lauantai 31. toukokuuta 2014

6. jälki (Bliiio)

Hevosenkengänmuotoinen jälki jonka askelmat oli liiallisen erillään toisistaan. Ruokaa joka askeleella. Pelto oli pitkässä kasvillisuudessa ~15-20cm heinikkoa, maa kostea. Jälki ~50m.

Lähti paalulta hyvin, vielä vähän levoton paalulla - pitäisi keskittyä paremmin jo siinä. Hyvällä draivilla mutta johtuen pitkistä välimatkoista nostaa päätä askelmien välissä. Seuraavalle jäljelle tiiviimmät askeleet. Osa jäljestä oli tyhjää koska ruoka oli tarttunut kengänpohjiin vaikka yritys oli kova kävellä "nätisti".

Pientä haparointia koiran puolelta, nenän nousua. Jälki oli ajoittain suhteellisen jyrkkä (huomaamatta). Olin ajatuksissani kävellyt turhan jyrkät käännökset ja kun askelpituus oli liioteltu oli Briolla selvästi hieman ongelmia seurata. Meni kuitenkin ihan jees. Loppupalkan kohdalla meni kahden käskyn jälkeen maaten (suoraan).

torstai 29. toukokuuta 2014

Liettua on paska maa

Otsikko kertoo kaiken. Okei, ei se oikeasti ole paska maa vaan ihan kiva paikka. Näyttelyt vaan on ihan paskaa siinä maassa.

Kuten arvata saattaa olin näyttelyissä Liettuassa. Minä, Anu, Jumi, Brio ja Niki eli perusporukka nyt vaan yhdellä lisäkoiralla. Matka alkoikin todella lupaavasti kun keskiviikkona soiteltiin Anun kanssa, että koska tavataan ja missä. Varmistelin siinä satamaa vahvistuksesta kun _oikeasti_ tajusin mitä luin... Meidän siis piti matkustaa Hki-Tallinna-Hki (to aamuna sinne ja su iltana takaisin). Vahvistuksessa kuitenkin luki Tallinna-Hki-Tallinna. Itku kurkussa soitin TallinkSiljalle, että mitä nyt tehdään. Sain vaihdettua liput niin, että matkustimme myöhäisemmällä laivalla torstaina ja tulisimme kotiin maanantai-aamuna. Tästä lystistä sain myös maksaa 115e.



Päästiin kuitenkin matkaan ja menomatka sujui kuten aina - hyvinkin leppoisasti ekat 400km jonka jälkeen se on sellaista nuppineulojen päällä istumista, että "koska ollaan perillä". Pääsimme perille camping-alueelle josta olin varannut meille trailerin. Se oli sellainen vähän kostea ja pahalta haiseva traileri jossa asui meidän lisäksi muutama ötö. Luonto ja ötöt teki hetkittäin tiukkaa mutta selvisin kuitenkin hengissä. Siinä illalla kun tultiin paikalle niin käytiin myös uittamassa koiria kun raukat oli vain haikeana joutunut ikkunasta kattelee kun ajettiin Latvian rantojen ohi.


Meidän traileri jätti kenties hieman toivomisen varaa mutta onneksi järvi oli ihana ja raikas. Perjantaina käytiin pyörähtää kehässä ilman menestystä: Brio EH4, Jumi ERI-, Niki ERI-. Briolla olisi pitänyt olla isompi pää ja pyöreämpi selkälinja ja Jumilla lyhyemmät jalat. Ei muuta kuin koirat autoon ja järveen uimaan. Kävin myös itse heittämässä talviturkin vaikkakin nopea piti olla ettei pelastaja-Jumi tule ja hukuta. Brio ui nätisti vieressä eikä kiinnostunut mutta Jumin päähän ei mene, että en tarvitse pelastajaa joten se mielellään tulee sohimaan etutassuillaan.


Lauantaina meni astetta paremmin näyttelyissä, Brio ERI3, Jumi ERI3 ja Niki ERI2. Ei muuta. Sunnuntaina sitten oli Brio ERI3, Jumi ERI2 ja Niki ERI-. 

Liettuassa on sillä tavalla hölmöä, että ainoastaan luokkavoittajat jatkaa pu/pn -kehään. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka esim. valiourosten kakkonen olisi huomattavasti parempi kuin junnu-urosten ykkönen niin ne eivät missään vaiheessa kisaa keskenään. Se luokkavoitto ja sitä myöden askel lähempänä ollut valioituminen jäi taas haaveeksi. Niki olisi kaivannut vain yhden luokkavoiton joka sekin jäi vain haaveeksi. Rumia koiria vastassa (enkä vaan väitä koska olen pettynyt tulokseen); typätyt korvat, läskejä ja ahtaita takaa sijoitettiin joka päivä ohitse. Junnu-urosten perjantai voittaja hylättiin lauantaina väärän purennan takia mutta voitti jälleen sunnuntaina. Sellaisia tuomareita tällä kertaa siis...




Kotimatka venytettiin niin paljon kuin ikuna pystyttiin - pysähdyttiin pitkäksi aikaa Latvian rannoille ja sen jälkeen Pärnun keskustaan syömään (mäkkäriiii!). Joskus yhden-kahden aikaan yöllä oltiin Tallinnan satamassa ja siinä sitten autossa epämukavasti nukuttiin muutama tunti ennenkuin kotimatkalle päästiin.



 









Sanokaa mun sanoneen, että Liettuan matkat jää tähän (paitsi jos löytyy joku perähikiän ryhmis josta voisi valioitua).

lauantai 17. toukokuuta 2014

Koirani Arkisaaste 5/5


"Aamusta käytiin lenkillä ja päästiin uimaan. Kun oltiin kävelty jotain viisi kilometriä niin toi vieraileva hallitus löysi jotain pistelevää lankaa metsästä ja meidät vaan käskettiin maahan venailemaan samalla kun se kääri sitä lankaa pois. Kauhisteli kun mekin ollaan juostu siinä useampaan otteeseen mutta ei koskaan ole mitään sattunut - osataanhan me nyt varoa itteämme... Iltapäivällä oltiin siellä nurmikentällä missä on paljon erilaisia esteitä ja juttuja ja menin tosin lentävästi yli kuulema. Palkaks sain pallon mut sit mua alko ramasee ja jäin ottaa aurinkoa."

perjantai 16. toukokuuta 2014

Koirani Arkisaaste 4/5


"Meinasi hallitus unohtaa laittaa näitä kuvia tänne kun on mukamas niin kiire kokoajan... aamu ja päivä meni nauttiessa vapaapäivästä (emme assarin kanssa tehty mitään) ja hallituskin näytti iloisemmalta kun tuli kotiin illalla vaikka oltiin vaan nukuttu koko päivä. Illalla mentiin taas metsään juoksee ja sit hallitus siivosi meidän auton ja vaihtoi meille uudet mätsäävät aluset."

torstai 15. toukokuuta 2014

Koirani Arkisaaste 3/5


"Heräsin tosi laiskasti enkä olisi jaksanut edes aamupissalle... noh, oltiin assarin kanssa reippaita koko työpäivän ja löydettiin jauhopussi joka avattiin tohon sohvalle. Hallitus ei ole vielä selvittänyt mistä tää sisältö on kotoisin enkä ajatellut kertoa. Illalla päästiin metsään juoksemaan ja nyt mä kuorsaan tässä mun vastapestyllä sohvalla."

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Koirani Arkisaaste 2/5


"Aamulla mä jäin tosi letkeenä sänkyyn mutta työpäivä on työpäivä. Niinpä minä ja mun assari kovalla tsempillä noudettiin yläilmoista kilo sokeria ja levitettiin se koko keittiöön ja kaadettiin vesikuppi siinä samalla kun käytettiin sitä ponnistuslautana kiipeämiseen. Hallitus kun tuli kotiin ei ollut kovin iloinen mutta otti se meidät mukaan jäljelle jossa mä olin tosi hyvä - menin ihan sika lujaa ja nostelin pellolle unohtuneita keppejä. Toi assari oli vähemmän hyvä, se meni ihan sairaan hitaasti mutta sillä oli kuulema ruokaa koko jäljen mitan. Olen sairaan kateellinen siitä! Nyt mä oon tosi väsynyt kun oon kattelu täs sohvalta kun toi hallitus siivoaa meidän jälkiä. Pitääkin ruveta suunnittelemaan huomisen työpäivää..."

tiistai 13. toukokuuta 2014

Koirani Arkisaaste 1/5

Typerät saastehaasteet kiertävät edelleen FBssä ja nyt niihin on tullut uusi käänne. Haastetaan koirat! Kuten jo aiemmin jaoin kanssanne arkisaastekuvat ja nyt jakoon tulee siis koiran arkisaastekuvat.

Jumin päivä alkaa tästä, olkaa hyvät.


"Tänään piti möllöttää töissä koko päivä kun tuo hallitus valitti, että sillä on joku iltapuhelu ja sen jälkeen ei kuulema ehdi hakemaan meitä kotoa ilman, että myöhästyy treeneistä. Jouduimme siis olemaan koko päivän mukana - ärsyyy! Sitten kun vihdoin päästiin lähtemään niin ajettiin suoraan treenikentälle jossa kävin reenaaveivaa tosi hyviä kierroksia (ainakin omasta mielestäni). Illan lopuksi hallitus ja sen kaverit oli niin laiskoja, että ne laittoi meidät juoksemaan koirapuistossa kera Hillan ja Ressun. Toi Ressu on mun poika ja mä yritin kovasti näyttää sille, että faija määrää edelleen mut vähän se jo yritti käydä hyppii nenille. Ei oo omena kauas puusta pudonnut vaikken myönnä mitään."

lauantai 10. toukokuuta 2014

maanantai 5. toukokuuta 2014

Arkikuvasaaste Facebookissa.

Sain Facebookissa arkikuvahaasteen ja koska mun arki aika pitkälti pyörii koirien ympärillä niin ajattelin jakaa kuvat teidän kanssa.

Perusaamu klo 05.20. Peruspäivä töissä piirrellen koukeroita. Peruslenkki mukavassa seurassa. Vähän juotavaa vapun kunniaksi ja iloista koiraa.


Myöhään nukkumista, hain kaverin luota mun uuden auton ja sen sisältämän uuden Variocagen sekä vatsan täyteen ruokaa. Ajelin turhaan edestakaisin kun avaimet unohtui, koirat päästeli höyryjä vähän siellä sun täällä ja ip kävin vakoilemassa kaverin treenejä.


Todella "perusarkea" kun on vapaapäivää toisensa jälkeen. Aamusta kävin hieromassa mun vanhaa Micraa puhtaaksi ja juoksuttamassa koiria. Iltapäivälle oli sitten ajoa edes takaisin asioita hoitamassa ja lopuks omiin treeneihin, sitten takaisin kotiin ja nyt levytetään sohvalla. Kovin koirapainoitteista taas...


Heti aamusta vedettiin kaverin kanssa sissikäs 9+km raekuurojen saattelemana, sitten ostoksille Tammistoon (pari muutakin oli paikalla), iltapäivällä treenikentälle, uusi hyvä sitruunalimu tarttui matkaan ja illaksi myöhästyneitä tippaleipä.



Meinasi tehdä tiukkaa nousta sängystä mutta reippaasti lähdettiin lenkille luonnon helmaan. Pesin ja puunasin vanhan Micran myyntikuntoon, koirat halusi myös pesun. Illalla sitten löhöilyä telkkarin edessä, kissarakkautta ja pahoja poppareita