sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Neljä hyllyä

En ole jaksanut hirveästi päivitellä taas kun tuntuu, että kaikki menee just niin päin helvettiä... Käytiin Lohjalla möllikisoissa. Otettiin reippaasti kaikilta neljältä radalta hyllyt. Jumi kävi moikkaamassa ratahenkilökuntaa joka välissä ja otti siis väärän radan = hylky. Noh, onpahan minulla ainakin sosiaalinen koira. Tuntuu ihan hirveän haastavalta mennä radalle ton koiran kanssa kun tuntuu, että pitää olla kokoajan käskemässä ja tarkkana. Hetkenkin kun hengähdät niin koira on jo tekemässä jotain muuta. Vikan radan kanssa koira kävi heti ekan esteen jälkeen moikkaamassa tuomaria (taas) ja otin sitten koiran kontaktiin (käteen kiinni) jokaisen esteen jälkeen. Vika rata olikin se paras rata. Noh, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä :)

perjantai 16. marraskuuta 2012

Long time no see.

Syyspimeät vievät energian myös minulta selvästikin. Mitään ei jaksa tehdä ja lähtiessäni töihin on pimeää ja kotiin mentäessä on pimeää ja lenkillä on pimeää. Mitään sen suurempaa ei olla treenattu Jumin kanssa pitkään aikaan.

Agitreeneissä käydään toki säännöllisesti ja lisäksi epäsäännöllistä tottistelua. Vireessä on tapahtunut selkeä parannus ja vielä kun sen virekestävyyden saisi hyväksi niin ollaan jo melko hyvällä pohjalla. Josko sitä uskaltaisi ensi vuonna BH-kokeseen.
Treenimotivaatio on todellakin tällä hetkellä kadoksissa. Ehkä se palautuu kun parin viikon päästä pitäisi mennä agiepiksiin ja lauantaina olisi taas tottista porukassa. Toivossa on hyvä elää :)

Ainiin, ja Jumista tulee toivon mukaan taas isi. Suunnitteilla on seuraavanlainen pentue:
Oscar of Fianna (B/B 0/0, silmät terveet) x Kesselin Kurttu-Irmeli (A/A 0/0, silmät terveet)
Katso mahdollisten pentujen sukutaulu

lauantai 3. marraskuuta 2012

Halloween

Halloween on myös pienten koirien juhla. Tosin juhlien seuraavana päivänä iskee yleensä hirveä väsy.