perjantai 1. huhtikuuta 2016

Rapatessa roiskuu

Brio kävi viime viikonloppuna (eli pässiäisenä) luonnetestissä ja heti seuraavana päivänä ensiavussa. Koirat telmusi ihan normaalisti pihalla, oli muutaman sekunnin pystypaini, vihelsin, juoksivat tykö ja jatkoivat leikkimistä. Brio tuli hetken päästä terassille ja jäi siihen nuolemaan jalkaa. Ensin en reagoinut asiaan koska, noh, koirat nuolee tassujaan mutta hetken päästä se "spider-sense" heräsi ja kävin katsomassa.

Rikkipoikki se nahka oli. Siitä oli revennyt tosi siististi 0,5cm x 3cm pala ihoa ja alta paistoi lihaskalvot ja luut. Ei muuta kun koira suihkuun, vettä - betadinea - vettä - haavasidos ja koira autoon. Muut koirat sisälle (tässä kohtaa unohdin kuitenkin laittaa pakkasen lapsilukon kiinni) ja nokka kohti Helsinkiä.

Matkalla soitin ensin Univetiin Tammistoon jossa vastaus oli, että tervetuloa mutta saat odottaa pari tuntia. Ei mun pupsi odota eli jatkoin soittamista ja Mevetistä lupasivat ottaa sisään heti. Ei muuta kuin nokka kohti Mevettiä.


Päästin kun päästiinkin sisälle heti ja eläinlääkäri tutki, totesi, että pitää tikata ja Brio rauhoitettiin. Siellä se sitten oli pöydällä vajaa 20 min ja sain kotiohjeet ja kaulurit ja ab-kuurin ja kipulääkkeitä. Sain myös laskun - 520e. Lähitapiola kiittää taas ;)

Kotiin tullessani Jumi oli avannut sen lapsilukottoman pakastimen ja syönyt leivät mitä siellä oli.

Seuraavana päivänä lähdin Hifin kanssa silmälääkärille jossa sillä todettiin dermoidi vasemmassa silmässä (kirjoittelen toiste tästä) ja kun tulin takaisin oli Jumi askarrellut auki pakastimen ihan itse tällä kertaa. Myös kilon ankka oli hävinnyt. Mä en välillä kestä tuota vanhinta koiraa.

Jumin taidonnäyte siitä miten rikotaan lapsilukko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti