Monni, tutummin Hifi, on pieni, sisukas ja äänekäs (!) kaveri. Tulee ihan äityli -olo kun kuulen selittäväni kaikille kuinka se osasi jo tullessaan pyytää ulos kakalle, pissiä vaan paperille ja miten se on niin nopea oppii. Mutkun se on! Ei, se ei ole maailman kahdeksas ihme mutta se on ihana ja pieni ja fiksu ja nopea ja oppivainen ja ja ja... Kaikenkaikkiaan toistaiseksi olen kovin tyytyväinen.
Ei. Ei todellakaan. Tai siis kyllä. Tai no, hommahan menee näin:
Brion kanssa ollaan aloitettu viime keväänä todenteolla purutreenit ja jäljellä käyty ahkerasti. Lisäksi toki tottista ollaan tehty aina ja jatkuvasti. Brio on ihan sujuva purukoira, sen kanssa pääsen toivon mukaan sinne ykkösiin kisaamaan mutta todennäköisesti (kukaan ei ole ennustaja) sillä ei ole ominaisuuksia kovin pitkälle. Tässä treenatessa nälkä toki kasvaa syödessä. Kolmas koira siis.
Mikä rotu sitten? Jos joku voisi luvata mulle, että amstaffista saisin ne ominaisuudet mitä haluan koiralta ja mitä vaaditaan suojeluun niin olisin ottanut avosylin. Ei epäilystäkään. Mutta kun sellaista ei voi luvata. Malinöösiä ostaessa ei voi silloinkaan tietää mutta ainakin niiden ominaisuuksien löytyminen on todennäköisempää. Siksi halimali.
Mutta kyllä mä jatkan amstaffien kanssa hautaan asti. Briolle tehdään (tai ainakin yritetään) se yksi tulos ja Jumi jatkaa varmaan tokopuolella. Siitä puheenollen - käytiin viime viikonloppuna nappaamassa vika ykköstulos (sekä kolmas luokkasija) ja täten Jumi on siis TK1. Sellaisia tällä kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti