Lauantaina verikokeissa munuaisarvot oli nousseet vaikka Jumi oli koko perjantai nesteytyksessä. Iltapäivästä sitten kotiin ja kamala lääkerumba ja sunnuntaina heti aamusta uusiksi kokeisiin. Krea oli pysynyt samana kuin lauantaina ja hematokriitti oli noussut vaikka nestettä oli annettu vaikka ja kuinka. Sunnuntai meni jälleen siis eläinlääkärin huoneen lattialla. Illaksi kotiin ja lääkerumbaa taas. Onneksi potilas itse oli kovinkin lungisti siellä lattialla koko viikonlopun. Ihana on omistaa koira joka ei hösellä tosipaikan tullen ollenkaan.
Maanantaina krea oli laskenut hieman (vaikka oli edelleen koholla) ja hematokriitti edelleen noussut. Meidät passitettiin kuitenkin kotihoitoon sillä Rimadylit oli jo poistunut Jumista. Ensi viikolla mennään uusintakokeisiin jolloin sitten selviää ottiko munuaiset jotain pysyvämpää iskua. Toivotaan, että tämä kuukauden putki nyt loppui tähän. Ja lääkkeet mitkä aiemmin on ollut yläkaapissa on nyt siirretty katonrajaan. Ei tule tällaiset enää toistumaan.
On tuo hölmö vaan niin rakas <3
Heippa! Toivottavasti onni kääntyisi elukkakäyntien osalta... asiasta tulikin mieleen, näin blogiasi aina lueskellessa tullut mieleen tapaturma alttiit koirat,- ja vakuutukset. Itsellä mietinnässä mistä ja minkälaiset sille seuraavalle hurtan hölmölle hankkisi ja sulla on tuntunut noita hampaiden katkeiluja ym suolitukoksia!? :D myös olleen joten: Osaatko ''suositella'' jotain yhtiötä tai pakettia, mitä näitä nyt on. Kuinka laaja kannattaa ottaa ja ihan erityisemmin mainostamatta THE yhtiö. Fenniaa olen katsellut alhaisten omavastuu osuuksien takia, toki siellä pitää olla kotivakuutus samassa että saa, mutta anywei, toimivin yhtiö. Tapiola kuulostaa hyvälle juuri suorakorvauspalvelun takia, ja voin sanoa koirakuumeen olevan niin kova, ettei säästötilillä useampaa tonnia kerkeä säästöön äksidenttejen varalle tulla... Joten mieluiten hiivakierteen tai muun viikonloppulekuri reissun varalle myöskään omavastuut ja muut ei saisi hipoa pilviä!? Onko sellaista olemassakaan? Kiitos jos jaksasit vastata, ja kaikkea hyvää sinne kahdelle tahverolle ja omistajalleen! :)
VastaaPoistaEi oikeaa yhtiötä olekaan :D Kaikissa aina jokin mättää. Tapiolassa suorakorvaus on toki bonusta mutta ikinä ei ole omat elukat sairastanut suorakorvauksen ollessa auki... En minäkään rahasta ole tehty, tämä maaliskuu vaan sattui sopivasti niin, että pussissa oli vähän enemmän. Brion suolitulehdusta ja Jumin ekaa hammasleikkausta varten jouduin ottamaan ihan erikseen lainaa.
PoistaItse olen päättänyt keskittää vakuutukset Tapiolaan sillä kissoja kasvattavana minulle on tärkeintä, että vakuutukseen kuuluu keisarinleikkaus. Lisäksi kaikki yhtiöt vaativat nykyään melkein sen kotivakuutuksen jotta saa eläimelle vakuutuksen. Selvitin tätä kun mietin, että olisin tuplavakuuttanut Jumin.
Vertailin ihan huvikseni IF:n ja LähiTapiolan hintoja.
- LähiTapiolassa Jumin vakuutus maksaa 240e /vuosi (eläinlääkärikulut + vastuuvakuutus). Vakuutuskatto on 1650e.
- IFssä Jumin vakuutus olisi maksanut 339e /vuosi (ei sis. vastuuvakuutusta). Vakuutuskatto on 1700e.
Tosin minulla on LähiTapiolassa kaikista ryhmistä jokin vakuutus niin sekin laskee lopullista hintaa. En voi suositella mitään firmaa koska kaikissa on varmasti jotain hyvää ja huonoa. Itselleni on toiminut LähiTapiola, aina ovat korvanneet mutta joskus korvausajat ovat olleet pitkät - tosin silloin soitto firmaan on ratkaissut asian ja olen saanut päätöksen heti.
Oukki Doukki! tätä vähän tuumailtiinkin ettei mitään ykköstä taida selkeästi olla näissä.. mutta niinkun ne jankuttaa: keskittäminen kannattaa. Täytynee siis lykätä autot ja asunnot sinne samaan firmaan viimeistään koiran hankinnan ajankohtana. Kiitos vaivannäöstä! =)
VastaaPoista