keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Paskan määrä ei ole edelleenkään vakio

Koirat kävi voittamassa Roturacen tuossa kesäkuun alussa ja saatiin sieltä voittosäkkinä kotiin Hillsin joku aktiivi ruoka. Kun oma luottosafka loppui (RC 4800) niin syötin voittosäkin pois. Ruoka oli ihan ok mutta liian köyhää noille kahdelle ruutipussille. Siitä kuitenkin  intoutuneena selailin taas ruokamarkkinoita ja silmiin osui Belcandon Power (Korkealaatuinen kuivattu kananliha 28,0 %). Ostin säkin kokeiluun.
Eka päivä ei huomioitavaa.
Toka päivä aamulla paskaa matolla.

No, olimme samaan aikaan saaneet koirille aidan pystyyn ja päätimme, että sisälle tehty läjä on varmaan siksi, että luotimme koirien käyvän tarpeilla pihassa (jota on vajaa hehtaari eli paikkoja pitäisi löytyä). Eli aamu- ja iltakävelyt takaisin rutiineihin.

Käytin koirat illalla ulkona lenkillä (9km). Molemmat paskoi pari kasaa, ehkä jopa kolme. Syötin ne illalla ja mies käytti koirat aamulla lenkillä. Molemmat paskoi. Jätettiin koirat kotiin ja 7h yksinolon aikana oli jo paskaa lattialla.

Siis se paskan määrä on järkyttävä mitä tuosta ruuasta tulee.
Meille siis tilaukseen sitä luottoruokaa - ei taas tarvitse pohtia ruokia vähään aikaan.

4 kommenttia:

  1. Maissi ja peruna tekee hyvin usein tuota että ruokaa tulee ulos enemmän mitä sitä syöttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti :) Mielenkiintoista vaan, että muissa ruuissa ei ole tullut samaa efektiä vaikka niissäkin on maissia ja perunaa.

      Poista
    2. Royal canin hydrolisoi ruoka-aineitaan. Ruokaa siis parannellaan käsittelyssä paremmin sulavaksi. En muista oliko liha peräisin venäjän tehotuotanosta vai jopa kiinaan tai itämaihin. Itse tuotanto rc4800 taisi olla ranskassa. RC ostaa raaka-aineet halvalla ja käsittelee ne niin että sulavuus on parempi. Se tekee niin myös halvalle maissille,ohralle ja riisilleen. Loput ruoan hinnasta koostuu aggressiivisesta markkinoinnista ja laajasta valikoimasta mm.(roturuoat, joiden erot ovat 0.2%heitto kuparin määrässä). Mulla ei ole tähän nyt lähdelinkkiä mutta valmistajan sivuiltakin tuota infoa löytyy. 4800 ruoassa on kivasti rasvaa. Eläinrasvan määrää ei vaan ilmoiteta kokonaismäärästä jolloin oikea eläinrasvan määrä jää arvailun varaan. Soijaöljyä lisäämällä ei saada puhdasta energiaa. (Tämä siihen kun pohdit joskus näyttelypossuksi lihottamista). Koira ei pysty kasvirasvoja hyödyntämään puhtaaksi energiaksi. Minusta ruoan oikea myyntihinta olisi jossain 20-30€ hujakoilla. Nyt sen ollessa 5,50€ kilohintaista. :O Rc:stä on hyvääkin sanottavaa: avoin tiedonjako (raaka-aineet ym.) ja nopeat vastausajat kuluttajille. Ja ruokien sopimattomuudesta lyhyesti: jos koiran ruokinta koostuu luovutusikäisestä asti kasviperäiseen kuivamuonaan, ei elimistö n. 1-2 vuotiaana pysty kääntämään suolistoa päälaelleen ja alkaa yhtä-äkkiä käyttämään korkeamman eläinvalkuaisen ja tai vaihtuvaa ruokainetta hyväkseen. Elimistö reagoi kuin vieras esineeseen, koska sille on annettu samaa ja aina samaa kuukausia ja vuosia. Tämä johtuu yksinkertaisesti vaihtelun puutteesta ts.yksipuolisesta ravinnosta. Samaa riisiä ja hydrolisoitua kanansuolta everyday. Siihen kun iskee toisen valmistajan peruna-kanaa niin ei ihme ettei paskanmäärä ole vakio. Jos välttämöttä haluaa pelkästään nappularuokkia koiransa, ei sillontällöin ruoan "jätteiden" lisääminen ruokaan ole kaameaa vääryyttä. Se antaa elimistölle mahdollisuuden käsitellä muutakin kuin sitä-samaa päivästä,kuukaudesta toiseen. En ole mikään barffaaja, kuivamuonien vihaaja. Syötän koirille puolet lihaa ja puolet hyvälaatuista, kohtuuhintaista nappulaa. Koira saa tarpeeksi proteiinia ja hivenaineet tulee napuista. Vajaaksi jäävät vitskut annan purkista. Ei mitään tähtitiedettä mutta hemmetin toimivaa. Tämä kommenttini on invalidi,koska siitä puuttuu lähteet. Voin kuitenkin lisätä ne myöhemmin mikäli tekstiä noteeraat. Hyvää joulunodotusta teidän poppolle, blogiasi on mukava seurata, laita malikasta lisää kuulumisia kunhan elämältä kerkeät!

      Poista
    3. Kiitos pitkästä vastauksesta :)
      Sellainen selvennys meidän ruokavalioon, että meillä(kin) koirat ovat sekaruokaisia eli saavat viikottain (en muista päivittäin syöttää) lihaa nappuloiden kanssa sekä öljyä ja sinkkiä kuuriluontoisesti.

      Tiedän, että RC ei ole ehkä se läpinäkyvin tuon proteiinin lähteiden kanssa (ja minä joka olen hysteerinen noinmuuten siitä) ja sekös harmittaa. Sitten toisaalta on taas se, että koirat aloitti tuon 4800-ruuan syömisen paljon ennenkuin jaksoin uppoutua kuivaruokien maailmaan ja huomasin, että karva kiiltää, koirat jaksaa ja tuntuu olevan paljon parempi kuin moni vaikkapa "tuoretta kalkkunaa 40%" ruoka. Vaikkakin sieluun vähän sattuu.

      Tällä hetkellä on säkki Applawsia menossa ja ihan yhtä nopea vaihto ja paskan määrä jopa pieneni. Pennulla menee kasvattajan antaman Happydogin sijaan Barking Heads joka tuntuu uppoavan hyvin ja tulevan ulos vähäisesti :) Jatkossa joutunee miettimään, että mitä sitä syöttäisi sillä pahaa sanottavaa ei ole kummastakaan ruuasta.

      Koska RCllä on kasvattaja-alennuksia niin maksan kilohintana n. 4e/kg mikä ei ole kohtuutonta minusta kyseisestä ruuasta (otetaan vastakohtana vaikkapa Applaws joka on 6e/kg vaikkakin proteiinilähde on varmasti parempi).

      Viikonloppuna olisi tarkoitus jälleen esiintyä messarissa mutta sen jälkeen pitäisi elämä asettua sen verta, että ehtii täälläkin kirjoittelemaan. Hyvää joulunodotusta myös sinne!

      Poista