyseessä on ollut lapsen huolimattomuus tai pienen koiran omistajan täysin puuttuva koiranlukutaito.
Omia koiriani on useampi irtokoira; käynyt "moikkaamassa" hampaat irvessä ("se on ihan kiltti"), purrut (omistaja ei tullut itse lähellekään) tai hyökännyt päin. Jos näissä tilanteissa olisin antanut omien koirien puolustaa itseään jälki olisi varmaan ollut keltaisen lehdistön kamaa ja sinnehän se olisi päätynyt huolimatta siitä, että minun koirani eivät provosoineet tilannetta eivätkä pyytäneet sitä pikkukoiraa naamaan eteen.
Se on jännää, että minä pystyn hallitsemaan parivaljakkoa jonka yhteispaino on tällä hetkellä lähemmäs 50kg kun vastaantulevalla on ongelmia sen 4-6kg kanssa. Onneksi ne pahimpien räkyttäjien omistajat taitaa vähän pelätä koiriani joten vievät ne aina sivuun kun tullaan vastaan. Muistankin aina kiittää kun vievät pois niitä huutavia pikkukoiriaan koska onhan ne "selvästi aggressiivisia koiria" ;)
Lue lisää:
Taistelukoirat Tanskan tyyliin
Tappaja- ja taistelukoirat
Miten ei kannata opettaa koira uimaan
Ulkona on koko tammikuun ollut ärsyttävän kylmää. Koirat varmasti pystyisi olemaan mutta minä en - olen kova palelemaan ja kynnys lähteä ulos kävelemään paukkupakkasilla on aika korkea. Niinpä sain tammikuun alussa loistavan idean - mennään uimaan koirakylpylään!
Ei muuta kun soittoa Helsingin koirauimalaan ja samalle päivälle sain ajan. Briohan ei ole koskaan käynyt uimassa ja Jumi nyt tunnetusti menee ihan pipariksi kun tajuaa pääsevänsä uimaan. Päätin jo ennen uintireissua, että en ota Briolle uimaopettajaa (Helsingin altaat on niin pienet ettei Jumi mahtuisi uimaan ilman ruumiita) ja, että jos Brio ei halua uida niin sitten se ei ui.
Pääsin paikalle ja sain jopa riisuttua ja suihkutettua yhden huutavan / ulvovan koiran ja yhden kysymysmerkin. Altaan ääressä puin molemmille pelastusliivit ja Jumihan dyykkasi suoraan veteen. Brio juoksenteli altaan ympärillä ja hirveästi oli halua mennä lelun perään muttei uskallusta. No nyt tullaan siihen kohtaan mitä ei kannata kotona kokeilla...
Menin altaan puoleenväliin ja kutsuin Brion luokse. Nappasin liiveistä kiinni ja nostin altaaseen, nenä "laituria" kohti. Siinähän se polski pystyasennossa hetken kunnes ui sen muutaman metrin rampille. Ja sama uudestaan. Ei se kovin näyttänyt nauttivan tapahtumasta. Kolmannen kerran kohdalla mietin, että olikohan tää nyt ihan oikeasti hyvä idea... Kolmannella kerralla heitin sille lelun samalla ja kippaskappas, ei se pentu uinutkaan rampille vaan lelun perään jonka jälkeen jäi lilluttelee veteen sen lelun kanssa.
Nykyään tuo Briokin on ihan vesipeto - ei sitä saa ylös altaasta enää...
Ei muuta kun soittoa Helsingin koirauimalaan ja samalle päivälle sain ajan. Briohan ei ole koskaan käynyt uimassa ja Jumi nyt tunnetusti menee ihan pipariksi kun tajuaa pääsevänsä uimaan. Päätin jo ennen uintireissua, että en ota Briolle uimaopettajaa (Helsingin altaat on niin pienet ettei Jumi mahtuisi uimaan ilman ruumiita) ja, että jos Brio ei halua uida niin sitten se ei ui.
Pääsin paikalle ja sain jopa riisuttua ja suihkutettua yhden huutavan / ulvovan koiran ja yhden kysymysmerkin. Altaan ääressä puin molemmille pelastusliivit ja Jumihan dyykkasi suoraan veteen. Brio juoksenteli altaan ympärillä ja hirveästi oli halua mennä lelun perään muttei uskallusta. No nyt tullaan siihen kohtaan mitä ei kannata kotona kokeilla...
Menin altaan puoleenväliin ja kutsuin Brion luokse. Nappasin liiveistä kiinni ja nostin altaaseen, nenä "laituria" kohti. Siinähän se polski pystyasennossa hetken kunnes ui sen muutaman metrin rampille. Ja sama uudestaan. Ei se kovin näyttänyt nauttivan tapahtumasta. Kolmannen kerran kohdalla mietin, että olikohan tää nyt ihan oikeasti hyvä idea... Kolmannella kerralla heitin sille lelun samalla ja kippaskappas, ei se pentu uinutkaan rampille vaan lelun perään jonka jälkeen jäi lilluttelee veteen sen lelun kanssa.
Nykyään tuo Briokin on ihan vesipeto - ei sitä saa ylös altaasta enää...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)