sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Rakvere 20-21.10


Olipahan viikonloppu (ja vihdoin kotona!). Satoi koko viikonlopun joten Rakvere kaupunkina jäi kokematta mikä on harmi koska vaikutti erittäin ihanalta ja lämpimältä kaupungilta. Mikäli suuntaatte sinnepäin voin täydellä kympillä suositella Villa Theresaa hotelliksi sillä oli äärettömän siisti ja palvelushenkinen pieni hotelli. Hintakin oli reilu ja koirat viihtyi. Ihana paikka tammimetsän keskellä.

Näyttelyissä oli menestystä (reippaasti) yli odotusten. Lauantaina Jumi pötki itsensä PU1, CAC, ROP ja sertin ansiosta valmistui EE MVA (Eestin muotovalioksi). Ryhmässä sijoittuminen kolmanneksi kruunasi päivän. Siellä se Jumi taaperteli kaikenlaisten terriereiden seassa tuomarin mielestä niin hienosti, että sija tuli. Tuomarina oli Dodo Sandahl, Ruotsi.

Sunnuntaina Jumi oli Christian Stefanescun mielestä myös ROPin arvoinen. Serttiä ei otettu vastaan ja kiire laivaan esti ryhmiin jäämistä (mikä harmittaa toki). Tästä on kuitenkin hyvä taas jäädä hetkellisesti näyttelytauolle.


torstai 4. lokakuuta 2012

Iltakävelyllä

Jotenkin nautin kovasti syksystä ja syksyisistä keleistä. Koiranulkoiluttajat jää sisälle puudeleiden kanssa ja ulkoilureitit jaetaan ainoastaan sen satunnaisen lenkkeilijän kanssa. Kohta pääsee taas tekemään keskustalenkkejä koira vapaana kun kaikki muut värjöttelee sisätiloissa. Parhautta!


tiistai 2. lokakuuta 2012

Treeneissä

Niin tyypillistä. Agitreeneissä harjoitukset meni niin ja näin. Sit kaikki lähti kotiin ja mä jäin tekemään kokonaista harjoitusrataa yksin. Kaksi kertaa putkeen virheittä. Eikä kukaan todistamassa.

lauantai 29. syyskuuta 2012

16km takana, päivä edessä

Ihanat lauantaiaamut! Nukuimme pitkään ja heräsin vasta siinä 10 tienoilla. Sängystä suoraan ulkoiluvaatteisiin, koira hihnaan ja pihalle. Aurinkokin paistoi. Hetken siinä pohdin, että lähdetäänkö kävelemään ja mihin suuntaan kunnes päässä välähti, että fillarillakin pääsee.

Hain siis pyörän varastosta ja mietin, että pitääkö kipaista hakemaan kiinnitysvehkeet ja valjaat koiralle kun normaalisti Jumi on valjaista kiinni takaa ja mulla vielä sit varmistuksena edestä puolikurraava panta ja hihna. Päätin kuitenkin tehdä sen mitä olen jo kauan suunnitellut eli lähteä lenkille koiran kanssa niin, että se on mulla pelkästään hihnassa. Koiran ei silloin tarvitse vetää pyörää ja se antaa liikkumatilaa ihan erilailla pyörän vieressä. Silloin kun aloiteltiin pyöräilemään pelkkä puolikurra ja hihna olisi ollut mahdotonta sillä koira ei tajunnut, että pyörän vieressä piti juosta eikä sen edessä / takana ja pissoja ei voinut jäädä haistelemaan.

Pyöräily koiran kanssa on mukavaa ja kokeiluni sujui yllättävän hyvin, olin itsekin siitä hyvin hämmästynyt miten kauniisti Jumi jaksoi juosta. Sellainen mukava 16km lenkki tuli tehtyä ja tavoitteena toki AD ensi keväänä mahdollisesti :)


perjantai 28. syyskuuta 2012

Ostovimma

Mä en niin kestä. Pompalta (www.pomppa.fi) on tullut uusia värejä takkeihin. Normaalisti tykkään hillityistä väreistä (musta, ruskea, harmaa) mutta mikä olisikaan iloisempi talven kylmille päiville kuin tämä:

Pakko ehkä käydä ostamassa yksi tällainen Messarista joulukuussa....

Talvi on muutenkin hauskaa aikaa (ei oikeasti ole mutta se tulee enivei joten pakko riipiä edes jotain hauskaa tästä). Saa taas hinkata matalvireisiä koiria hallissa (Jumi on niin epä-hallikoira kun vaan mahdollista). Voin myös käyttää nahkapantoja mitä en raaski kesällä käyttää kun tuo koiranen kuitenkin pulahtaa uimaan tai käy rypeämässä jossain lätäkössä.

Olen jo vuoden verran kuolannut yhtä Nahka-Nastan valkoista nahkapantaa (www.mustijamirri.fi) ja mä en nyt jotenkin pääse siitä yli enkä ympäri. Ei mulle käyttöä sille ole muuta kuin, että se olisi niiiiiin siisti kun käydään esim. kaupungissa lenkillä (sen kerran puolessa vuodessa...).

Se on tämännäköinen mutta siinä on lisäksi keskellä kauniita timangeja ja ompeleita...




keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Kausi korkattu

Käytiin tänään ekaa kertaa piiiiitkään aikaan Hyvinkäällä uimassa. Jumi viihtyi yhtä hyvin kuin meressä, pieni uintihirviö. Kepa oli mukana jakamassa allasta mutta Kepan uintityyli on vielä vähän hakusessa... Lenkeillä korvatkin on ruvennut löytymään ja ehkä tämä pöllöilykausi jää parin päivän mittaiseksi :)


maanantai 24. syyskuuta 2012

Joskus raivostuttaa


Välillä mietin mitä pienen koiran pään sisällä oikein tapahtuu. Kivasta, mukavasta koirasta mennään hetkessä korvia (ja kuuloa!) kadottavaan teini-angsti-moodiin jossa mikään ei tapahdu ekalla, tokalla tai edes viidennellä käskyllä. Mun kukkahattu lensi nurkkaan taas viikonloppuna kun tuntui, että mikään ei mene perseaivoon asti perille.

Eikä tuo pahaa tee mutta missä vaiheessa on ollut ok jäkittää hihnassa tai karata paikallaolosta? Entä lällättäminen lelun kanssa? Kaikki työ tuntuu kuin olisi vedetty vessasta alas kun ei mikään mene perille. Sunnuntaina laumaan ei päässytkään niin helposti enää takaisin ja tänään mentiin sitten koko lenkki lyhyellä hihnalla. Ehkä tää tästä tai sit mulla on tosi kaunis talja kohta tossa olkkarin lattialla... :)