Ostin innolla ensimmäisen kevythäkkini. Se oli hieno, sininen ja iso. Lähdettiin Petran kanssa mätsäriin Lahteen ja mä onnellisena otin mukaan häkin reissulle. Perillä päätettiin Petran kanssa käydä hakemassa jätskiä ja kokosin kevythäkin auton sisälle ja laitoin Jumin häkkiin. Vielä lähtiessä pohdin ääneen, että pitäiskö ikkunoita sulkea hieman jos Jumi kuitenkin pääsee sieltä häkistä ulos. Totesin kuitenkin ettei se sieltä tule ja lähdettiin hakemaan jätskiä.
Oltiin pois autolta varmaan sellaiset 10-15 minuuttia ja kun tullaan takaisin minua odottaa pieni koira häkin päältä... En tajua miksi se ei jäänyt etupenkille istumaan mutta Jumi oli ilmeisesti sitä mieltä, että häkin päältä on aikas hyvät maisemat.
sunnuntai 24. heinäkuuta 2011
Eukanuba 23.7.2011
Käytiin poyörähtämässä Helsingin Tuomarinkylässä Eukanuban KV näyttelyissä. Oli todella onnistunut päivä ja pidin tuomarista todella paljon. Kyllä tosta koirasta vielä hyvä tulee kunhan saa vähän aikaa...
Jumi, JUN ERI1 tuomari Juha Kares
"Hyvin kehittynyt, mittasuhteiltaan erittäin lupaava, reipas uros. Hyvä purenta. Ikään riittävä kallon voimakkuus. Hyvä kaula. Sopusuhtainen luusto + rintakehä. Hyvä lantio. Erittäin hyvä häntä. Edestä tahtoo seisoa vielä holtittomasti, etuosa saa vielä tiivistyä"
Iltapäivästä Jumi pääsi uimaan saareen ja illasta käytiin vielä grillibileissä. Pieni koira oli kovin väsy kun yöllä päästiin kotiin.

Pentuepäivät
Heinäkuun alussa oltiin Jumin kanssa vierailemassa Kennel Strongwilledin pentuepäivillä. Jumihan on Strongwilledin ja Golden Feryan yhteissijoituksessa minun luona joten välillä täytyy käydä edustamassa :)
Päivä oli todella kuuma (tuskaisen kuuma melkeinpä) ja Jumi oli omaan itseensä nähden vähän vaisumpi. Ei se kuitenkaan menoa haitannut, nakinsyöntikisoissa oltiin neljänsiä ja temppukilpailussa kolmansia. Temppuna esitettiin se mitä ollaan harjoiteltu viime aikoina, eli syliin hyppäämistä...
Käytiin myös luovuttamassa verta Hannes Lohen tutkimukseen ja Jumi leikki varmaan kaikkien pentujen kanssa. Yllättäen(?) tyttöpennut oli sen mielestä parhuutta :)

perjantai 22. heinäkuuta 2011
Näytelmä Pöytyällä
Pitkästä aikaa kirjoittelen... Kesä vie mennessä ja kesäkiireiden keskellä ei tee mieli istua koneella kirjoittelemassa. Kaikkea ollaan kuitenkin koiran kanssa puuhasteltu, on treenattu, on leikitty, uiti, lenkkeilty ja käyty näyttelyissä (sekä virallisessa, että mätsäreissä).
Viime viikonloppuna oltiin Pöytyän näyttelyissä. Jumin toinen virallinen esiintyminen ja minun ensimmäinen. Jännitti ihan kamalasta etukäteen mutta onneksi kaikki sujui melko mutkattomasti sitten paikan päällä. Olin loppujenlopuksi tosi tyytyväinen päivään vaikkakin palkinto olisi voinut olla eri...
Erityisesti lämmitti tuomarin kommentti kun ojensi nirunarun mulle "Tänään EH koska koira on niin pentumainen vielä, että ei pärjää aikuisille uroksille mutta sinulla on käsissäsi erittäin lupaava nuori uros".
Jumi JUN EH tuomari Tapio Ranta
Hyvät rungon mittasuhteet. Ikäisekseen hyvin kehittynyt (10kk). Sukupuolileima voisi olla selvempi. Hyväilmeinen pää. Erinomainen kaula ja ylälinja. Riittävä raajaluusto. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Liikkuu hyvin. Tarvitsee aikaa.

lauantai 9. heinäkuuta 2011
Harjoittelua
Nyt kesällä olisi tarkoitus mennä "oikeisiin" näyttelyihin eli virallisena. Ainoa virallinen näyttely tähän mennessä on ollut erikoisnäyttely. Nyt olisi sitten vuorossa viikon kuluttua Pöytyä ja sen jälkeen heti Helsinki.
Käytiin Malminkartanossa amstaffien treeneissä virkistämässä näyttelyasentoa. Tällaista jälkeä sieltä tuli...

lauantai 2. heinäkuuta 2011
Saaressa
Oltiin nyt lauantaina saaressa. Tällaista meillä tänään x 6 tuntia. Väitän, että koiralle kasvoi räpylät koska se oli oikeasti enemmän vedessä kun maalla.
perjantai 1. heinäkuuta 2011
Vesipeto
Jumi ui hyvin ja todella mielellään. Joskus omistajan mielestä liian mielellään. Oltiin toissapäivänä jo menossa poispäin ja olin juuri kytkemässä pientä herraa kun hän tajusi, että enää ei uida. Otti ritolat ja dyykkas takaisin lampeen ja polski siellä tovin vielä.
Jumi on niin innoissaan tosta uimisesta, että se ei malta "rauhoittua" aina. Kaverin picardi tyynen rauhallisesti seilaa veden päällä kun tuo urpå ui vähän väliä melkein pystysuorassa ja huitoo minkä kerkiää takajaloilla. Jos malttais vähän niin ehkä se takapääkin nousis sieltä vedenpinnalle eikä uiminen olisi niin raskasta...
Alkuun meillä olikin liivit ja niillä Jumi ui todella hyvin (uimahallissa). Se kellunta-taito pysyi vielä alkumetreillä meressä mutta kun intoa on tarpeeks peräkin laskee. Mä luettelen tän siihen, että miehet ei pysty tekemään kuin yhtä asiaa kerralla... Sit kun on saanut purettua pahimmat intoilut niin se peräkin nousee sieltä nätisti.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)